JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

"Koko ajan on paremmin mennyt"

26.11.2024 15.15

Juttua muokattu:

26.11. 15:03
2024112615031320241126151500
"Kuvassa on raamattuillan osallistujia Kajaanin rauhanyhdistyksellä."

"Kuvassa on raamattuillan osallistujia Kajaanin rauhanyhdistyksellä."

Mika Mutanen

"Kuvassa on raamattuillan osallistujia Kajaanin rauhanyhdistyksellä."

"Kuvassa on raamattuillan osallistujia Kajaanin rauhanyhdistyksellä."

Mika Mutanen

Pi­din mar­ras­kui­se­na lau­an­tai-il­ta­na raa­mat­tuil­lan Ka­jaa­nin rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä. Il­lan ai­hee­na oli esi­val­ta ja lain kun­ni­oit­ta­mi­nen. Ti­lai­suu­den lo­puk­si kes­kus­te­lim­me sii­tä, mitä pi­täi­si aja­tel­la täs­tä maa­il­mas­ta, joka on pul­lol­laan ikä­viä uu­ti­sia. Men­nei­nä vuo­si­kym­me­ni­nä us­ko­vai­sia syy­tet­tiin pe­lot­te­lus­ta hel­ve­til­lä ja maa­il­man lo­pul­la, vaik­ka tar­koi­tus oli ju­lis­taa pe­las­tuk­sen sa­no­maa. Ku­ten en­nen van­haan muu­ten­kin, myös us­kon­nol­li­nen kie­len­käyt­tö oli suo­rem­paa ei­kä kier­toil­mai­su­ja käy­tet­ty. Eri­kois­ta vaan on se, et­tä täl­lä het­kel­lä maa­il­man­lop­pua ei tar­vit­se us­ko­vais­ten saar­na­ta, sil­lä sitä on al­ka­nut ju­lis­taa maa­il­ma it­se.

Mar­ras­kuu on ai­kaa, jol­loin kirk­ko­vuo­des­sa muis­tel­laan pois­nuk­ku­nei­ta ja pu­hu­taan ajan päät­ty­mi­ses­tä. Ajan­koh­ta so­pii hy­vin kuo­le­man kä­sit­te­lyyn, kos­ka päi­vät ovat su­mui­sia ja synk­kiä. Myös mar­ras­kuun nimi liit­tyy kirk­ko­vuo­den ai­he­pii­riin, sil­lä suo­men sana mar­ras tar­koit­taa kuol­lut­ta tai kuo­le­mai­sil­laan ole­vaa. Raa­ma­tun ja us­kon kaut­ta on sel­vää, et­tä elä­män ra­jal­li­suut­ta, kuo­le­maa ja vii­meis­tä tuo­mi­o­ta on syy­tä kä­si­tel­lä, sil­lä me kaik­ki yli­täm­me ajan ra­jan en­nem­min tai myö­hem­min.

Raa­mat­tua lu­kies­sa­ni olen pan­nut mer­kil­le, et­tä myös Jee­suk­sen ope­tuk­ses­sa nou­see vah­vas­ti esil­le val­vo­mi­nen, lo­pun ajat ja Ih­mi­sen Po­jan tu­le­mi­nen. Esi­mer­kik­si Mat­teuk­sen evan­ke­liu­min lu­vut 24 ja 25 pu­hu­vat lä­hes ko­ko­nai­suu­des­saan vii­mei­sis­tä ajois­ta. Ih­mi­sel­le, jol­la on le­vo­ton oma­tun­to, nämä teks­tit voi­vat ol­la ah­dis­ta­vaa lu­et­ta­vaa. Mat­teus jat­kaa lu­vuis­sa 26 ja 27 Kris­tuk­sen kär­si­mys­tien ja ris­tiin­nau­lit­se­mi­sen ku­vauk­sel­la, mut­ta evan­ke­liu­min vii­mei­nen luku päät­tyy Kris­tuk­sen ylös­nou­se­muk­sen rie­muun ja aa­mun en­si sa­ras­tuk­seen. Ih­mis­kun­nan synk­kä yö päät­tyy häi­käi­se­vän kirk­kaa­seen va­loon.

Mut­ta pa­la­taan lu­kuun 24. Se al­kaa ti­lan­teel­la, kun ope­tus­lap­set ihas­te­le­vat ih­mis­kä­den suur­ta mo­nu­ment­tia, Je­ru­sa­le­min temp­pe­liä. Jee­sus to­te­aa yl­lät­tä­en, et­tä tämä temp­pe­li re­vi­tään maa­han niin, et­tä ki­veä ei jää ki­ven pääl­le. Sa­nat jää­vät vai­vaa­maan ope­tus­lap­sia. Niin­pä kun he il­lal­la ko­koon­tu­vat kes­ke­nään Öl­jy­mä­el­le, ope­tus­lap­set ky­sy­vät Jee­suk­sel­ta lo­pun ajan mer­keis­tä. Jee­suk­sen vas­taus hät­käh­dyt­tää ja lait­taa mie­let va­pi­se­maan.

