JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Ihminen päättää, Jumala säätää

16.3.2021 7.05

Juttua muokattu:

5.3. 13:14
2021030513142620210316070500

Met­sä­mies oli läh­te­nyt syk­syl­lä met­säs­tys­reis­sul­le. Miet­te­li­ää­nä mie­lel­lä oli kun läh­ti, ja ajat­te­lin, et­tä var­mas­ti te­kee hy­vää pääs­tä met­sään ja luon­toon. Eh­kä aja­tuk­set siel­lä sel­kiin­ty­vät.

Koh­ta tuli pu­he­li­mee­ni vies­ti. Hän pa­lai­si­kin kes­ken kai­ken ko­tiin. Sil­loin täy­tyy ol­la jos­tain va­ka­vas­ta ky­sy­mys, jos met­säs­tys­reis­su jää kes­ken.

”Aje­len tä­nään ko­tiin. Ko­vas­ti pyö­rii miet­teet pääs­sä, mo­nel­ta kan­til­ta. Olen miet­ti­nyt jopa si­tä­kin, et­tä pi­tää­kö läh­teä ta­kai­sin Kou­vo­laan. Ju­tel­laan kun­nol­la, kun tu­len ko­tiin.”

Vas­ta­sin: ”Minä en edes ole aja­tel­lut et­tä läh­ti­sim­me ta­kai­sin, koen et­tä mei­dän paik­ka on nyt tääl­lä. Teim­me mitä hy­vän­sä tääl­lä. Drive safe, I love you!

Mei­dän piti os­taa maa­ti­la tam­mi­kuun 4. päi­vä. Sii­hen as­ti Met­sä­mies kul­ki­si vii­kot töis­sä va­rus­kun­nas­sa. Kun läh­dim­me Kou­vo­las­ta, ajat­te­lim­me, et­tä näin­hän tä­män mei­dän mat­kan pi­ti­kin men­nä. Myim­me ta­lon, muu­tim­me yk­si­tois­ta hen­keä toi­sel­le puo­lel­le Suo­men­maa­ta ja aloi­tim­me uu­den maa­ti­la-ar­jen.

Kaik­ki su­jui mut­kat­to­mas­ti. Asi­at lok­sah­te­li­vat pai­koil­leen. Hel­mi­kuus­sa Met­sä­mies oli saa­nut ter­veen pa­pe­rit. Meil­lä oli en­nak­ko­pää­tös ra­hoi­tuk­ses­ta, nuor­vil­je­li­jän­tu­ki myön­net­ty­nä ja re­mont­ti aloi­tet­tu­na. Hai­kein mie­lin mut­ta luot­ta­vai­si­na läh­dim­me uut­ta koh­ti. Kun­nes asi­at ei­vät enää lok­sah­del­leet.

Se oi­ke­as­taan al­koi sii­tä, kun val­mis­te­lim­me lo­pul­lis­ta ra­hoi­tus­pää­tök­sen ha­ke­mus­ta. Edel­li­nen ra­hoi­tus­pää­tös oli voi­mas­sa vain kol­me kuu­kaut­ta, jo­ten uut­ta täy­tyi ha­kea. Sil­loin kun teh­dään maa­ti­lan ko­koi­sia hank­kei­ta, teh­dään sa­mal­la ter­veys­sel­vi­tyk­siä ja tar­kis­te­taan, et­tä va­kuu­tuk­set ovat riit­tä­vät. Ai­kai­sem­mas­sa blo­gi­kir­joi­tuk­ses­sa­ni ker­roin, kun Met­sä­mie­hel­lä re­pey­tyi aort­ta. Kun on sel­lai­nen ta­pah­tu­ma taus­tal­la, riit­tä­viä va­kuu­tuk­sia on vai­kea saa­da. Niin­pä Met­sä­mies soit­te­li lää­kä­rit uu­del­leen läpi. Pun­nit­tiin ja mie­tit­tiin, oli­si­ko maa­ti­lan os­to sit­ten­kin ter­vey­den kan­nal­ta lii­an iso ris­ki.

En yleen­sä ole kau­he­an dra­maat­ti­nen ih­mi­nen, mut­ta kun tie­to, et­tä em­me voi­si os­taa maa­ti­laa tuli, muu­tuin dra­maat­ti­sek­si. Suu­tut­ti, vi­has­tut­ti, tur­haut­ti. Siis, mitä ih­met­tä?! Tätä olim­me suun­ni­tel­leet vuo­si­kau­sia. Sel­vi­tel­leet, käy­neet kat­so­mas­sa mah­dol­li­sia maa­ti­lo­ja, las­ke­neet et­tä oli­si­ko se ta­lou­del­li­ses­ti kan­nat­ta­vaa, miet­ti­neet asi­aa joka suun­nal­ta.

”Mi­ten nu­kuit, ra­kas? Mul­la ei oi­kein uni tul­lut ja aa­mul­la he­rä­sin kuin na­ve­tal­le, en­kä saa­nut uu­del­leen unen­pääs­tä kiin­ni. Toi­saal­ta mie­li on tyy­ni ja toi­saal­ta jän­nit­tää kuin seu­rus­te­lun al­ku­ai­koi­na. Vas­ta klo 9.00 au­ke­aa Mei­lah­den pu­he­li­met.”

Ei­vät lää­kä­rit fyy­sis­tä työ­tä kiel­tä­neet. Sai kuu­lem­ma ra­ken­taa ta­lo­a­kin. It­se asi­as­sa fyy­si­nen työ so­pi­vas­sa mää­rin pi­tää ve­ren­pai­neet al­haal­la. Vii­kos­sa pi­täi­si ol­la myös fyy­si­ses­ti hel­pom­pia päi­viä. Kar­ja­ti­lal­la ei oi­kein ole näi­tä taat­tu­ja le­po­päi­viä. Vaik­ka kuin­ka yö oli­si huo­nos­ti nu­kut­tu ja kak­so­set he­rä­tel­leet, aa­mu­na­vet­taan täy­tyi­si men­nä kel­lo kuu­si.

Yh­des­sä teim­me vai­ke­an pää­tök­sen luo­pua ai­kees­tam­me os­taa maa­ti­lan. Kä­vim­me jo­kai­nen vuo­rol­laan, lap­set ja me, tun­tei­den vuo­ris­to­ra­taa. Ha­lu­an aja­tel­la, et­tä ei tämä kui­ten­kaan vir­he­siir­to ol­lut, sil­lä olem­me kaik­ki mon­ta ko­ke­mus­ta rik­kaam­pia: Yk­si lap­sis­ta löy­si tu­le­vai­suu­den am­mat­tin­sa lo­mi­tuk­ses­ta ja kai­kil­la kou­lu­lai­sil­la oli iki­muis­toi­nen kou­lu­vuo­si Les­tin kou­lus­sa, joka on pie­ni ja omis­tau­tu­nut maa­lais­kou­lu.

Ai­na ei ole help­po tyy­tyä Tai­vaan Isän joh­da­tuk­seen, kun asi­at ei­vät mene niin kuin ha­lu­am­me. Tämä ei sit­ten­kään ol­lut meil­le tar­koi­tet­tu, vaik­ka kuin­ka teim­me töi­tä sen eteen. Täs­tä tu­li­si mei­dän Es­pan­jan-vuo­si – jot­kut vie­vät per­heen­sä Es­pan­jaan ha­ke­maan ko­ke­muk­sia, me läh­dim­me mai­to­ti­lal­le. Eh­kä tämä kort­ti piti kat­soa lop­puun as­ti, ja nyt on hel­pom­pi kes­kit­tyä tu­le­vai­suu­teen. Tämä meni juu­ri niin kuin oli tar­koi­tet­tu.

LailaUljas
Olen nelikymppinen ison perheen äiti, äitiyslomalla oleva yrittäjä, valtiotieteiden maisteri ja ikuinen opiskelija. Olen syntynyt yhdysvalloissa, mutta asunut Suomessa puolet elämästäni. Lähellä sydäntäni ovat erityisesti lasten, nuorten, vanhusten ja vähäosaisten asema yhteiskunnassamme. Asioiden jäsentäminen kirjoittamisen kautta on minulle tärkeää. Olen aikaisemmin kirjoittanut paria ruokablogia. Palautetta voi vapaasti antaa osoitteeseen laila.uljas@gmail.com
28.3.2024

Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Luuk. 22:19

Viikon kysymys