JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

”Koko maailma jakaa kyyneleenne”

20.3.2022 7.00

Juttua muokattu:

18.3. 10:44
2022031810443220220320070000

Han­na-Ma­ria Jur­mu

Sa­no­ma­leh­den si­vu­jen ylä­reu­naan on ve­det­ty koko si­vun poik­ki mus­ta palk­ki, jo­hon on pai­net­tu teks­ti Ve­nä­jän hyök­käys Uk­rai­naan. Mus­tan pal­kin al­la kak­si au­ke­a­maa teks­tiä ja ku­via. Ku­via so­das­ta ja so­dan ul­ko­puo­lel­la so­das­ta pu­hu­vis­ta po­lii­ti­kois­ta. Uu­ti­sia, ana­lyy­sia ja so­dan vai­ku­tus­ten ar­vi­oin­tia. Kun sota oli juu­ri al­ka­nut, sa­no­ma­leh­des­sä oli nel­jä mus­tan pal­kin au­ke­a­maa. Kah­dek­san si­sä­si­vua so­das­ta. Leh­den etu­si­vul­la oli li­säk­si mus­tal­le poh­jal­le pai­net­tu ot­sik­ko SOTA EU­ROO­PAS­SA.

Sota on tul­lut lä­hel­le. Uk­rai­nas­ta ja sen kan­sas­ta on tul­lut tär­keä ja ra­kas maa­il­man ih­mi­sil­le. Eu­roo­pas­sa he­rän­nyt aut­ta­mis­tah­to on yl­lät­tä­nyt voi­mal­li­suu­del­laan. Raha- ja ta­va­ra­lah­joi­tus­ten mää­rä on suu­ri. Avun tar­peel­le ei näy lop­pua. Eu­roop­pa ei saa tur­tua so­taan. Ei­kä se tur­ru­kaan. Me em­me tur­ru.

Konk­reet­ti­sen aut­ta­mi­sen li­säk­si ih­mi­set ha­lu­a­vat näyt­tää myö­tä­tun­ton­sa Uk­rai­nan kan­sal­le mo­nin eri­lai­sin elein. Myö­tä­tun­non osoit­ta­mi­nen on kau­nis­ta, ja se myös vah­vis­taa ih­mi­sen aut­ta­mis­ha­lua.

Ei ole eh­kä vält­tä­mät­tä suu­ri uh­raus an­taa ra­ha­lah­joi­tus so­dan uh­rien aut­ta­mi­sek­si. Ei ole myös­kään uh­raus osal­lis­tua tem­pauk­seen, joka voi saa­da mie­len lii­ku­tuk­sen val­taan ja kyl­mät vä­reet kul­ke­maan läpi oman ke­hon. Mut­ta mi­ten käy sii­nä vai­hees­sa, kun ko­tiin oli­si mah­dol­li­suus ot­taa pa­ko­lai­sia? Oli­si­ko help­po lait­taa vuo­teet vie­rail­le ih­mi­sil­le, ja­kaa hei­dän kans­saan kyl­py­huo­ne, sham­poo­pul­lo, soh­va, jää­kaap­pi, päi­väl­li­nen, lei­pä­pus­si?

On sie­tä­mä­tön­tä aja­tel­la so­dan uh­re­ja. Nuo­ri so­ti­las, myös vi­hol­li­sen so­ti­las, on jon­kun äi­din oma pie­ni poi­ka, jon­kun isän ul­jas nuo­ru­kai­nen, jon­kun pik­ku­si­sa­ren ihai­le­ma esi­ku­va, nuo­ren nai­sen sy­dä­men val­ti­as, iso­van­hem­pien yl­peys. Sit­ten tu­lee sota ja koit­taa päi­vä, jol­loin hän­tä ei enää ole.

Sa­no­ma­leh­den mus­tan pal­kin rin­nal­le voi­si pai­naa pu­nai­sen pal­kin. Se oli­si ve­ri­nen palk­ki.

