Kohtaamisia
Ihmettelin, mihin kynäote oikein hävisi sen jälkeen, kun lupauduin Päivämiehen blogistiksi. Ei lauseen lausetta, vaikka mitä yritin. Valvoin ja pyörin sängyssäni, kun esittelyteksti piti saada kirjoitettua. Jo sen laatiminen tuntui liian vaativalta. Mihin ihmeeseen kaikki ajatukset vilkkaasta mielestäni olivat hävinneet? Täytyi olla joku nielu, joka ne vie. Lopulta aamuhämärässä sain pienen esittelyn laadittua.
Edelliset pari vuotta elämässäni ovat olleet melko tiiviitä. Ne ovat kuluneet ennen kaikkea vauvan hoitamiseen sekä kouluikäisen lapseni kuntouttamiseen pitkäaikaisesta sairastumisesta.
Nyt, tilanteen hieman rauhoituttua, olen huomannut, että itsensä toteuttaminen ja oman ajan ottaminen palauttavat mieleeni sen, kuka oikein olenkaan ilman äiti-roolia. Parin tunnin juoksulenkit metsässä, ystävien kanssa pelailu tai itsekseni kirjoittaminen tekevät minusta paljon mukavamman ihmisen kuin mitä olen ilman niitä.
Haastava ajanjakso on vaatinut uhrautumista ja osittain omasta ajasta luopumista, mutta nyt nämä tärkeät asiat ilokseni palaavat osaksi arkea. Kirjoittaminen on ollut minulle lapsesta saakka tärkeä tapa ilmaista itseäni ja käsitellä etenkin vaikeita asioita. Aika kritiikittömästi olen naputellut menemään. Tällaisen julkisen kirjoittelun edessä alkoivat selvästi sormet tutista.
Lopulta aamun ensimmäisinä tunteina tulin siihen tulokseen, että yritän kirjoittaa blogissa sillä samalla rennolla linjalla kuin olen ennenkin kirjoittanut. Yritän tässä blogissani jakaa minulle tärkeitä asioita matalalla kynnyksellä. Toivottavasti se tarjoilee teille blogien lukijoille samaistumispintaa ja ajateltavaa.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys