JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Kaakaota vuohenmaidon kera

20.4.2020 6.30

Juttua muokattu:

15.4. 15:49
2020041515493020200420063000

Ra­kas­tan eläi­miä! Mi­nul­la on ol­lut­kin nii­tä mel­kein ai­na, sil­loin­kin kun ele­lin yk­sin tääl­lä ”kor­ves­sa”.

Eläi­nys­tä­vil­le voi ju­tel­la ihan mitä vain, ja ne kuun­te­le­vat. Kun niil­lä on pe­ru­sa­si­at kun­nos­sa, ne ovat tyy­ty­väi­siä oloon­sa ja ilos­tu­vat ai­na, kun nä­ke­vät isän­tän­sä. Nii­den turk­kiin voi pai­naa pään­sä (mi­kä­li niil­lä on turk­ki) ja it­keä su­rut pois. Eläin­ten kans­sa voi juos­ta pi­hal­la has­sut­te­le­mas­sa ja ma­koil­la pel­lon­reu­nas­sa ti­mo­tei suus­sa ja naut­tia ke­vääs­tä ja ke­säs­tä.

En­sim­mäi­set eri­koi­sem­mat eläi­me­ni oli­vat vuo­hia. Kun vuo­het kas­voi­vat, nii­tä pys­tyi lyp­sä­mään. En ol­lut kos­kaan en­nen lyp­sä­nyt, mut­ta sii­hen­kin hom­maan op­pi pian.

Kun en­sim­mäi­sen ker­ran lyp­sin vuoh­ta­ni, oli ke­vät­tal­vi. Läh­din lyp­syn jäl­keen ret­kel­le met­sän­reu­naan. Mu­kaan olin ot­ta­nut ter­mos­pul­lon, jos­sa oli kaa­ka­o­ta – vuo­hen­mai­don kera! Vä­hän jän­nit­ti, mil­tä se mais­tui­si, mut­ta se­hän oli herk­kua. Ku­tun­juus­to se vas­ta her­kun­herk­kua on­kin!

Kun mi­nul­la oli ol­lut jo pi­dem­pään vuo­hia, sain myös kak­si lam­mas­ta. Ajat­te­lin et­tä ne oli­si­vat yk­si lau­ma, mut­ta ei­hän se niin help­poa ol­lut­kaan: ne ei­vät tot­tu­neet kos­kaan toi­siin­sa. Mo­lem­mil­la oli omat joh­ta­jan­sa. Lam­pail­le piti ra­ken­taa uu­si tal­vi­pe­sä­kin, kun ne ei­vät suos­tu­neet yh­tei­se­loon vuo­hien kans­sa.

Suu­rin osa vuo­his­ta­ni on ol­lut sar­vet­to­mia. Vii­mei­nen sar­vel­li­nen vään­si toi­sen sar­ven­sa poik­ki, kun jäi ju­miin, jo­ten se oli yk­si­sar­vi­nen sii­tä läh­tien. Vuo­het ovat myös kul­ke­neet yh­des­sä tois­ten­sa kans­sa eli ovat lau­ma­e­läi­miä. Ne myös seu­raa­vat isän­tään­sä.

Mo­nes­ti vuo­sien ai­ka­na olen miet­ti­nyt Raa­ma­tun ver­taus­ta vuo­his­ta ja lam­pais­ta. Sitä, et­tä vuo­het oli­si­vat jo­ten­kin pa­ho­ja ja lam­paat hy­viä. Se on tun­tu­nut ris­ti­rii­tai­sel­ta, kos­ka mi­nus­ta vuo­het ovat niin su­loi­sia eläi­miä.

Mat­teuk­sen evan­ke­liu­mis­sa­han ker­ro­taan, et­tä vii­mei­sel­lä tuo­mi­ol­la ih­mi­set ero­te­taan toi­sis­taan niin kuin pai­men erot­taa lam­paat vuo­his­ta. Lam­pail­la ku­va­taan ih­mi­siä, jot­ka pe­las­tu­vat, ja vuo­hil­la ih­mi­siä, jot­ka jou­tu­vat ka­do­tuk­seen. Eh­kä Raa­ma­tus­sa tuol­la ver­tauk­sel­la ha­lu­taan ku­va­ta hy­vää ja pa­haa, ei­kä niin­kään noi­ta eläi­miä?

Mi­nun vuo­he­ni ovat ol­leet hy­viä, mu­ka­via eläi­miä. Eh­kä vuo­het kui­ten­kin ovat it­se­päi­sem­piä ja ove­lam­pia kuin lam­paat, jo­ten­kin vii­saam­pia. Ja roh­ke­am­pia.

