Jo toi­nen ka­ran­tee­ni­vuo­si on al­ka­mas­sa. Mer­kil­lis­tä ai­kaa! Joku ku­vai­li kii­rei­tään niin, et­tä jos on ha­et­ta­va pos­tis­ta pa­ket­ti, sii­hen päi­vään ei sit­ten enää muu­ta sovi. Nyt oli­sin tyy­ty­väi­nen, jos ku­hun­kin päi­vään tu­li­si edes yk­si hoi­det­ta­va asia. Ai­na ei tule. Sil­loin päi­vän leh­ti tu­lee lu­et­tua en­tis­tä tar­kem­min. Muuk­si vi­rik­keek­si täy­tyy riit­tää, et­tä käym­me tar­kis­ta­mas­sa, ovat­ko lä­hei­sel­lä rai­de­jo­ke­ri­työ­maal­la työt edis­ty­neet.

On toki pal­jon muu­ta­kin te­ke­mis­tä. Mo­nen­lai­set tie­do­tus­ka­na­vat ovat tuo­neet ajan­ku­lua. Ei vä­hi­ten pu­he­lin. Sen käy­tös­tä on tul­lut jon­kin­lai­nen tai­de­la­ji tä­hän ta­paan: Aja­tus­vir­ta aje­leh­tii ja tuo muis­tiin van­ho­ja asi­oi­ta. Nii­hin liit­tyy ih­mi­siä, joi­hin oli­si nyt mah­dol­li­suus ot­taa yh­teyt­tä. Yh­teys­tie­to­jen löy­ty­mi­nen voi se­kin ol­la oh­jel­ma­nu­me­ro. Ja sit­ten soit­to.

Pu­he­lu al­kaa usein vä­ki­näi­ses­ti. Vas­taa­ja ei mie­lel­lään vas­taa tun­te­mat­to­maan nu­me­roon, vaan luu­lee soit­ta­jaa leh­den myy­jäk­si, ei­kä heti ym­mär­rä, kuka soit­ta­ja on. Mie­les­tä­ni sa­noin kyl­lä ni­me­ni ihan sel­väs­ti. Voi ol­la niin­kin, et­tä luu­len ole­va­ni hä­nel­le tu­tum­pi kuin olen­kaan.

Sit­ten muis­ti­lo­ke­rot al­ka­vat avau­tua, ää­net voi­mis­tu­vat, ta­pah­tu­mia vyö­ryy kuu­li­jal­ta toi­sel­le. Kun lo­pul­ta pu­he­lun voi­si jo lo­pet­taa, kuu­luu toi­ses­ta pääs­tä: ”Ja kuu­le, vie­lä se, et­tä…” Kah­den van­huk­sen ko­ro­na­päi­vä on pe­las­tet­tu.

Me­nin elä­kei­än kyn­nyk­sel­lä nai­mi­siin ja sain myö­tä­jäi­si­nä hy­vin suu­ren per­heen. ”Äi­ti­puo­len” tu­le­mi­nen su­kuun on vaa­ti­nut toi­sil­ta ly­hem­män, toi­sil­ta pi­dem­män so­peu­tu­mi­sa­jan. Ko­ro­na-ai­ka on teh­nyt ih­mis­suh­teis­sa mel­koi­sen loi­kan. Huo­li lä­hei­sis­tä van­huk­sis­ta syn­nyt­ti huol­to­rin­gin, ja yk­si or­ga­ni­soi si­sa­ruk­sil­le vas­tuu­vii­kot. Suu­res­sa per­hees­sä sel­lai­nen eh­tii tul­la kul­le­kin vain muu­ta­man ker­ran vuo­des­sa.

Ku­kin hoi­taa vas­tuu­viik­kon­sa lail­laan. Ta­po­ja on ol­lut pal­jon, ei­kä niis­tä yk­si­kään ole ol­lut huo­no. Usein viik­ko al­kaa pu­he­lin­soi­tol­la. Jos­kus se tu­lee pal­jon en­nen vas­tuu­viik­koa, jos­kus sen lop­pu­puo­lel­la. Klas­si­set ky­sy­myk­set ovat ”mi­ten jak­sat­te?” ja ”mitä tar­vit­set­te?” Var­si­nai­set huo­let olem­me ker­to­neet jo What­sApp-rin­gis­sä, mut­ta tar­vit­sem­me ai­na apua di­gi­lait­tei­den käy­tös­sä. Muu­ten konk­reet­ti­sen avun tar­ve on vä­häi­sem­pää. Olem­me yleen­sä käy­neet mas­kit kas­voil­la kau­pas­sa, ja ko­ti­ta­lous­vä­hen­nyk­sen tur­vin saam­me tar­vit­ta­es­sa näp­pä­räs­ti muu­ta apua. Moni asia, ku­ten pa­kas­ti­men in­ven­toin­ti tai ik­ku­noi­den pesu on kui­ten­kin lä­heis­ten kans­sa pal­jon mu­ka­vam­paa.

Ar­vok­kain­ta on ol­lut saa­da kos­ke­tus ih­mi­siin. Pu­he­luis­sa ja pie­nen jou­kon ta­paa­mi­sis­sa kes­kus­te­lu voi kul­kea asi­oi­hin, jot­ka pir­teis­sä What­sApp-ju­tuis­sa jää­vät ker­to­mat­ta. Van­hus voi ol­la sil­loin myös aut­ta­va­na osa­puo­le­na.

Olem­me hank­ki­neet ja saa­neet eri­lai­sia ää­nen­tois­to­lait­tei­ta. Pala pa­lal­ta opim­me nii­tä käyt­tä­mään. Book Be­a­tin avul­la olem­me kuun­nel­leet eri­lai­sia kir­jo­ja. On tul­lut ta­vak­si et­siä ne­tis­tä taus­ta­tie­to­ja kir­joit­ta­jas­ta, kir­jas­ta ja kir­jaan liit­ty­väs­tä ai­ka­kau­des­ta.

Yli kaik­kien ai­kai­sem­pien vi­ri­tys­ten me­nee kui­ten­kin se, et­tä saim­me Kuu­le-so­vel­luk­sen jo sen jul­kai­se­mis­päi­vä­nä. Sii­tä tuli kir­kot­to­man jou­lum­me hen­gel­li­nen hit­ti. Py­säy­täm­me usein oh­jel­man ja kes­kus­te­lem­me kuu­le­mas­tam­me. En­sim­mäi­sek­si meil­le osui Heik­ka­lan teos Ylös rim­mi­kois­ta. Saim­me tun­tu­man es­poo­lais­ten ruuh­ka­vuo­sis­sa ja tä­män vuo­si­kym­me­nen ar­ki­hou­ku­tuk­sis­sa ole­vien ih­mis­ten elä­mään ja rat­kai­sui­hin. Vä­lil­lä eläy­dyim­me niin, et­tä it­ku tirs­kah­ti.

Sit­ten mais­te­lim­me Har­ri Vä­hä­jyl­kän avi­o­liit­to­kir­jaa, joka on ai­kan­sa kier­tä­nyt nuo­ris­sa per­heis­sä. Huo­ma­sim­me, et­tä kir­ja on tar­peen myös van­hem­mil­le lii­toil­le. Ja pa­pis­ta oli hyvä kuun­nel­la toi­sen pa­pin vih­ki­kes­kus­te­lua. Joi­ta­kin lu­ku­ja täy­ty­nee kuun­nel­la uu­del­leen­kin.

Vien­pä kän­ny­kän piu­haan, jot­ta voi­sin koh­ta ru­ve­ta kuun­te­le­maan.