JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Äl­kää pe­lät­kö

21.12.2020 6.05

Juttua muokattu:

10.12. 11:11
2020121011111720201221060500

Nuo ot­si­kon sa­nat ovat meil­le tu­tut ja tur­val­li­set. Ne­hän sa­not­tiin ke­don pai­me­nil­le, kun Her­ran en­ke­li sei­soi hei­dän edes­sään. ”Äl­kää pe­lät­kö! Minä il­moi­tan teil­le ilo­sa­no­man, suu­ren ilon koko maa­il­mal­le. Tä­nään teil­le on Daa­vi­din kau­pun­gis­sa syn­ty­nyt Va­pah­ta­ja. Hän on Kris­tus, Her­ra.” (Luuk.2:10-11.) Tuo Luuk­kaan evan­ke­liu­min koh­ta py­säyt­tää mei­dät tär­keim­män asi­an ym­pä­ril­le jo­kai­se­na jou­lu­na.

Luu­len, et­tä jo­kai­nen meis­tä on jos­kus pe­län­nyt. Pel­ko on luon­nol­li­nen asia. Pe­lon ai­heet var­maan muut­tu­vat elä­män eri vai­heis­sa. Lap­se­na minä pel­kä­sin pi­me­ää. Ker­ran olim­me vel­je­ni kans­sa läh­dös­sä äi­din mu­ka­na mum­mo­laan. Aa­mu­var­hain äi­ti lä­het­ti mei­dät etu­kä­teen mat­kaan. Pi­ha­va­lo ulot­tui muu­ta­man kym­me­nen met­rin pää­hän, em­me­kä us­kal­ta­neet men­nä kau­em­mas vaan jäim­me sii­hen odot­ta­maan äi­tiä. Mat­kaa maan­tien var­teen oli kui­ten­kin yli ki­lo­met­ri he­vos­reen jäl­kiä pit­kin. Em­me py­sy­neet äi­din tah­dis­sa ja jou­duim­me pa­laa­maan mat­kan var­rel­ta ta­kai­sin. Ei äi­ti­kään eh­ti­nyt lin­ja-au­toon vaan meni pyö­räl­lä. Mi­nul­le pet­ty­mys oli val­ta­va.

Nuo­re­na pel­kä­sin ol­la ih­mis­ten kat­sel­ta­va­na. Kun erääl­lä rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä pyy­det­tiin ko­leh­din­kan­ta­jak­si, mi­nua pe­lot­ti tuo teh­tä­vä. Nuo­re­na isä­nä mi­nua pyy­det­tiin py­hä­kou­lu­no­pet­ta­jak­si, mut­ta teh­tä­vä tun­tui täy­sin mah­dot­to­mal­ta. En us­kal­ta­nut pi­tää yh­tään py­hä­kou­lua. Asia jäi vai­vaa­maan miel­tä­ni, kos­ka ajat­te­lin, et­tä an­ne­tus­ta teh­tä­väs­tä ei voi kiel­täy­tyä. Ei asia kui­ten­kaan niin ole, ei­hän ke­tään voi aset­taa mah­dot­to­muu­den eteen ja sel­lai­seen ti­lan­tee­seen, joka ah­dis­taa ja pe­lot­taa.

Jos­sa­kin vai­hees­sa esiin­ty­mis­pel­ko­ni oli val­ta­va. Mi­nua pe­lot­ti jopa it­se­ni esit­te­le­mi­nen. Myös se pe­lot­ti, et­tä jon­kun asi­an ker­to­mi­sen yh­tey­des­sä ää­ne­ni sär­kyi­si ja muut­tui­si vä­ri­se­väk­si. Työ­teh­tä­vie­ni ta­kia jou­duin pa­kos­ta esiin­ty­mään, ja se aut­toi, pel­ko­ni häl­ve­ni ajan kans­sa. Har­joi­tus aut­taa. Tie­dän, et­tä näi­tä pel­ko­ja on muil­la­kin, ja sen ta­kia roh­ke­nen ker­toa omis­ta pe­lois­ta­ni.

On ole­mas­sa myös kuo­le­man­pel­ko. Meil­lä saat­taa ol­la aja­tuk­sia sii­tä­kin, mil­lä ta­val­la ei ha­lu­ai­si kuol­la. It­se pel­kään huk­ku­mis­ta. En tie­dä, mis­tä se joh­tuu. Olen­ko ken­ties jos­sa­kin lap­suu­den vai­hees­sa ti­pah­ta­nut ve­si­o­jaan ja saa­nut sii­tä kau­hun? Vesi ei ole ol­lut mi­nun ele­ment­ti­ni. Kyl­lä minä sil­ti ui­mas­sa käyn. Ju­ma­lan sana loh­dut­taa mei­tä, et­tä Ju­ma­la val­mis­taa mei­dät kuo­le­mal­le­kin. Toi­saal­ta us­ko­vai­se­na ih­mi­se­nä meil­lä ei ole mi­tään pe­lät­tä­vää. Me saam­me luot­taa sii­hen, et­tä sil­le­kin on Ju­ma­lan mää­rää­mä ai­ka. Meil­le riit­tää se, et­tä me olem­me us­ko­mas­sa ja meil­lä on rau­ha Ju­ma­lan kans­sa.

