JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Äi­ti

4.1.2020 6.01

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420200104060100

Äi­ti va­raa yh­den kam­pa­ni­sun jo­kai­sel­le ys­tä­väl­le. Kam­pa­ni­su on hä­nen mie­les­tään pa­ras­ta, mitä voi tar­jo­ta.

Äi­ti on yh­dek­sän­kym­men­täyk­si­vuo­ti­as ja odot­taa, et­tä pää­si­si Ka­na­ri­al­le läm­pi­mään tal­ven kes­kel­tä. Jos­pa vie­lä ker­ran pää­si­sin, hän to­te­aa.

Äi­ti on eloi­sa per­soo­na ja kiin­nos­tu­nut lä­hei­sis­tään. Hän ha­lu­aa tie­tää, mitä kuu­luu. Lap­set, mi­ni­ät ja vä­vyt sekä las­ten­lap­set vies­tit­tä­vät hä­nen kans­saan What­sap­pis­sa. Hän odot­taa vies­te­jä ja vas­taa ai­na. äi­dil­lä on iso sy­dän ja pal­jon ys­tä­viä.

Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen keit­ti­ö­vuo­ros­sa äi­ti oli vie­lä kah­dek­san­kymp­pi­se­nä. Myy­jäi­siin hän lei­poi ries­kaa. Äi­din ries­kat ovat maa­il­man par­hai­ta. Ries­koi­hin saat­taa kie­tou­tua jo­ten­kin myös äi­din per­soo­nal­li­suus, en tie­dä, mut­ta joku ys­tä­vä saat­taa tie­tää. Niin, läm­min ries­ka ja voi­no­ka­re pääl­lä, voi­ko mi­kään ol­la mauk­kaam­paa.

Äi­ti on ker­to­nut, et­tä suu­rin kään­ne hä­nen elä­mäs­sään ta­pah­tui, kun hän sai nuo­ruu­des­saan pa­ran­nuk­sen ar­mon. Myl­ly­reis­sul­la ol­les­saan äi­ti­ni isäl­tä ky­syt­tiin, on­ko hä­nel­lä ty­tär­tä, joka voi­si tul­la erää­seen per­hee­seen apu­lai­sek­si. Tus­kin­pa isä aa­vis­ti, mitä ta­pah­tui­si, kun hän vas­ta­si myön­tei­ses­ti. äi­ti oli ko­dis­ta, jos­sa ei pu­hut­tu Ju­ma­las­ta ei­kä lu­et­tu Ju­ma­lan sa­naa. Ta­los­sa, jo­hon äi­ti meni, pi­det­tiin seu­ro­ja. Ju­ma­lan sana pu­hut­te­li, ja Ju­ma­la ava­si tun­non. Äi­ti sai us­koa syn­tin­sä an­teek­si, sai pa­ran­nuk­sen ar­mon ja pää­si näin Ju­ma­lan val­ta­kun­taan.

Yh­dek­sän­kym­men­tä­vuo­tis­juh­lis­sa äi­ti ha­lu­si, et­tä lau­le­taan vir­si Muis­tan päi­vää au­tu­as­ta, jol­loin Jee­sus löy­si mun. Suu­ri suku oli pai­kal­la, yli kak­si­sa­taa vie­ras­ta. Juh­las­sa muis­te­lim­me äi­din elä­män­vai­hei­ta ja mo­nia yh­tei­siä muis­to­ja. Iloit­tiin, nau­ret­tiin, lau­let­tiin, hil­jen­nyt­tiin, ja tie­tys­ti söim­me ries­kaa ja kam­pa­ni­su­ja.

