JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Ai­na vaan sitä ko­ro­naa

27.11.2020 14.55

Juttua muokattu:

27.11. 17:50
2020112717500120201127145500

Ko­ro­na­kir­jon shok­ki­vai­he lie­nee ohi­tet­tu. On alis­tut­tu – tai en minä tie­dä, mitä tämä on.

En­sin oli oi­ke­as­taan jän­nit­tä­vä jou­tua ris­ki-ih­mi­sek­si ja tul­la eris­te­tyk­si. Kes­ke­ne­räi­siä asi­oi­ta oli pal­jon. Niil­le oli nyt ai­kaa. Puo­li­son kans­sa oli mah­dol­lis­ta jat­kaa huo­men­na sii­tä, mitä ei­len aloi­tet­tiin, mut­tei vie­lä tä­nään pääs­ty lop­puun. Mo­net ja mo­net asi­at tu­li­vat kun­toon – sii­nä luu­los­sa, et­tä ka­ran­tee­ni on vii­meis­tään sy­dän­ke­säl­lä lop­pu ja siir­ry­tään nor­maa­liin ar­keen.

Ei siir­ryt­ty, eh­kä vä­hän so­peu­dut­tiin. Vai so­peu­dut­tiin­ko? Nyt olen sii­nä pis­tees­sä, et­tä täy­tyy voi­da va­lit­taa.

Tal­vel­la kat­se­lin ou­dok­su­en ku­via kii­na­lai­sis­ta, jot­ka kul­ki­vat mas­kit kas­voil­la. Nyt kat­se­len seu­rois­sa sa­man­lai­sia ja mie­tin, har­mit­taa­ko nii­tä muu­ta­mia, jot­ka unoh­ti­vat ot­taa mas­kin mu­kaan­sa. Ai­na­kin mi­nua hä­vet­tää, jos huo­maan mas­kin jää­neen etei­sen pöy­däl­le.

Meil­lä on Hel­sin­gis­sä suu­ri toi­mi­ta­lo. Jon­kin ai­kaa oli lupa ko­koon­tua 500 hen­ki­lön voi­mal­la, mut­ta raja ylit­tyi hel­pos­ti. Kui­ten­kin seu­ra­pen­keis­tä puut­tui sa­to­ja sel­lai­sia, joi­ta on tot­tu­nut nä­ke­mään siel­lä usein.

Ris­ki­vä­ki kul­ki omas­ta oves­ta. Mei­dän pie­nel­lä pi­han pa­la­sel­la ei ol­lut tun­gos­ta. Siel­lä voi vaih­taa muu­ta­man sa­nan muu­ta­man ris­ki-ih­mi­sen kans­sa. Mut­ta val­ta­va nuo­ri­so­jouk­ko oli omas­sa sek­to­ris­saan ja kul­ki muis­ta ovis­ta. Hei­dän kau­nii­ta kat­sei­taan ja hert­tai­sia hy­my­jään ei koh­dan­nut. Ei kyl­lä näh­nyt ris­ki­läis­ten­kään il­mei­tä ko­ko­naan. En ole tien­nyt, et­tä ih­mis­ten il­meet ovat niin tär­kei­tä.

Ja nyt tuli taas uu­det ra­joi­tuk­set. 20 ih­mi­sen enim­mäis­mää­rä on vä­hem­män kuin 500, joka se­kin oli äs­ken vie­lä lii­an vä­hän! Pu­hu­jan puo­li­so­na pää­sin kui­ten­kin vii­me kes­ki­viik­ko­na seu­roi­hin. Muu seu­ra­vä­ki oli työ­vuo­ro­lai­sia ja en­sik­si il­moit­tau­tu­nei­ta.

Seu­rat pi­det­tiin sa­lis­sa. Pu­hu­jan pöy­däl­lä oli kynt­ti­lät ja elä­vät ku­kat. Kuu­li­jat aset­tui­vat so­pi­vin tur­va­vä­lein, kui­ten­kin lä­hel­le mik­ro­fo­nia. Ky­syin myö­hem­min pu­hu­jal­ta, mil­lais­ta on saar­na­ta lä­hes tyh­jäs­sä sa­lis­sa. Vas­taus oli, et­tä kyl­lä­hän minä ne näin, jot­ka siel­lä oli­vat, mut­ta en näh­nyt enem­pää.

