JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Perhemietteitä

3.3.2024 6.00

Juttua muokattu:

4.3. 07:11
2024030407115620240303060000

Ant­ti Ul­jas

Olen vii­me vuo­si­na mo­nes­ti poh­ti­nut ny­ky­maa­il­man me­noa. Eri­tyi­ses­ti sii­tä nä­kö­kul­mas­ta, kuin­ka per­heet ovat pie­nen­ty­neet. Lap­sia ei ha­lu­ta ot­taa vas­taan. Hei­dät ko­e­taan ra­sit­tee­na, hait­taa­mas­sa omaa elä­mää ja sen va­paut­ta. Nyt yh­teis­kun­ta on hil­jal­leen he­rää­mäs­sä sii­hen ka­ruun to­si­a­si­aan, et­tä lap­sia syn­tyy ai­van lii­an vä­hän. Ei rii­tä tu­le­vai­suu­den työn­te­ki­jöi­tä, eläk­keen­mak­sa­jia, yh­teis­kun­nan vas­tuun­kan­ta­jia. Toi­vot­ta­vas­ti vie­lä ei ole myö­häis­tä.


Mikä sit­ten on suur­per­he? Meil­lä on kym­me­nen las­ta, ja jos Luo­ja an­taa ras­kau­den men­nä hy­vin, niin ju­han­nuk­sen tie­tä­mil­lä kat­ras jäl­leen kas­vaa. Tut­tu 15 lap­sen isä tuu­ma­si hy­myil­len uu­ti­sen kuul­tu­aan: ”No se­hän on jo ihan hyvä al­ku.” Tämä hu­mo­ris­ti­nen ja hy­vän­tah­toi­nen kom­ment­ti hy­myi­lyt­ti it­se­ä­ni­kin. Kaik­ki on suh­teel­lis­ta.

Joi­tain vuo­sia sit­ten olim­me vai­mo­ni kans­sa ky­läs­sä Pu­das­jär­ven Pär­jän­suol­la. Ky­läl­lä oli enää vain muu­ta­mia lap­sia. Ta­lon isän­tä ku­vai­li mi­nus­ta osu­vas­ti, et­tä lop­pu­jen lo­puk­si se on syn­ti, mikä tä­män­kin ky­län on tyh­jen­tä­nyt. Meil­le­hän on Raa­ma­tun al­ku­leh­dil­lä an­net­tu teh­tä­vä li­sään­tyä ja täyt­tää maa.

Us­ko­vai­se­na ha­lu­an luot­taa Tai­vaan Isän joh­da­tuk­seen ja ot­taa kaik­ki lap­set vas­taan Ju­ma­lan tah­don mu­kai­ses­ti. En it­se pää­tä ja suun­nit­te­le, mikä oli­si se ta­lou­del­li­ses­ti tai mui­hin jär­ki­syi­hin pe­rus­tu­va ide­aa­li lap­si­mää­rä ja ai­ka. On­ko sel­lais­ta edes?

Mi­kään it­ses­tään­sel­vyys iso per­he ei suin­kaan ole. Jo­kai­nen lap­si on Ju­ma­lan lah­ja. Las­ten saa­mi­nen on herk­kä ko­ko­nai­suus. To­den tot­ta lap­si saa­daan ei­kä han­ki­ta. Toi­set saa­vat lap­sia enem­män, toi­set vä­hem­män. Ja ku­ka­pa meis­tä tie­tää toi­sen ter­vey­den­ti­laan liit­ty­vis­tä asi­ois­ta?