Kuu­lin Uk­rai­nas­ta ker­to­van ra­dio-oh­jel­man, jon­ka pu­heen taus­tal­la soi hil­jaa uk­rai­na­lai­nen keh­to­lau­lu. Se oli to­del­la kau­nis ja su­rul­li­nen. Se soi kuin suo­ma­lai­nen kan­san­lau­lu. Keh­to­lau­lu toi mie­lee­ni aja­tuk­sen sii­tä, kuin­ka kaik­ki maa­il­man äi­dit hoi­vaa­vat sa­mal­la ta­val­la lap­si­aan. Kun äi­dit lau­la­vat lap­si­aan uneen, he muis­te­le­vat ai­kaa, jol­loin he kan­toi­vat las­taan koh­dus­saan. He miet­ti­vät het­keä, joka on sii­nä juu­ri nyt, kun lap­si on nu­kah­ta­mai­sil­laan. Mut­ta eni­ten he eh­kä ajat­te­le­vat ai­kaa, joka tu­lee jos­kus, jol­loin lap­si on läh­te­nyt äi­din luo­ta, men­nyt pois suu­reen maa­il­maan. Suo­ma­lai­ses­sa keh­to­lau­lus­sa lau­le­taan: ”Muis­tat­ko äi­ti­si lau­lua, kun olet maa­il­mal­la? Lap­se­ni ar­mas ja ai­noa, kan­ta­ma syöm­me­ni al­la…” Kaik­ki maa­il­man äi­dit ovat sa­man­lai­sia.

Me­neil­lään ole­van so­dan ai­ka­na äi­dit yrit­tä­vät suo­jel­la pie­no­kai­si­aan. He suo­je­le­vat lap­si­aan pom­mi­suo­jis­sa, va­el­ta­es­saan tur­vaan naa­pu­ri­maan puo­lel­le ja saa­vut­tu­aan tur­vaan vie­rai­den ih­mis­ten kes­kel­le. Las­ten tur­val­li­suus me­nee kai­ken muun edel­le. Mo­net äi­dit ja lap­set ovat pääs­seet ja pää­se­vät vie­lä pa­ke­ne­maan sota-alu­eel­ta. Kai­kil­la pa­ke­ne­mi­nen ei ole on­nis­tu­nut. Vi­hol­li­nen on ol­lut jul­ma.

Ei­vät maa­il­man vii­saim­mat ja ko­ke­neim­mat­kaan po­lii­ti­kot tai val­ti­oi­den pää­mie­het pys­ty te­ke­mään var­mo­ja ar­vai­lu­ja sii­tä, kuin­ka Uk­rai­nan alu­eel­la käyn­nis­sä ole­va sota tu­lee päät­ty­mään. Jo­na­kin päi­vä­nä me saam­me näh­dä so­dan lop­pu­tu­lok­sen. Moni nais- tai mies­so­ti­las, so­ti­maan jou­tu­nut Uk­rai­nan kan­sa­lai­nen, muu­al­ta Eu­roo­pas­ta so­ti­maan tul­lut va­paa­eh­toi­nen tai so­dan si­vii­liuh­ri ei näe so­dan lop­pu­tu­los­ta. He, jot­ka nä­ke­vät, mi­ten sota päät­tyy, muis­ta­vat so­dan uh­rit. Ei­vät­kä voi unoh­taa mi­tään.

On niin jul­maa jou­tua jät­tä­mään koti ja ko­ti­maa ja hy­väs­tel­lä maa­ta puo­lus­ta­maan jää­vä per­heen­jä­sen. Nuo hy­väs­ti­jä­töt ovat jää­neet ja jää­vät mo­nil­le uk­rai­na­lai­sil­le vii­mei­sik­si hy­väs­teik­si. Hyvä Ju­ma­la, an­na so­dan lop­pua!


Ru­noi­li­ja Vik­ram Seth on kir­joit­ta­nut:

”Kaik­ki te jot­ka nu­kut­te tänä yö­nä

kau­ka­na rak­kais­tan­ne

ei kät­tä va­sem­mal­la, ei oi­ke­al­la,

Ja tyh­jyys kai­ken yl­lä –

Tie­tä­kää, et­tet­te ole yk­sin.