Oli kui­ten­kin sen­tään lä­hes 20. Lä­he­tys­pu­hu­jien seu­roi­hin oli ker­ran tul­lut vain kir­ja­va kis­sa. Ai­kai­sem­min luu­lin, et­tä net­ti­seu­ro­jen taus­ta­ää­net tu­le­vat nau­hal­ta, mut­ta oi­ke­at lap­set­han siel­lä ään­te­li­vät.

Sain siis ol­la seu­rois­sa. En tie­dä, mil­loin saan seu­raa­van ker­ran. En koh­taa juu­ri lä­hei­si­ä­kään. Tuon tuos­ta ta­paa­mi­sia on jou­dut­tu pe­ru­maan. Ker­ran­kin sen täh­den, et­tä lap­sen luok­ka­to­ve­rin naa­pu­ril­la oli to­det­tu vi­rus­tar­tun­ta. Vä­lil­lä on pak­ko ot­taa ohei­sen ku­van kal­tai­sia ir­ti­ot­to­ja.

Ra­joi­tuk­sia on läpi maa­pal­lon, kul­la­kin alu­eel­la oman­sa: suu­ris­sa kau­pun­geis­sa, Sam­bi­an sa­van­neil­la ja In­ti­an slum­meis­sa... Heil­lä­kin­kö mas­kit kas­voil­laan? Ku­ten meil­lä tääl­lä pie­nes­sä Suo­mes­sa.

Olen ym­mäl­lä­ni, vaik­ka tie­dän, et­tei mi­nua ole ase­tet­tu rat­kai­se­maan maa­il­man kaik­kia on­gel­mia, ei edes ko­ro­na­vi­ruk­sen ole­mus­ta tai tar­koi­tus­ta.

Mi­ten tätä jak­sa­vat ne, joi­den ar­vo­maa­il­man mu­kaan ih­mis­tie­to ja tai­to tu­lee jos­kus rat­kai­se­maan pan­de­mi­an, ke­hit­tä­mään ro­kot­teen ja lo­pet­ta­maan on­gel­man? Jot­ka ei­vät ta­jua, et­tä ”jos Ju­ma­la suo”?

Vä­lil­lä asi­oi­den pal­jous tah­too peit­tää nä­kö­a­lat. Il­man lap­sel­lis­ta luot­ta­mus­ta Tai­vaan Isän tie­tä­myk­seen oli­sin nyt huu­ta­vas­sa hu­kas­sa. Niin­pä ha­lu­an muis­tel­la van­haa lau­lua, jos­sa sa­no­taan, et­tä ”hän su­mu­hun kät­key vä­häi­sek­si het­keks, vaan pais­taa taas kirk­ka­ha­na”. Saan­han luot­taa Ju­ma­lan kaik­ki­val­tiu­teen myös vuon­na 2020.

KirstiWallenius-Riihimäki
Olen eläkkeellä oleva uskonnon ja psykologian opettaja. Työurani loppupuolella menin naimisiin ja sain suuren perheen. Nyt lapset ovat siirtyneet keski-ikään. Heidän eri-ikäisten lastensa elämään sopeutumista seuraan siinä määrin kuin he sen sallivat. Itse aloittelen yhdeksättä vuosikymmentäni. Kaiken ikäni olen kirjoittanut päiväkirjaa ja osin sen kirvoittamana seuraan nyt uteliaana omaa vanhenemistani. Voit kirjoittaa minulle osoitteeseen kirsti.riihimaki@gmail.com
21.1.2021

Me saim­me kat­sel­la hä­nen kirk­kaut­taan, kirk­kaut­ta, jon­ka Isä ai­no­al­le Po­jal­le an­taa. Joh. 1:14

Viikon kysymys