Ai­na ei ole to­del­la­kaan help­poa jät­tää koh­ta­lo­aan Ju­ma­lan kä­siin, kun ny­ky­maa­il­man tar­jo­aa per­he­suun­nit­te­luun mo­nia kons­te­ja. Eten­kin äi­dit tör­mää­vät tä­hän mei­tä isiä enem­män. Vaik­ka kyl­lä se isä, jol­la on jo kym­me­nen las­ta ja on jäl­leen jää­mäs­sä isyys­lo­mal­le, he­rät­tää työ­yh­tei­sös­sä vä­hin­tään­kin huo­mi­o­ta tai kuu­lee ky­sy­myk­siä ”olet­te­ko muu­ten kuul­leet eh­käi­sys­tä?” Voi­si sa­noa, et­tä kun­nia on jo men­nyt, mut­ta mai­ne yhä kas­vaa! Kun meil­le syn­tyi kym­me­nes lap­si, työ­ka­ve­rit on­nit­te­li­vat ja ni­me­si­vät mi­nut hei­mo­pääl­li­kök­si. Saan kuu­lem­ma pi­tää oi­kein sul­ka­pää­hi­net­tä vir­ka­pai­kal­la. It­sel­le­ni huu­mo­ris­ta on muo­dos­tu­nut kei­no sel­vi­tä nois­ta ti­lan­teis­ta.


Ison per­heen ar­ki­re­a­li­teet­te­ja voi ol­la sii­hen tot­tu­mat­to­man vai­kei­ta hah­mot­taa. Me par­hail­laan ra­ken­nam­me uut­ta ko­tia, sii­tä kir­joi­tan eh­kä jos­kus tois­te. Eräs ky­lä­läi­nen kä­väi­si ra­ken­nuk­sel­la ja ih­met­te­li: ”On iso, on?!” Mi­nua hie­man är­syt­ti tuo kom­ment­ti. Niin kuin täs­sä ol­tai­siin jo­tain kroi­sok­sia, kun har­ti­a­pan­kil­la ra­ken­ne­taan ja kus­tan­nuk­sia kau­his­tel­laan. Tuu­ma­sin, et­tä ”niin no se on­kin 12 ih­mi­sen koti. Sii­tä jos las­ket, mon­ta­ko ne­li­ö­tä on hen­keä koh­den, niin ei­pä sitä pal­joa ker­ry. Ei­kä ke­nel­lä­kään ole omaa huo­net­ta, osal­le ei edes huo­net­ta, kun pie­nim­mät saa nuk­kua ylä­ker­ran au­las­sa.” Hän hie­man häm­mäs­tyi vas­taus­ta­ni ja het­ken hil­jai­suu­den jäl­keen vas­ta­si, et­tä ”niin teil­lä on kyl­lä mel­ko pal­jon enem­män vä­keä, kyl­lä­hän te ti­laa tar­vit­set­te ihan eri ta­val­la”. Ju­tus­te­lu jat­kui hy­väl­lä mie­lel­lä. Oma­kin mie­li­pa­ha oli pois pyy­hit­ty.

Isos­sa per­hees­sä pik­ku­lap­si­vai­het­ta saat­taa kes­tää kak­si­kin vuo­si­kym­men­tä ja yli­kin. Ku­ten eräs veli hu­mo­ris­ti­ses­ti to­te­si mies­te­nil­las­sa, et­tä ei ole mai­se­ma hä­nen au­ton­sa taus­ta­pei­lis­sä muut­tu­nut kah­teen­kym­me­neen vuo­teen, ihan yh­tä mo­net kas­vot siel­tä vas­taan kat­soo.