Mikä mei­tä loh­dut­taa pel­ko­jen al­la? Mo­net Raa­ma­tun koh­dat ovat loh­dut­ta­via. Joku on ker­to­nut, et­tä hän­tä loh­dut­ta­vat pai­menp­sal­min sa­nat. Pai­menp­sal­mi on­kin loh­dut­ta­va. Psal­mi­raa­ma­tus­sa on pal­jon mui­ta­kin loh­dut­ta­via ja­kei­ta. Myös Jee­suk­sen pu­heet ja ope­tuk­set ovat pel­koa pois­ta­via: “Älä pel­kää, rau­ha ol­koon teil­le, minä olen valo, niin on Ju­ma­la maa­il­maa ra­kas­ta­nut, minä olen tie, to­tuus ja elä­mä.” Mo­nes­ti löy­dän loh­tua Sii­o­nin lau­lu­jen sa­nois­ta. Ne­hän ovat saar­no­ja, jot­ka tuo­vat tur­val­li­suut­ta.

Mitä olet ko­ke­nut Ju­ma­lan sa­nan al­la? Olet­ko ko­ke­nut sen, kuin­ka Ju­ma­la evan­ke­liu­min­sa kaut­ta loh­dut­taa ja an­taa uut­ta voi­maa mat­kal­le. Mo­nes­ti olen elä­mä­ni var­rel­la huo­man­nut seu­ra­vä­lin tul­tua pit­käk­si, et­tä on val­ta­va kai­puu pääs­tä Ju­ma­lan sa­nan kuu­loon ja Ju­ma­lan las­ten yh­tey­teen.

Oi­ke­aa pel­koa on syn­nin pel­ko. Syn­ti on se, joka erot­taa mei­dät Ju­ma­las­ta. Ju­ma­lan lap­si tais­te­lee­kin syn­nin vai­ku­tuk­sia vas­taan. Tätä tais­te­lua ei käy­dä omal­la voi­mal­la, vaan Ju­ma­lan voi­mal­la. Sii­o­nin lau­lus­sa 86 lau­le­taan, kuin­ka pel­ko mat­kan vai­voi­hin uu­pu­mi­ses­ta val­taa usein mie­len. Lau­lus­sa on kui­ten­kin loh­dut­ta­va sa­no­ma sii­tä, kuin­ka syn­tien an­teek­si­an­ta­mus pe­see sy­dä­men ja sie­lun puh­taak­si ja vie mei­dät mää­rän­pää­häm­me, tai­vaan ko­tiin.

Eläm­me ad­ven­tin ai­kaa ja saam­me py­säh­tyä jou­lun tär­keim­män sa­no­man ää­rel­le. Jou­lu on Va­pah­ta­jam­me syn­ty­mä­päi­vä. Jou­lu­e­van­ke­liu­min sa­no­ma on to­del­li­suut­ta nyt­kin. Sy­dä­mis­säm­me saam­me yh­tyä en­ke­li­vir­ren sa­noi­hin.

”En­ke­li tai­vaan lau­sui näin:

Miks häm­mäs­tyit­te säi­käh­täin?

Mä suu­ren ilon il­moi­tan

maan kan­soil­le nyt tu­le­van.

Her­ram­me Kris­tus teil­le nyt

on tä­nään tän­ne syn­ty­nyt,

ja tää on teil­le mer­kik­si:

sei­mes­sä lap­si ma­kaa­pi.

Jo rien­nä, kat­so, sie­lu­ni,

ken sei­mes­sä nyt ma­kaa­pi:

hän on sun Her­ras, Kris­tuk­ses,

Ju­ma­lan Poi­ka, Jee­suk­ses.

Nyt Ju­ma­lal­le kun­nia,

kun an­toi ai­noon Poi­kan­sa.

Siit en­ke­lit­kin rie­mui­ten

vei­saa­vat häl­le kii­tok­sen.”

Vir­si 21:1–3, 10

VesaKumpula
Olen seitsemästä veljeksestä keskimmäinen. Vaimoni ja lapseni pitävät minua milloin minäkin. Joskus hauskana, välillä vakavana, yleensä mietiskelevänä ja pohdiskelevana. Tykkään pienistä asioista ja suurista kokonaisuuksista. Harrastan arvoituksellisuutta ja yllätyksellisyyttä. Lähes koko työurani olen toiminut yrittäjänä. Nyt olen eläkkeellä ja harrastan yritystoimintaa. Minut voi yllättää laittamalla kommenttia sähköpostiini vesa.kumpula@avartum.fi
26.1.2021

Her­ra puo­lus­taa kan­saan­sa, hän sää­lii pal­ve­li­joi­taan, kun hän nä­kee, et­tei heil­lä enää ole voi­maa, et­tä he ovat uu­pu­nei­ta, niin suu­ret kuin pie­net. 5. Moos. 32:36

Viikon kysymys