Äi­dis­tä ei ole kir­joi­tet­tu yh­tään syn­ty­mä­päi­vä­kir­joi­tus­ta mi­hin­kään jul­kai­suun. Mi­tään var­si­nais­ta syy­tä sii­hen ei ole, mut­ta niin se on vain men­nyt. Ajat­te­len, et­tä maa­lais­ta­lo­jen äi­dit, pal­jon työ­tä teh­neet ja uu­ras­ta­neet, oli­si­vat kyl­lä an­sain­neet enem­män huo­mi­o­ta. Oli las­ten­hoi­to, ruo­an­lait­to, lei­po­mi­nen, pyyk­käys, kar­jan­hoi­to ja pal­jon muu­ta huo­leh­dit­ta­vaa.

Äi­ti on muis­tel­lut, et­tä oli vain kak­si ar­ki­päi­vää kuu­kau­des­sa, jol­loin hän pää­si käy­mään kir­kon­ky­läl­lä: mai­to­ti­li- ja lap­si­li­sä­päi­vä. Sil­loin mak­set­tiin kaup­po­jen vas­ta­kir­jat ja vaa­te­os­tok­set. Ei raha ai­na riit­tä­nyt­kään. Luu­len­pa, et­tä jos­kus vaa­te­myy­jät odot­ti­vat tuo­ta ilois­ta ja ener­gis­tä maa­lais­rou­vaa pi­ris­tä­mään päi­vää. Kau­pas­sa pu­hut­tiin ilot ja su­rut, ja iloi­nen nau­ru rai­kui.

Äi­ti on saa­nut ol­la ter­vee­nä lä­hes koko elä­män­sä ajan. Jos­kus lää­kä­ri on ih­me­tel­lyt sitä, mik­si kym­me­neen vuo­teen ei ole ve­ri­ko­kei­ta otet­tu. Äi­ti oli vas­tan­nut, et­tei ole ol­lut tar­vet­ta ja joh­tu­nee­ko se sii­tä, et­tä hän on syn­nyt­tä­nyt kak­si­tois­ta las­ta. äi­dil­lä on pil­ket­tä sil­mä­kul­mas­sa.

Ei äi­din elä­mä ole ol­lut pelk­kää myö­täis­tä vain. Kyl­lä hä­nen­kin elä­mään on kuu­lu­nut mo­nia vas­toin­käy­mi­siä ja ko­et­te­le­muk­sia. Rak­kaan avi­o­puo­li­son sai­rau­det ja kuo­le­ma jär­kyt­ti­vät hän­tä sy­väs­ti, mut­ta niis­tä­kin oli sel­vit­tä­vä. Isä­ni kuo­le­man ai­kaan äi­ti oli kuu­si­kym­men­tä­vii­si­vuo­ti­as.

Les­kek­si jää­ty­ään äi­dil­lä al­koi uu­si jak­so elä­mäs­sään. Äi­ti on liik­ku­vaa sort­tia, ja kun hä­nel­lä ei ol­lut ajo­kort­tia, hän päät­ti sen hank­kia. Au­to­kou­lu­no­pet­ta­jan opis­sa ja kan­nus­ta­ma­na ajo­kort­ti sit­ten hel­ti­si.

Myös ih­mis­suh­teet muut­tui­vat. Ys­tä­vät oli­vat ol­leet yh­tei­siä per­heys­tä­viä. äi­ti on ker­to­nut, et­tä ei ol­lut­kaan enää niin mut­ka­ton­ta ol­la te­ke­mi­sis­sä pa­ris­kun­tien kans­sa. On­nek­si löy­tyi tyt­tö­ka­ve­rei­ta, joi­den kans­sa voi ja­kaa aja­tuk­sia ja kul­kea yh­des­sä seu­rois­sa ja muu­al­la. Saa nau­raa, it­keä, pu­hua ja kuun­nel­la.

Äi­ti on pu­hu­nut, et­tä us­kon lah­ja ja us­ko­mi­sen ilo ovat tär­kein­tä hä­nen elä­mäs­sään. Ju­ma­la on var­jel­lut ja aut­ta­nut. Evan­ke­liu­mi on an­ta­nut voi­maa, ja saat­ta­jat ovat aut­ta­neet. Äi­ti on ha­lun­nut muis­tut­taa us­ko­mi­sen tär­key­des­tä myös kaik­kia lä­hei­siä.