Nyt meil­lä ei ole mui­ta iso­ja eläi­miä kuin kak­si lam­mas­ta: 12-vuo­ti­as val­koi­nen Hil­la ja muu­ta­man vuo­den van­hem­pi mus­ta Mii­na. Hil­las­ta ja Mii­nas­ta olen saa­nut pal­jon vil­laa, jos­ta olen teh­nyt jon­kin ver­ran lan­kaa. Iso mää­rä vil­laa odot­taa vie­lä kars­taa­mis­ta ja keh­rää­mis­tä. Lam­pai­den an­si­os­ta olen saa­nut ope­tel­la myös näi­tä pe­rin­ne­tai­to­ja.

Lam­pais­ta on myös se hyö­ty, et­tä pi­han nur­mik­ko py­syy ly­hy­e­nä koko kas­vu­kau­den. Meil­lä lam­paat saa­vat ol­la va­paa­na koko piha-alu­eel­la, ja met­sään­kin ne pää­se­vät kul­jes­ke­le­maan jon­kin mat­kaa, kun­nes tu­lee ai­ta vas­taan. Lam­paat ovat mu­ka­na mo­nis­sa ul­ko­puu­his­sa ja ha­lu­a­vat rap­su­tuk­sia, ne tun­tu­vat per­heen­jä­se­nil­tä yh­tä lail­la kuin koi­ra ja kis­sa­kin.

LiisaLilvanen-Pelkonen
Asun Akaassa puolisoni ja eläinteni kanssa omakotitalossa keskellä metsää. Työkseni opetan musiikkiopistossa kanteleensoittoa ja musiikin perusteita, ja siitä todella pidän. Sivutyökseni kuljeskelen ihmisten pihoja kaunistamassa ja suunnittelemassa. Harrastan luontoa eli lasken lintuja ja perhosia ja valokuvaan ja kasvatan kaikenlaista. Minulla on aina ollut myös lemmikkieläimiä. Innostun kaikesta ja haluan oppia uutta. Minulle voi kirjoittaa osoitteeseen liisa.lilvanen@gmail.com
LiisaLilvanen-Pelkonen

Erilainen joulu

23.12.2022 7.45
LiisaLilvanen-Pelkonen

Nämä viikot olen elänyt muistoissa

29.11.2022 6.00
LiisaLilvanen-Pelkonen

Näkökulmia

30.10.2022 6.00
LiisaLilvanen-Pelkonen

Yllätin itseni!

11.9.2022 6.30
LiisaLilvanen-Pelkonen

Kiitoslauluja ja ilonkyyneleitä

11.7.2022 7.00
LiisaLilvanen-Pelkonen

Varjoja keväässä

3.6.2022 6.15
LiisaLilvanen-Pelkonen

Uskollinen ystävä

27.4.2022 6.00
LiisaLilvanen-Pelkonen

Tallin haju

21.3.2022 6.00
LiisaLilvanen-Pelkonen

“Liikuttelin lieden puita, ajattelin armastani”

16.12.2021 6.00
LiisaLilvanen-Pelkonen

Lomailua

8.11.2021 6.00
LiisaLilvanen-Pelkonen

Kuinka paljon pitää jaksaa?

19.9.2021 7.00
LiisaLilvanen-Pelkonen

Siniritareita

14.8.2021 7.05
LiisaLilvanen-Pelkonen

Hautausmaan rauhaa

18.7.2021 7.00
LiisaLilvanen-Pelkonen

Lilvasjärven onnea

9.6.2021 7.00
LiisaLilvanen-Pelkonen

Suviseurasukkia odotellessa

27.4.2021 7.05
LiisaLilvanen-Pelkonen

Itkemisen lahja

24.3.2021 8.51
LiisaLilvanen-Pelkonen

Kuusivanhusten kaatuessa

17.2.2021 7.05
LiisaLilvanen-Pelkonen

Kalailo

24.1.2021 6.15
LiisaLilvanen-Pelkonen

Saamattomuutta

29.12.2020 6.10
LiisaLilvanen-Pelkonen

Muistelen isää

15.11.2020 7.30
LiisaLilvanen-Pelkonen

"Riemuitse, tytär Siionin!"

10.10.2020 7.30
LiisaLilvanen-Pelkonen

Kurkien siivittämänä syksyyn

18.9.2020 6.15
LiisaLilvanen-Pelkonen

Opettajan huolet

19.8.2020 6.15
LiisaLilvanen-Pelkonen

Siipien kauneutta

16.7.2020 6.05
LiisaLilvanen-Pelkonen

Äitiä ikävä

21.6.2020 6.15
LiisaLilvanen-Pelkonen

Tuoksuu keväälle

18.5.2020 6.25
LiisaLilvanen-Pelkonen

Metsätöissä on mukavaa

20.3.2020 6.25
LiisaLilvanen-Pelkonen

Mökistä kodiksi

11.2.2020 6.05
LiisaLilvanen-Pelkonen

Mielessä jo kylvölaatikot ja taimet

22.1.2020 6.30
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys