JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Koronavuoden itsetilitystä

10.1.2021 6.05

Juttua muokattu:

12.1. 10:02
2021011210020920210110060500

Vuo­si sit­ten mi­nul­le an­net­tiin mah­dol­li­suus ru­ve­ta Päi­vä­mie­hen blo­gis­tik­si. Op­ti­mis­ti­na ajat­te­lin, et­tä kai mi­nul­ta sen­tään 12 aja­tus­ta löy­tyy ko­ko­nai­sen vuo­den ku­lu­es­sa. Ei­pä löy­ty­nyt. De­ad­li­net liu­kui­vat ohi niin, et­tei kynä kä­des­sä käy­nyt.

Vii­me vuon­na krii­si-ih­mi­siä hel­lit­tiin ja tois­tu­vas­ti ke­ho­tet­tiin ot­ta­maan ren­nos­ti. Niin­pä sit­ten olen ot­ta­nut ren­nos­ti ja jät­tä­nyt pie­net­kin lu­pauk­se­ni täyt­tä­mät­tä. Ai­kai­sem­min olen elä­nyt elä­mää­ni lu­ku­jär­jes­tys­ten sii­vit­tä­mä­nä. Loma-ajat­kin oli tuol­loin ryt­mi­tet­tä­vä toi­sel­la ta­val­la. Nii­hin tuli de­ad­li­ne­ja usein enem­män kuin opet­ta­jan lu­ku­jär­jes­tyk­seen. Nyt taas ka­len­te­ris­sa on ol­lut viik­ko vii­kol­ta vä­hem­män mer­kin­tö­jä.

Ta­val­li­sis­ta ru­tii­neis­ta on puut­tu­nut pal­jon: kir­ja­pii­rit, se­ni­o­ri­tuo­ki­ot, jump­pa­vuo­rot, raa­mat­tu­pii­rit, ku­to­ma­ker­hot, mut­ta en­nen kaik­kea seu­ra-ajat. Nii­hin kaik­kiin on ai­kai­sem­min pi­tä­nyt val­mis­tau­tua vaik­ka edes sen ver­ran, et­tä vaih­taa vaat­teet ja pi­tää huo­len, et­tä on ajois­sa pai­kal­la. Net­ti­seu­ro­ja taas voi kuun­nel­la mil­loin ta­han­sa ja mis­sä ku­teis­sa ta­han­sa. Ko­ti­soh­va­seu­ro­ja on ylis­tet­ty: sa­mal­la voi keit­tää kah­vit ja ku­toa su­kan kan­ta­pään – tai rau­hoit­tua hy­vään asen­toon ja he­rä­tä lop­pu­vir­ren ai­kaan. Seu­ra­pen­kis­sä oli kui­ten­kin ai­na ym­pä­ril­lä mui­ta, jot­ka kes­kit­tyi­vät teks­tiin. Kai­paan tut­tua penk­kiä ja lä­hel­le ih­mi­siä, joil­le saan sa­noa: ”Noin mi­nä­kin ha­lu­an us­koa. Saar­naa mi­nul­le epäi­lyk­set an­teek­si.”

Ru­tii­nien ti­lal­le on tul­lut suun­na­ton mää­rä uu­sia haas­tei­ta. Vuo­den alus­sa koin ATK-tai­to­ni ihan riit­tä­vik­si, kun osa­sin teks­tin­kä­sit­te­lyn, ku­vien skan­nauk­sen ja vies­ti­lii­ken­teen sekä pu­he­li­mel­la et­tä tie­to­ko­neel­la. Nyt yri­tän ol­la se­koit­ta­mat­ta kän­nyk­kää, läp­pä­riä, kan­net­ta­vaa (vai ovat­ko kan­net­ta­va ja läp­pä­ri sama asia?) pöy­tä­ko­net­ta, äly­pu­he­lin­ta, kuu­lok­kei­ta, kai­u­tin­ta ja as­ke­lei­ta­ni mit­taa­vaa ran­ne­kel­loa.

Ku­tis­tun ku­tis­tu­mis­ta­ni. Tab­le­tit ei­vät ole enää pur­kis­sa, ti­lit pan­kis­sa ei­kä tuu­bis­sa pelk­kää ham­mas­tah­naa. Mai­lit­kin ovat ihan muu­ta kuin ame­rik­ka­lais­ten ki­lo­met­re­jä. Ai­em­min pil­vis­sä len­te­li len­to­ko­nei­ta. Nyt siel­lä len­te­lee ku­vi­a­ni ja kir­joi­tuk­si­a­ni. Ky­syin jol­ta­kin, et­tä mikä on pod­cast. Hän vil­kai­si mi­nua ja sa­noi hil­jaa, et­tä se on lii­an vai­kea se­li­tet­tä­väk­si.

Kah­den pu­he­li­men ja muu­ta­man kär­si­väl­li­sen ih­mi­sen avul­la olen jos­kus pääs­syt etä­o­pe­tuk­seen. Mut­ta on käy­nyt myös niin, et­tä soit­ta­ja lo­pul­ta huo­kaa: ”Ote­taan vain ta­val­li­nen pu­he­lu.”

Pi­meys on suu­rin juu­ri en­nen au­rin­gon­nou­sua. Luon­nos­sa­kin on vas­ti­kään ta­pah­tu­nut tal­vi­päi­vän sei­saus ja al­ka­nut uu­si vuo­si.Lu­pau­duin vie­lä täk­si vuo­dek­si blo­gin te­ki­jäk­si. Jos­pa sen ai­ka­na löy­tyi­si­vät ne vie­lä puut­tu­vat 11 aja­tus­ta.

KirstiWallenius-Riihimäki
Olen eläkkeellä oleva uskonnon ja psykologian opettaja. Työurani loppupuolella menin naimisiin ja sain suuren perheen. Nyt lapset ovat siirtyneet keski-ikään. Heidän eri-ikäisten lastensa elämään sopeutumista seuraan siinä määrin kuin he sen sallivat. Itse aloittelen yhdeksättä vuosikymmentäni. Kaiken ikäni olen kirjoittanut päiväkirjaa ja osin sen kirvoittamana seuraan nyt uteliaana omaa vanhenemistani. Voit kirjoittaa minulle osoitteeseen kirsti.riihimaki@gmail.com
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys