JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Gra­dua vail­le

16.4.2021 6.00

Juttua muokattu:

21.4. 15:54
2021042115542420210416060000

Tänä ke­vää­nä per­hees­säm­me odo­tet­tiin pää­si­äis­tä eri­tyi­sen pal­jon. Olim­me suun­ni­tel­leet mat­kaa Uk­ko­hal­laan. Jän­ni­tim­me, jou­du­taan­ko las­ket­te­lu­kes­kuk­set sul­ke­maan ko­ro­nan ta­kia. Niin ei on­nek­si käy­nyt, ja pää­sim­me naut­ti­maan pää­si­äi­sen au­rin­gos­ta. Edel­li­ses­tä las­ket­te­lu­reis­sus­tam­me oli ku­lu­nut jo pi­dem­män ai­kaa, jo­ten mat­ka oli sik­si­kin eri­tyi­sen odo­tet­tu. Vie­tim­me kol­me ko­ko­nais­ta päi­vää naut­tien tuos­ta iha­nas­ta tal­vi­har­ras­tuk­ses­ta, jos­ta edel­li­ses­sä blo­gis­sa­ni haa­vei­lin.

Nau­tin joka so­lul­la­ni. Tun­sin, mi­ten lu­mi­lau­ta liu­kui au­rin­gon peh­mit­tä­män han­gen pääl­lä, kun kään­sin sitä taak­se ja eteen, vuo­ro­tel­len. Nau­tin sii­tä, et­tä pi­dem­män tau­on jäl­keen ke­ho­ni muis­ti nuo liik­keet ja saa­toin vain naut­tia. Nau­tin au­rin­gon läm­mös­tä ja vauh­din hur­mas­ta. Kat­soin alas rin­tee­seen ja sy­dä­me­ni oli pa­kah­tua on­nes­ta. Edel­lä­ni las­ki seit­se­män las­ta­ni, nel­jä lau­dal­la ja kol­me suk­sil­la. Mi­ten yl­peä ja on­nel­li­nen olin­kaan heis­tä! Yh­tei­sen ajan ja­ka­mi­sen on­ni oli niin suur­ta, et­tä sitä on vai­kea pu­kea edes sa­noik­si.

Huo­ma­sin kai­van­nee­ni yh­teis­tä, tal­vis­ta lo­maa. Ajat­te­lin myös, et­tä tar­vit­sin sitä. Tiu­kan opis­ke­lun ja työn ryt­mit­tä­män syk­syn jäl­keen olin suun­ni­tel­lut jää­vä­ni ke­vääk­si opin­to­va­paal­le saat­taak­se­ni opin­not lop­puun. Sat­tui kui­ten­kin niin, et­tä huo­ma­sin kiin­nos­ta­van työ­paik­kail­moi­tuk­sen jou­lun al­la. Kos­ka kai­pa­sin työ­hö­ni haas­tet­ta ja aloi­tin opis­ke­lu­ni saa­dak­se­ni mie­len­kiin­toi­sem­pia työ­teh­tä­viä, hain tie­ten­kin tuo­ta paik­kaa.

Häm­mäs­tyk­sek­se­ni sain­kin sen työ­pai­kan. Olin jo eh­ti­nyt mu­reh­tia val­miik­si sitä, jos en löy­täi­si­kään val­mis­tut­tu­a­ni töi­tä. Olin miet­ti­nyt, pi­täi­si­kö mei­dän muut­taa. Mel­kein olin jo pyy­tä­nyt kiin­teis­tö­vä­lit­tä­jää ar­vi­oi­maan ta­lom­me myyn­ti­hin­nan. Olin ru­koil­lut, et­tä Tai­vaan Isän siu­nai­si mi­nul­le työ­pai­kan. Nyt sain sen, mut­ta tun­tee­ni oli­vat­kin ris­ti­rii­tai­set. Olin niin poik­ki syk­syn jäl­jil­tä, et­ten oi­kein tien­nyt, mi­ten jak­sai­sin opis­kel­la lop­puun uu­den työn ohes­sa.

So­vin te­ke­vä­ni ne­li­päi­väis­tä työ­viik­koa, jot­ta yk­si päi­vä jäi­si opis­ke­lul­le. Al­ku­pe­räi­sen suun­ni­tel­man mu­kaan tar­koi­tus oli opis­kel­la täy­si­päi­väi­ses­ti ja val­mis­tua ke­vääl­lä. Uu­den ai­ka­tau­lun al­la pää­tin, et­tä val­mis­tu­mi­sen ve­ny­mi­nen syk­syyn ei hait­taa. Oi­ke­as­ti se hait­ta­si mi­nua. Jou­duin ho­ke­maan it­sel­le­ni, et­tä se ei hait­taa. Vai­ke­aa on yrit­tää jär­jen ää­nel­lä vai­en­taa si­säl­tä kum­pu­a­vaa tun­net­ta.

Nyt olen tam­mi­kuus­ta läh­tien elä­nyt tä­hän iha­naan pää­si­äi­seen as­ti työn, opis­ke­lun ja ison per­heen tar­pei­den vä­rit­tä­mää ar­kea. Ei siis ih­me, et­tä tun­sin tar­vit­se­va­ni el­py­mis­tä ke­vät­han­gil­la. Opin­not ovat eden­neet niin, et­tä olen gra­dua vail­le val­mis. Te­ke­mis­tä on vie­lä pal­jon, mut­ta nyt olen saa­vut­ta­nut jon­kin­lai­sen rau­hal­li­suu­den opin­to­jen ete­ne­mi­sen suh­teen. Vä­lil­lä koen kui­ten­kin, et­tä blo­gin kir­joit­ta­mi­seen tar­koi­tet­tu ai­vo­je­ni kir­joi­tus­so­puk­ka on men­nyt lyt­tyyn kai­kes­ta muus­ta in­for­maa­ti­os­ta. Jou­dun vä­hän pu­hal­te­le­maan il­maa sin­ne so­puk­kaan, et­tä siel­tä tu­li­si jon­kin­lai­sia jul­kai­su­kel­poi­sia aja­tuk­sia esiin. Ajat­te­lin tätä uu­den teks­tin kir­joit­ta­mis­ta, kun pää­si­äis­maa­nan­tai­na aje­lim­me ko­tiin­päin.

Ajo­mat­kan ai­ka­na lo­man ren­tous al­koi väis­tyä ja ar­jen vel­vol­li­suu­det al­koi­vat tun­tua möy­kyl­tä vat­san poh­jas­sa. Ah­dis­ti hie­man aja­tus, mi­ten äk­kiä lo­man vai­ku­tus saat­toi lop­pua. On­nek­si olim­me ko­to­na niin ajois­sa, et­tä eh­dim­me hy­vin rau­hoit­tua vie­lä seu­roi­hin soh­val­le.

Ul­koil­ma­pää­si­äi­sen vie­tos­sa ei eh­di pal­jon py­säh­ty­mään pää­si­äi­sen sa­no­man ää­rel­le. Sik­si­kin nuo seu­rat oli­vat eri­tyi­sen mer­ki­tyk­sel­li­set. Pu­hu­ja saar­na­si sii­tä Raa­ma­tun koh­das­ta, jos­sa Jee­sus il­mes­tyi Em­mauk­sen tien kul­ki­joil­le. Sii­nä is­tu­es­sa­ni ja kuun­nel­les­sa­ni mie­tin, et­tä lop­pu­jen lo­puk­si gradu, työ­teh­tä­vät ja ko­ti­työt ovat pien­tä suu­rim­man asi­an rin­nal­la. Ei sil­lä ole vä­liä mil­loin saa tut­kin­non, kun tär­kein on jo val­mis­tet­tu. It­se olen kii­ree­ni tä­hän elä­män­ti­lan­tee­seen ai­heut­ta­nut, mut­ta sil­ti­kin voin ja saan luot­taa sii­hen, et­tä saan Tai­vaan Isäl­tä li­sää voi­mia, jos ne tun­tu­vat lop­pu­van kes­ken. Pää­si­äi­sen ilo­sa­no­ma kan­taa ar­jes­sa­kin.

SuviMyllymäki
Kuudesta pojastaan ja neljästä tytöstään onnellinen "palijasjalakane raahelaine" vaimo. Terveyshallintotiedettä opiskeleva maailmanparantaja, joka voimaantuu ihanista ihmisistä ympärillään, uppoutuu hyviin kirjoihin ja sanoittaa joskus lasten laulut uusiksi. Haaveilee, että "olis kovasa kunnosa". Voit kertoa minulle ajatuksistasi, suvimy@gmail.com
16.5.2021

Jee­sus ru­koi­li ja sa­noi: "Sen kirk­kau­den, jon­ka sinä olet an­ta­nut mi­nul­le, olen minä an­ta­nut heil­le, jot­ta he oli­si­vat yh­tä, niin kuin me olem­me yh­tä." Joh. 17:22

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Toi­sen­lai­ses­sa va­los­sa

Mi­ka­e­lan per­hees­sä ei pal­jon pu­hu­ta asi­ois­ta. Teh­dään töi­tä, käy­dään kou­lua. Mut­ta jos­sain pin­nan al­la on sa­lai­suus, joka saa äi­din hy­räi­le­mään su­ru­mie­li­ses­ti ja Mi­ka­e­lan sil­mäi­le­mään tar­kem­min muu­ta­mia nuo­ria kou­lun käy­tä­vil­lä ja ruo­ka­las­sa.

Se­läs­sä au­rin­gon kat­se

An­ni­ka Koi­vu­kan­kaan ru­nois­sa heit­täy­dy­tään nuo­ren elä­män aal­lok­koon, sen iloi­hin ja ki­pui­hin, ko­et­te­le­muk­siin ja ar­jen su­loi­seen tur­vaan – kun on us­ko, jo­hon no­ja­ta ja rin­nal­la saat­ta­jia. Sy­viä tun­to­ja ke­ven­tää rai­kas huu­mo­ri: ”Kun­pa voi­sin aset­tua het­kek­si koi­ran turk­kiin. / Tun­tea sen läm­mön / kar­ku­mat­ko­jen tuok­sun / ja myl­lä­tyn kuk­ka­pen­kin ilon. Pai­jaa­via sor­mia riit­täi­si.”

Ome­na­pos­ki ja Nal­le Kar­hu­nen

Kah­dek­san­vuo­ti­as Nal­le Kar­hu­nen on kuu­si­vuo­ti­aan Nu­pun eli Ome­na­pos­ken vii­sas, kilt­ti ja hel­lä iso­ve­li. Jos­kus Nal­le käyt­täy­tyy kuin tal­viu­nil­taan he­rä­tet­ty hur­ja ja äk­ki­pi­kai­nen kar­hu. Sil­loin Nu­pun on pa­ras­ta läh­teä ulos tai lait­taa oman huo­neen ovi vi­sus­ti kiin­ni.

Ta­kai­sin Isän ko­tiin

Kir­joit­ta­jat eri puo­lil­ta maa­il­maa ker­to­vat sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut hei­dät val­ta­kun­taan­sa. Ker­to­muk­sia yh­dis­tää ko­ke­mus ko­tiin­pa­luus­ta, Raa­ma­tun mu­kai­sen us­kon löy­ty­mi­ses­tä ja us­ko­vais­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta.

Ke­tun­po­jat ja Ja­gu­ar-mies