Jo­kin ai­ka sit­ten kä­ve­lim­me äi­din kans­sa au­rin­kois­ta Ka­na­ri­an ran­ta­ka­tua. Me­ren aal­lot löi­vät ran­taan ja läm­min tuu­li pöl­lyt­ti hiek­kaa. Joim­me kah­vit, ja söin juu­ri mi­nul­le lei­vo­tun kam­pa­ni­sun, Suo­mes­ta tuo­dun.

VesaKumpula
Olen seitsemästä veljeksestä keskimmäinen. Vaimoni ja lapseni pitävät minua milloin minäkin. Joskus hauskana, välillä vakavana, yleensä mietiskelevänä ja pohdiskelevana. Tykkään pienistä asioista ja suurista kokonaisuuksista. Harrastan arvoituksellisuutta ja yllätyksellisyyttä. Lähes koko työurani olen toiminut yrittäjänä. Nyt olen eläkkeellä ja harrastan yritystoimintaa. Minut voi yllättää laittamalla kommenttia sähköpostiini vesa.kumpula@avartum.fi
16.5.2021

Jee­sus ru­koi­li ja sa­noi: "Sen kirk­kau­den, jon­ka sinä olet an­ta­nut mi­nul­le, olen minä an­ta­nut heil­le, jot­ta he oli­si­vat yh­tä, niin kuin me olem­me yh­tä." Joh. 17:22

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Toi­sen­lai­ses­sa va­los­sa

Mi­ka­e­lan per­hees­sä ei pal­jon pu­hu­ta asi­ois­ta. Teh­dään töi­tä, käy­dään kou­lua. Mut­ta jos­sain pin­nan al­la on sa­lai­suus, joka saa äi­din hy­räi­le­mään su­ru­mie­li­ses­ti ja Mi­ka­e­lan sil­mäi­le­mään tar­kem­min muu­ta­mia nuo­ria kou­lun käy­tä­vil­lä ja ruo­ka­las­sa.

Se­läs­sä au­rin­gon kat­se

An­ni­ka Koi­vu­kan­kaan ru­nois­sa heit­täy­dy­tään nuo­ren elä­män aal­lok­koon, sen iloi­hin ja ki­pui­hin, ko­et­te­le­muk­siin ja ar­jen su­loi­seen tur­vaan – kun on us­ko, jo­hon no­ja­ta ja rin­nal­la saat­ta­jia. Sy­viä tun­to­ja ke­ven­tää rai­kas huu­mo­ri: ”Kun­pa voi­sin aset­tua het­kek­si koi­ran turk­kiin. / Tun­tea sen läm­mön / kar­ku­mat­ko­jen tuok­sun / ja myl­lä­tyn kuk­ka­pen­kin ilon. Pai­jaa­via sor­mia riit­täi­si.”

Ome­na­pos­ki ja Nal­le Kar­hu­nen

Kah­dek­san­vuo­ti­as Nal­le Kar­hu­nen on kuu­si­vuo­ti­aan Nu­pun eli Ome­na­pos­ken vii­sas, kilt­ti ja hel­lä iso­ve­li. Jos­kus Nal­le käyt­täy­tyy kuin tal­viu­nil­taan he­rä­tet­ty hur­ja ja äk­ki­pi­kai­nen kar­hu. Sil­loin Nu­pun on pa­ras­ta läh­teä ulos tai lait­taa oman huo­neen ovi vi­sus­ti kiin­ni.

Ta­kai­sin Isän ko­tiin

Kir­joit­ta­jat eri puo­lil­ta maa­il­maa ker­to­vat sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut hei­dät val­ta­kun­taan­sa. Ker­to­muk­sia yh­dis­tää ko­ke­mus ko­tiin­pa­luus­ta, Raa­ma­tun mu­kai­sen us­kon löy­ty­mi­ses­tä ja us­ko­vais­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta.

Ke­tun­po­jat ja Ja­gu­ar-mies