Aluk­si Jee­sus va­roit­taa, et­tä lo­pun ai­koi­na on mo­nia vää­riä pro­feet­to­ja, jot­ka joh­ta­vat us­ko­vai­sia har­haan. Li­säk­si ym­pä­ril­tä kuu­luu tais­te­lun ää­niä ja sa­no­mia so­dis­ta. Kan­sa nou­see kan­saa vas­taan, ja joka puo­lel­la on nä­län­hä­tää ja maan­jä­ris­tyk­siä. Mut­ta tämä on vas­ta syn­ny­tys­tus­kien al­kua: Mo­net jou­tu­vat niin ah­taal­le, et­tä hei­tä sur­ma­taan ja kan­sat vi­haa­vat us­ko­vai­sia Jee­suk­sen ni­men täh­den. Sil­loin mo­net luo­pu­vat us­kos­taan sekä ka­val­ta­vat ja vi­haa­vat toi­si­aan. Kun lait­to­muus li­sään­tyy, mo­nien rak­kaus kyl­me­nee.

Seu­raa­vak­si Jee­sus pu­huu suu­res­ta ah­din­gos­ta. Sen on ym­mär­ret­ty tar­koit­ta­van ai­kaa, jol­loin Je­ru­sa­lem pii­ri­te­tään, temp­pe­li tu­ho­taan ja ih­mi­siä ta­pe­taan suu­rin jou­koin. Ja mikä ih­meel­li­sin­tä: Jee­sus ke­hot­taa kaik­kia Juu­de­as­sa asu­via pa­ke­ne­maan vuo­ril­le. Kris­ti­tyt muis­ti­vat nämä Jee­suk­sen en­nus­tuk­set ja pa­ke­ni­vat Je­ru­sa­le­mis­ta en­nen vuot­ta 70, jol­loin roo­ma­lai­nen so­ta­pääl­lik­kö Ti­tus Fla­vius Ves­pa­si­a­nus pii­rit­ti Je­ru­sa­le­min ja val­loit­ti sen. Juu­ta­lai­sen his­to­ri­oit­si­ja Jo­se­fuk­sen mu­kaan pii­ri­tyk­ses­sä kuo­li jopa yli mil­joo­na ih­mis­tä. Näin to­teu­tui Jee­suk­sen en­nus­tus ajas­ta, jol­lais­ta ei ole pa­huu­des­sa kos­kaan yli­tet­ty.

Tä­män jäl­keen Jee­sus pu­huu Ih­mi­sen Po­jan tu­le­mi­sen mer­keis­tä: »Mut­ta koh­ta noi­den päi­vien ah­din­gon jäl­keen au­rin­ko pi­me­nee ei­kä kuu an­na va­lo­aan. Täh­det pu­to­a­vat tai­vaal­ta ja tai­vai­den voi­mat järk­ky­vät. (Matt. 24:29).

On­ko niin, et­tä lo­pun ai­koi­na ar­mon au­rin­ko pi­me­nee eli evan­ke­liu­mi pa­ke­nee kam­mi­oi­hin? Kuun valo hä­vi­ää, eli lain saar­na­kin päät­tyy. Myös täh­det pu­to­a­vat tai­vaal­ta, eli evan­ke­liu­min ju­lis­ta­jat jou­tu­vat ah­taal­le. Sil­loin yh­täk­kiä tai­vaal­le il­mes­tyy Ih­mi­sen Po­jan merk­ki, ja koko maan­pii­ri nä­kee hä­nen tu­le­van suu­res­sa kirk­kau­des­saan. En­ke­lit pu­hal­ta­vat tor­viin ja läh­te­vät ko­ko­a­maan nel­jäs­tä il­man­suun­nas­ta kaik­ki va­li­tut.

Jee­suk­sen mu­kaan vii­mei­set het­ket tu­le­vat äk­ki­ar­vaa­mat­ta, sil­lä ih­mi­set elä­vät kuin ve­den­pai­su­muk­sen edel­lä: he syö­vät, juo­vat, me­ne­vät nai­mi­siin ja nait­ta­vat tyt­tä­ri­ään, ei­kä ku­kaan aa­vis­ta mi­tään. "Niin käy myös Ih­mi­sen Po­jan tu­le­mi­sen ai­koi­hin: Kak­si mies­tä on pel­lol­la: toi­nen ote­taan, toi­nen jä­te­tään. Kak­si nais­ta on jau­ha­mas­sa vil­jaa: toi­nen ote­taan, toi­nen jä­te­tään." (Matt. 24:39–41.)

