Ei­no Nis­si­nen

Olet­ko jos­kus kan­ta­nut pai­na­vaa taak­kaa pit­kän mat­kan? Eh­kä olet ol­lut va­el­luk­sel­la tai si­nul­la on ko­ke­mus­ta pit­käl­tä mars­sil­ta vaik­ka­pa ar­mei­ja-ajoil­ta.

Jos­kus taa­kan kan­ta­mi­nen on voi­nut tun­tua uu­vut­ta­val­ta. Ken­gät ovat hier­tä­neet rak­ko­ja jal­koi­hin ja rink­ka pai­na­nut har­ti­at puu­duk­siin. Vä­sy­mys ja eh­kä­pä unen­puu­te on saa­nut jo epäi­le­mään, et­tä lop­puu­ko­han tämä mat­ka kos­kaan ja pää­sen­kö­hän pe­ril­le.

Kun sit­ten pää­see pe­ril­le, eh­kä au­ti­o­tu­val­le tai ar­mei­jan ka­sar­mil­le, kuin­ka ke­ve­äl­tä olo tun­tuu­kaan, kun saa las­kea taa­kan har­ti­oil­ta. Mi­ten ih­meel­li­sen no­pe­as­ti mie­li­kin vir­voit­tuu ja mat­kan vai­vat unoh­tu­vat. Oi­ke­as­taan tai­val­lus on­kin tun­tu­nut mu­ka­val­ta.

Je­sa­ja en­nus­taa, mi­ten pi­mey­des­sä va­el­ta­va kan­sa nä­kee ker­ran suu­ren va­lon ja mi­ten ker­ran kaik­ki mat­kan vai­vat ja har­ti­oi­ta pai­na­vat taa­kat ote­taan pois. Kaik­ki so­ta­tan­te­reil­la tal­lan­neet saap­paat ja ve­ren tah­ri­mat vaat­teet hei­te­tään pois ja pol­te­taan tu­les­sa. Ja mi­ten ker­ran saa­daan iloi­ta ja rie­mui­ta, ai­van kuin sa­don­kor­juun ai­ka­na tai saa­lin­ja­os­sa iloi­taan. (Jes. 9:1–6.)

Ja mikä on­kaan syy kaik­kien vai­vo­jen pois­tu­mi­seen ja suun­nat­to­maan rie­muun? Se, et­tä on syn­ty­vä uu­si ku­nin­gas. Mut­ta mil­lai­nen on tuo uu­si ku­nin­gas, mitä ih­meel­lis­tä hä­nes­sä on? Hän on pie­ni lap­si, Ju­ma­lan poi­ka, joka ker­ran tuo rau­han maa­il­maan. Ei hän tuo sel­lais­ta ajal­lis­ta rau­haa, jota eh­kä moni tuon ajan ih­mi­sis­tä kai­pa­si ja toi­voi; ei hän tul­lut va­paut­ta­maan Is­ra­e­lin kan­saa Roo­man val­lan al­ta. Hän toi pal­jon enem­män: Ju­ma­lan rau­han, jon­ka jo­kai­nen, joka us­koo evan­ke­liu­min ilo­sa­no­man, saa omis­taa sy­dä­mes­sään tääl­lä maan pääl­lä ja ker­ran ian­kaik­ki­ses­ti tai­vaas­sa.

Si­nä­kin olet eh­kä ko­ke­nut Ju­ma­lan rau­han sy­dä­mes­sä­si. It­se muis­tan eri­tyi­sel­lä ta­val­la, mi­ten tuo ih­meel­li­nen rau­ha on las­keu­tu­nut sy­dä­meen, kun olen saa­nut kuul­la evan­ke­liu­min sa­nan omal­le koh­dal­le­ni.

Jos­kus lap­se­na, kun olin teh­nyt vää­rää ja jou­tu­nut syn­tiin, kä­vin pit­kään tais­te­lua omas­sa­tun­nos­sa­ni. Kun sain vii­mein ker­rot­tua asi­as­ta ja kuul­la evan­ke­liu­min, syvä rau­ha las­keu­tui sy­dä­meen. Taak­ka oli pois­sa, ja tuli ke­vyt olo.

Mo­nes­ti myös van­hem­pa­na, kun olen saa­nut pur­kaa taak­ko­ja ys­tä­vän tai lä­hei­sen kans­sa, on tun­tu­nut eri­tyi­nen rau­ha sy­dä­mes­sä, Ju­ma­lan rau­ha. Sa­man vir­voit­ta­van evan­ke­liu­min saa us­koa myös seu­rois­sa, ihan ylei­ses­tä saar­nas­ta. Ju­ma­lan lap­si saa kan­taa rau­haa sy­dä­mes­sään jo­kai­se­na päi­vä­nä.

Jos et vie­lä ole pääs­syt omis­ta­maan tuo­ta rau­haa sy­dä­mel­le­si ja tun­net, et­tä olet taak­ko­jen al­la, saat las­kea taak­ka­si tuon ih­meel­li­sen Rau­han Ruh­ti­naan kan­net­ta­vak­si. Jou­lun lap­si syn­tyi tän­ne maa­il­maan, jot­ta si­nul­la oli­si ker­ran mah­dol­li­suus pääs­tä tai­vaan ko­tiin. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan saar­nas­ta saa us­koa kaik­ki syn­nit ja kuor­mat an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä.