JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Isän pe­rin­tö

12.1.2021 6.05

Juttua muokattu:

4.1. 15:10
2021010415102520210112060500

On iha­naa, et­tä vaik­ka lä­him­mäi­ses­täm­me ai­ka jät­tää, hän kul­kee mei­dän aja­tuk­sis­sam­me, sa­nois­sam­me ja te­ois­sam­me mu­ka­na koko ajan. Ihan ta­val­li­ses­sa ar­jes­sa nä­ky­vi­nä lau­sah­duk­si­na tai juh­la­py­hi­nä eri­tyi­ses­ti, kun ha­lu­am­me kai­paa­mam­me hen­ki­lön ole­van mu­ka­na omas­sa eri­tyi­ses­sä het­kes­säm­me.

Pie­ni, mer­ki­tyk­sel­li­nen het­ki, jon­ka ai­ka­na kyy­kis­tyin isä­ni hau­dan eteen, sy­ty­tin kynt­ti­län suo­jaa­mal­la sitä ran­ni­kon kyl­mäl­tä tuu­lel­ta ja aset­ta­mal­la läm­pi­män va­lon le­pat­ta­maan hau­ta­ki­ven vie­reen, pa­laut­ti mie­lee­ni elä­män iha­nim­mat muis­tot. Sy­dä­mes­sä tun­tui rak­kaus ja kai­puu, sil­mis­sä nä­kyi­vät isän nau­ra­vat kas­vot. Isän hau­ta­ki­ves­sä on Jee­suk­sen sa­nat: ”Minä olen ylös­nou­se­mus ja elä­mä” (Joh. 11:25). Jos­kus me vie­lä nä­em­me.

Isä­ni nä­kyy vel­jes­sä­ni. Hän on hor­ju­ma­ton kal­lio, joka py­syy jär­käh­tä­mät­tö­mä­nä pys­tys­sä, vaik­ka mitä ta­pah­tui­si. Isäl­tä­ni pe­ri­tyt luon­non­ki­ha­rat hul­mu­a­vat omien hius­te­ni li­säk­si kol­men poi­ka­ni pääs­sä.

Pa­ras­ta, mitä minä olen isäl­tä saa­nut, on isän huu­mo­rin­ta­ju. Kun nau­ran, isä­ni nau­raa mi­nus­sa. Has­sut­te­lu ar­jes­sa ar­ki­sis­ta asi­ois­ta on elä­män yk­si kan­ta­va voi­ma. Huu­mo­ri an­taa va­loa vai­kei­siin­kin ti­lan­tei­siin. Isän elä­ke­vuo­si­na use­at ih­mi­set pää­si­vät naut­ti­maan isän huu­mo­ris­ta, kun isä kir­joit­te­li fa­ce­boo­kiin ja jul­kai­si jut­tu­jaan oma­kus­tan­ne­kir­jas­saan. ”Olen eläk­keel­lä, elän lääk­keil­lä” – tyyp­pi­set lau­sah­duk­set ker­toi­vat isän lep­poi­sas­ta elä­mä­na­sen­tees­ta.

Isä ot­ti kaik­ki elä­män­vai­heen­sa vas­taan aja­tel­len, et­tä näin on Ju­ma­la hy­väk­si näh­nyt. Us­ko oli isäl­le kaik­ki kai­kes­sa. Hä­nen us­kon­sa oli vie­res­tä seu­ra­ten niin vah­vaa, et­tä se pu­hut­te­li mi­nua voi­mak­kaas­ti. Isä luki Raa­mat­tua ja Ka­te­kis­mus­ta niin pal­jon, et­tä osa­si niis­tä pit­kiä pät­kiä ul­koa. Sain säh­kö­pos­tii­ni us­kon pe­rus­tei­ta kos­ke­via vies­te­jä, jot­ka oli ot­si­koi­tu esi­mer­kik­si ”Lut­he­rin ydin­lau­sei­ta”. Isä muis­tut­te­li mi­nu­a­kin Raa­ma­tun ja Ka­te­kis­muk­sen lu­ke­mi­sen tär­key­des­tä.

Isä kun­ni­oit­ti lä­him­mäi­si­ään pal­jon. Hän ei kos­kaan sa­no­nut ru­maa sa­naa toi­ses­ta ih­mi­ses­tä. Ei kos­kaan ar­vos­tel­lut ke­tään, ei, vaik­ka oli­si ol­lut jos­kus vä­hän ai­het­ta­kin. Yli­pää­tään isä ei kos­kaan va­lit­ta­nut mis­tään. ”Hyvä ja kiva”, isä kom­men­toi asi­aan kuin asi­aan. Muis­tan, kun äi­ti­ni jos­kus pa­hoit­te­li isän kuu­lon­me­ne­tys­tä ja to­te­si, et­tä Ol­lil­le tuli tuom­moi­nen ko­et­te­le­mus, et­tä kuu­lo läh­ti. Isä to­te­si sii­hen rau­hal­li­ses­ti, et­tä ei se mi­kään ko­et­te­le­mus ol­lut. Täl­lai­sen asen­teen kun it­se­kin op­pi­si, sii­nä sitä oli­si ta­voi­tet­ta it­se kul­le­kin.

Ke­vääl­lä pa­him­pien ko­ro­nan le­vi­ä­mi­suu­tis­ten ai­koi­hin yri­tin top­puu­tel­la vel­je­ni huol­ta. Sain tä­hän vas­tauk­sen: ”Has­sua, mi­ten Suvi on jos­sain asi­ois­sa sa­man­lai­nen kuin isä. Suvi vaan to­te­aa, et­tä hy­vin me­nee, vaik­ka näyt­täi­si mi­ten huo­nol­ta.”

Jos­kus isän sä­vyi­sä ja lup­sak­ka asen­ne muut­tui suur­piir­tei­syy­dek­si. Ajat­te­len, et­tä olen tätä suur­piir­tei­syyt­tä tai vä­lin­pi­tä­mät­tö­myyt­tä pe­ri­nyt juu­ri so­pi­vas­ti. Tie­tyn­lai­nen suur­piir­tei­syys hel­pot­taa ison per­heen ar­kea. On ol­lut vä­hän hel­pom­pi ope­tel­la kat­so­maan sii­vous­hom­mia sor­mien vä­lis­tä, kun omas­sa luon­tees­sa on ri­paus tai­toa ol­la vä­lit­tä­mät­tä.

Vii­me ai­koi­na pap­pa on ol­lut las­ten­kin pu­heis­sa eri­tyi­sen pal­jon. Olem­me kat­so­neet hau­ta­jais­vi­de­oi­ta­kin uu­des­taan. Eka­luok­ka­lai­sem­me pyy­si yh­te­nä il­ta­na kau­niis­ti: "joku voi­si tul­la nu­kut­ta­maan mi­nua ja sa­mal­la pu­hua pa­pas­ta. Sii­tä, mi­ten iha­na pap­pa oli."

SuviMyllymäki
Kuudesta pojastaan ja neljästä tytöstään onnellinen "palijasjalakane raahelaine" vaimo. Terveyshallintotiedettä opiskeleva maailmanparantaja, joka voimaantuu ihanista ihmisistä ympärillään, uppoutuu hyviin kirjoihin ja sanoittaa joskus lasten laulut uusiksi. Haaveilee, että "olis kovasa kunnosa". Voit kertoa minulle ajatuksistasi, suvimy@gmail.com
21.1.2021

Me saim­me kat­sel­la hä­nen kirk­kaut­taan, kirk­kaut­ta, jon­ka Isä ai­no­al­le Po­jal­le an­taa. Joh. 1:14

Viikon kysymys