Koko maa­il­ma ja­kaa kyy­ne­leen­ne,

joku yh­te­nä yö­nä, tai kah­te­na,

Ja jot­kut kaik­ki­na vuo­si­naan.”

Hanna-MariaJurmu
Olen vuonna 1962 syntynyt tervolalainen Hamma. Arvostan kotiseutuani, tätä vehmasta Kemijoen vartta ja kaunista Meri-Lappia. Asun nykyisin kahdestaan mieheni kanssa. Lapsemme ovat aikuisia, ja he asuvat eri puolilla Suomea. Ajatukseni kulkevat heidän luonaan. Olen Kaarin sekä Sulon ja Alvan isoäiti. Musiikki tuo syvyyttä ja rikkautta elämääni. Se on sydämeni harrastus. Sydämeeni on hiipinyt myös Posio. Sähköpostiosoitteeni on hannamariajurmu@gmail.com
Hanna-MariaJurmu

Maja

25.11.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

Rakkaudesta ja sen tunnustamisesta

28.10.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

Hakaneuloin kiinnitetyt

27.9.2022 6.15
Hanna-MariaJurmu

”Siunaa vieläkin häntä ja hänelle rakkainta ihmistä”

21.8.2022 7.00
Hanna-MariaJurmu

Taivaassa ei enää kukaan tiuski

26.7.2022 10.15
Hanna-MariaJurmu

Ideointia ja harkittua hyötykäyttöä

23.6.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

Pala maisemaa

26.5.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

Perintö

21.4.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

Suuri helmikuu

17.2.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

Kirjalahjoja

29.1.2022 8.30
Hanna-MariaJurmu

Pieniä joulukuisia muistiinmerkintöjä

30.12.2021 6.00
Hanna-MariaJurmu

Puu

26.11.2021 6.00
Hanna-MariaJurmu

Laulu, jossa on kaikki

1.11.2021 6.00
Hanna-MariaJurmu

Sävellytyttää

23.9.2021 7.00
Hanna-MariaJurmu

Joko menit pois, minun kesäni?

30.8.2021 7.00
Hanna-MariaJurmu

Kaksi tarinaa, yksi tarina

28.7.2021 8.00
Hanna-MariaJurmu

Koulunkäyntiä ja opiskelua

28.6.2021 7.05
Hanna-MariaJurmu

Arkea ja pyhää

30.5.2021 7.05
Hanna-MariaJurmu

Huhtikuussa ilon kautta

1.5.2021 7.00
Hanna-MariaJurmu

Murheen miekka

30.3.2021 7.15
Hanna-MariaJurmu

Peruskysymysten äärellä

19.2.2021 7.00
Hanna-MariaJurmu

Liian suuria sammakoita ja ihanan kauniita rinnesoita

1.2.2021 6.15
Hanna-MariaJurmu

Vuodet vaihtuvat

6.1.2021 7.20
Hanna-MariaJurmu

Puhdetöitä

29.11.2020 6.15
Hanna-MariaJurmu

Päiväkirjamerkintöjä

30.10.2020 6.00
Hanna-MariaJurmu

Marjastussähläystä

4.10.2020 6.00
Hanna-MariaJurmu

Lasten ystävä, kiitos lasten ystävistä

28.8.2020 6.00
Hanna-MariaJurmu

Psalmien kesä

1.8.2020 6.00
Hanna-MariaJurmu

Miksi puut elävät kauemmin kuin ihmiset?

28.6.2020 6.45
Hanna-MariaJurmu

Alttoelämää

30.5.2020 6.55
Hanna-MariaJurmu

Pieniä onnellisia hetkiä

29.4.2020 6.05
Hanna-MariaJurmu

Öljylehdon nyyhkytykset

10.4.2020 6.00
Hanna-MariaJurmu

Mitä olette, taivas ja avaruus?

23.2.2020 6.10
Hanna-MariaJurmu

Joulu hellii meitä

6.1.2020 6.05
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys