Las­se Hert­te­li

Kau­niis­sa Sii­o­nin lau­lus­sa 202 on sa­maa tee­maa kuin tä­män teks­tin poh­ja­na ole­vas­sa psal­mi­kir­joi­tuk­ses­sa (Ps. 51:6–14).

”Syn­nin tah­rois­ta pääs­tä pyy­dän ar­mo­si läh­teel­lä vie­lä. Seu­raan kut­su­a­si, ve­ren ään­tä, tun­non puh­taut­ta val­vo­en tiel­lä. Isä, siu­naat­han lap­se­na­si, kan­na pe­ril­le hel­mas­sa­si.” (SL 202:4.)

Erääs­sä syn­nin­tun­nus­tuk­ses­sa sa­no­taan: ”Her­ra, minä tun­nus­tan si­nun to­tuu­te­si va­los­sa, et­tä olen teh­nyt syn­tiä aja­tuk­sin ja sa­noin, te­oin ja lai­min­lyön­nein” (Kirk­ko­kä­si­kir­ja, 707). Omal­ta puo­lel­taan ih­mi­nen on kel­paa­ma­ton Ju­ma­lan kas­vo­jen edes­sä. Syn­tiin­lan­kee­muk­ses­sa ih­mi­sen osak­si tuli pe­ri­syn­ti, eli ih­mi­nen jou­tui tot­te­le­mat­to­muu­den vuok­si eroon hy­väs­tä Ju­ma­las­ta. Raa­mat­tu ker­too, kuin­ka Adam ja Ee­va jou­tui­vat pa­ra­tii­sis­sa har­haan sie­lun­vi­hol­li­sen va­leh­del­tua ja hou­ku­tel­tua hei­dät oman tah­don tiel­le. Kuu­li­ai­suus Ju­ma­lan tah­dol­le rik­kou­tui. (1. Moos. 3:1–19.)

Syn­tiin­lan­kee­muk­sen tiel­lä ol­laan edel­leen. Kol­mi­liit­toi­nen vi­hol­li­nen: sie­lun­vi­hol­li­nen, ih­mi­sen tur­mel­tu­nut luon­to ja tämä maa­il­ma ko­et­taa saa­da ih­mi­sen kei­nol­la mil­lä hy­vän­sä luo­pu­maan Ju­ma­lan huo­len­pi­don alai­suu­des­ta ja läh­te­mään la­ve­al­le tiel­le.

”Vih­mo mi­nut puh­taak­si ii­so­pil­la” (Ps. 51:9). Ii­sop­pi on yrt­ti­kas­vi, joka mai­ni­taan jo Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa. Kun is­ra­e­li­lai­set val­mis­tau­tui­vat läh­te­mään Egyp­tis­tä, hei­tä neu­vot­tiin va­le­le­maan oven­pie­let ka­rit­san ve­rel­lä ii­sop­pi­kimp­pua käyt­tä­en. Seu­raa­va­na yö­nä kuo­le­ma, vii­mei­nen kym­me­nes­tä vit­sauk­ses­ta to­teu­tui ja sur­ma­si kaik­ki esi­koi­set Egyp­tis­sä. Täl­löin kuo­le­ma kul­ki nii­den ta­lo­jen ohi, joi­den oven­pie­let oli va­lel­tu ka­rit­san ve­rel­lä. Al­koi pää­si­äi­nen, pe­sah (hepr. ”kul­kea ohi”), kii­tos- ja muis­to­juh­la. Ju­ma­lan sa­naan luot­ta­mi­nen ja hä­nen ih­me­te­koi­hin­sa us­ko­mi­nen pe­las­ti us­ko­vai­set Egyp­tis­sä.

Juu­ta­lai­ses­sa pe­rin­tees­sä ii­sop­pi-kas­vi mer­kit­see nöy­ryyt­tä. Pit­kä­per­jan­tain ta­pah­tu­mis­sa on yh­ty­mä­koh­ta Egyp­tin ta­pah­tu­miin, kun Jee­sus pyy­tää ris­til­lä ol­les­saan juo­ta­vaa. Sii­nä yh­tey­des­sä, kun juo­ta­va tar­jo­taan, mai­ni­taan ii­sop­pi (Joh. 19:28–29). Täl­lä viit­tauk­sel­la tar­koi­tet­ta­neen Jee­suk­sen nöy­ryyt­tä ja Ju­ma­lan sa­nan täyt­ty­mis­tä (Matt. 5:17–18).

Kau­an sit­ten psal­min kir­joit­ta­ja pyy­si Ju­ma­lal­ta, et­tä hän kään­täi­si kat­seen­sa pois syn­neis­tä, joi­ta ih­mi­sel­le tu­lee, ja sen si­jaan uu­dis­tai­si ja an­tai­si puh­taan sy­dä­men. Tätä evan­ke­liu­min vai­kut­ta­maa, syn­nis­tä pe­las­tu­mi­sen rie­mua ja us­kon iloa on mah­dol­lis­ta ko­kea edel­leen. Ju­ma­la it­se puh­dis­taa ja uu­dis­taa ih­mi­sen Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mis­sa, Py­hän Hen­gen kaut­ta. (Ps. 51:11–14.) Ju­ma­lan huo­len­pi­don al­la on tur­val­lis­ta kul­kea koh­ti tai­vaan ko­tia.