Suu­res­sa per­hees­sä on myös siu­nauk­sen­sa. Jo olo­suh­teet oh­jaa­vat sii­hen, et­tä kaik­kien on osal­lis­tu­va yh­tei­sen ar­jen pyö­rit­tä­mi­seen omien ky­ky­jen­sä ja osaa­mi­sen­sa mu­kaan. Ei­vät lap­set ai­na rie­mu­mie­lin tyh­jen­nä tis­ki­ko­net­ta tai ri­pus­ta pyyk­kiä, saa­ti sii­voa. Kaik­ki nämä ovat kui­ten­kin hyö­dyl­li­siä tai­to­ja jo­kai­sen elä­mään. Myös toi­set on pak­ko­kin op­pia huo­mi­oi­maan. Ja ja­ka­maan asi­oi­ta. Me asum­me täl­lä het­kel­lä vuok­ral­la noin sata vuot­ta van­has­sa ta­los­sa. Ti­laa on mi­ni­maa­li­ses­ti, ja kyl­lä­hän se eten­kin tei­ni-ikäi­sil­tä vaa­tii mel­kois­ta ve­ny­mis­tä. Il­man­kos ke­lien läm­me­tes­sä käy muut­to­aal­to pi­hal­le, vau­nuun ja telt­taan – min­ne vaan, mis­sä saa edes vä­hän omaa rau­haa. Osan­sa voi ol­la sil­lä­kin, et­tä ylä­ker­ta muut­tuu ke­sän läm­mös­sä huo­nok­si sau­nak­si.

Lap­set tuo­vat myös pal­jon iloa ja on­nea, ku­kin omal­la ta­val­laan ja ta­sol­laan. Taa­pe­ron vil­pi­tön rie­mu pie­nis­tä­kin asi­ois­ta ja ne läm­pi­mät ha­lauk­set, jot­ka pa­him­mas­sa mur­ro­si­än myrs­kyis­sä elä­vä iso­sis­ko tai -veli hy­vil­lä mie­lin ot­taa vas­taan. Kes­kus­te­lut isom­pien las­ten kans­sa elä­mäs­tä, toi­si­naan ties­tä ja mat­kas­ta­kin. Ai­na­kin minä nau­tin niis­tä. Ei ole ta­los­sa tyl­sää ei­kä hil­jais­ta het­keä. Het­ken hil­jai­suus on yleen­sä vain merk­ki as­tet­ta isom­mas­ta sot­kus­ta.


Kai­kil­le ei ole an­net­tu suur­ta per­het­tä. Tyh­jä syli saat­taa ol­la hy­vin­kin ki­peä asia. Saat­taa joku pie­nem­män per­heen isä tai äi­ti koh­da­ta si­tä­kin ih­met­te­lyä, et­tä mi­ten teil­le ei enem­pää syn­ny lap­sia. Täl­lai­nen sa­tut­taa sy­väs­ti. Ku­ka­pa meis­tä tie­tää tois­tem­me sy­vim­mät asi­at, pin­nal­le kaik­ki haas­teet ja elä­män ro­sot ei­vät ai­na näy. Ki­peis­tä asi­ois­ta har­vem­pi pu­huu jul­ki­ses­ti.

Ju­ma­la on va­ran­nut meil­le jo­kai­sel­le oman­lai­sen­sa elä­män­tien. Joku elää sen kes­kel­lä suur­ta per­het­tä sen kaik­ki­ne iloi­neen ja su­rui­neen, toi­nen elää siel­lä it­se­näi­se­nä iloi­neen ja su­rui­neen. Kaik­kia mei­tä tar­vi­taan Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työs­sä. Saam­me us­koa ja luot­taa sii­hen, et­tä elä­mäm­me on hy­vää, riit­tä­vää ja täyt­tä sel­lai­se­naan. Sel­lais­ta kuin juu­ri mi­nul­le on tar­koi­tet­tu.

Oli per­he suu­ri tai pie­ni, se ei vie ke­tään meis­tä tai­vaa­seen. Sin­ne vie ai­no­as­taan oma­koh­tai­nen us­ko, se et­tä on saa­nut us­koa omat syn­tin­sä an­teek­si an­ne­tuik­si.

AnttiUljas
Olen ison perheen isä ja upseeri. Harrastan metsästystä, kalastusta ja kaikenlaista käsillä tekemistä. Luonto kaikkineen on minulle paikka rentoutua ja nauttia. Parhaillaan rakennan perheellemme uutta kotia. Palautetta ja viestiä saa laittaa osoitteeseen uljasa(a)yahoo.com.
18.4.2024

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Ps. 23:4

Viikon kysymys