Lu­vus­sa 25 Jee­sus ker­too kym­me­nen neit­seen ver­tauk­sen. Yö on pit­kä, ei­kä yl­kä tun­nu saa­pu­van. Vä­sy­mys yl­lät­tää, ja he kaik­ki nu­kah­ta­vat. Kun yl­lät­tä­en kuu­luu huu­to ”yl­kä saa­puu”, on jo myö­häis­tä. Ar­mon ai­ka päät­tyy, ei­kä Py­hän Hen­gen öl­jyä ole enää saa­ta­va­na. Vain vii­saat neit­seet pää­se­vät hää­ta­loon.

Näi­den lu­ku­jen lo­mas­sa Jee­sus ke­hot­taa use­aan ker­taan mei­tä val­vo­maan. Vaik­ka Ih­mi­sen Po­jan tu­le­mi­sen het­keä ei tie­dä kuin Ju­ma­la, ai­ko­jen mer­kit ovat näh­tä­vil­lä. Us­ko­vais­ten tu­lee val­voa joka het­ki, vaik­ka yö on pit­kä, maan­pii­ri va­pi­see ja kan­sa­kun­nat nou­se­vat toi­si­aan vas­taan. Näis­tä mer­keis­tä me tie­däm­me, et­tä Her­ran päi­vä on lä­hel­lä. Kun tai­vaat re­pe­ä­vät au­ki ja Ih­mi­sen Po­jan merk­ki il­mes­tyy pil­vien pääl­le, sil­loin me­ne­vät ar­mon kau­pat kiin­ni ja evan­ke­liu­min myl­ly vai­ke­nee.

Us­ko­vai­sil­le Ih­mi­sen Po­jan tu­le­mi­nen on rie­mul­li­nen het­ki. Kris­tuk­seen tur­vau­tu­vat tem­ma­taan ylös tai­vaan kun­nai­siin, ja Ju­ma­la ko­ko­aa oman­sa kirk­kau­ten­sa val­tais­tui­men ym­pä­ril­le: "Sit­ten ku­nin­gas sa­noo oi­ke­al­la puo­lel­laan ole­vil­le: ’Tul­kaa tän­ne, te Isä­ni siu­naa­mat. Te saat­te nyt pe­riä val­ta­kun­nan, joka on ol­lut val­mii­na tei­tä var­ten maa­il­man luo­mi­ses­ta as­ti’" (Matt. 25:34).

Raa­mat­tuil­tam­me Ka­jaa­nin rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä päät­tyi loh­dul­li­seen kes­kus­te­luun. Vaik­ka ai­ko­jen mer­kit ovat näh­tä­vis­sä ja Raa­mat­tua täy­te­tään, us­ko­vai­sil­la ei ole mi­tään hä­tää. Eri­tyi­ses­ti mei­tä kos­ket­ti erään ikään­ty­neen mie­hen kom­ment­ti, et­tä vaik­ka hä­nel­lä on jo pit­kä tai­val ta­ka­naan, koko ajan on elä­mä men­nyt pa­rem­paan suun­taan. Mi­ten va­loi­sa voi us­ko­vai­sen mie­li ol­la sil­loin­kin, kun elä­män mat­kaa on vä­hän jäl­jel­lä!

Pi­me­ne­väs­sä ajas­sa pie­ni­kin valo nä­kyy en­tis­tä kirk­kaam­pa­na. Kun maa­il­man vies­ti­tor­vet huu­ta­vat so­taa ja tu­hoa, va­lon lap­set ju­lis­ta­vat rau­han evan­ke­liu­mia. Ajan mer­kit näyt­tä­vät, et­tä koh­ta meil­le­kin koit­taa suvi ja sun­nun­tai­le­po: "Ot­ta­kaa op­pia ver­taus­ku­vas­ta, jon­ka vii­ku­na­puu tar­jo­aa: kun sen ok­sa vir­ko­aa ja al­kaa tul­la leh­teen, te tie­dät­te, et­tä kesä on lä­hel­lä" (Matt. 24:32).

MikaMutanen
Olen Oulussa syntynyt, Rovaniemellä kasvanut, Kajaanissa opiskellut ja Paltamoon kodin rakentanut opettaja ja yhdeksän lapsen isä. Asun vaimoni ja kahden nuorimman lapsen kanssa Mieslahden Kaskelassa, jossa on poltettu kylän viimeinen kaski 1900-luvun alussa. Täällä on kaikki mitä tarvitsen: perhe, kukkaniityt, perinneaidat, lampola, halkorante, kuusikkovaarat ja Oulujärven siintävät selät. Palautetta blogeista: mika.mutanen(a)gmail.com
1.12.2024

– Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee! Hoosianna korkeuksissa! Mark. 11:9–10

Viikon kysymys