JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Lau­lu, jos­sa on kaik­ki

1.11.2021 6.00

Juttua muokattu:

28.10. 10:58
2021102810583320211101060000

Han­na-Ma­ria Jur­mu

Nii­lo Rau­ha­lan vuon­na 1975 sa­noit­ta­ma Sii­o­nin lau­lu Her­ra, lah­ja­na­si sain nuo­ren elä­mä­ni on mi­nun kon­fir­maa­ti­o­lau­lu­ni. Sii­o­nin lau­lu­jen uu­dis­tus oli ta­pah­tu­nut pa­ria vuot­ta en­nen rip­pi­kou­lu­a­ni, jo­ten meil­lä oli lei­ril­lä lau­let­ta­va­na uu­sia, raik­kai­ta lau­lu­ja, jois­ta tämä rip­pi­lau­luk­sem­me va­li­koi­tu­nut lau­lu teki lei­ri­läi­siin var­maan­kin voi­mak­kaan vai­ku­tuk­sen. Lau­lus­sa on seit­se­män sä­keis­töä. Sen jo­kai­nen sä­keis­tö on edel­leen tuo­reen oloi­nen ja häm­men­tä­väl­lä ta­val­la ki­pe­än ajan­koh­tai­nen.

En­sim­mäi­ses­sä sä­keis­tös­sä lau­lu­ru­noi­li­ja kir­joit­taa, kuin­ka elä­mä on Ju­ma­lan lah­ja, ja lau­lun mi­nä­nuo­ri pyy­tää, et­tä ”pidä joka as­kel vain kiin­ni kä­des­tä­ni”. Mitä se on? Se on sitä, et­tä elä­mä on as­ke­lei­ta. Nuo­ren as­ke­leet ovat vä­lil­lä ke­pe­än iloi­sia ja lap­sen­mie­li­sen on­nel­li­sia, vä­lil­lä taas as­ke­leet voi­vat vie­dä har­haan oi­ke­al­ta tiel­tä. On tär­keä muis­taa kul­kea käsi ojen­net­tu­na Ju­ma­lan puo­leen. Nuo­rel­la – ja meil­lä kai­kil­la – saa ol­la ai­nai­nen ru­kous: ”Pidä kiin­ni mi­nun kä­des­tä­ni! Pu­ris­ta mi­nun kät­tä­ni! Ta­lu­ta mi­nua!” Lau­lun minä ku­vai­lee vie­lä elä­män tiel­lä lois­ta­van toi­von kirk­kaut­ta ja sitä, kuin­ka tämä kirk­kaus on mah­dol­lis­ta vain Ju­ma­lan joh­dol­la.

Lau­lun kol­mas sä­keis­tö on hät­käh­dyt­tä­vä. Sen sa­nat kuu­lu­vat näin: ”Maa­il­man kun täyt­tää nyt saas­te, so­dan uh­ka, ih­mis­kun­ta näyt­tää nyt hau­raal­ta kuin tuh­ka. Syn­nin tul­va kui­ten­kin tu­hoi­sim­min kul­kee, nuo­ret val­heen verk­koi­hin suu­rin jou­koin sul­kee.” So­dan uh­ka. Mitä se on? Se on sitä, et­tä ih­mi­nen voi ol­la toi­sel­le ih­mi­sel­le susi. Maa­il­man täyt­tää saas­te. Mitä se on? Se on sitä, et­tä ih­mi­nen voi ol­la it­se­käs ja it­sek­kyy­des­sään aja­tel­la vain omaa het­ke­ään.

Tä­nä­kin vuon­na ih­mi­nen on näyt­tä­nyt hau­raal­ta kuin tuh­ka. Mitä se on? Mei­dän tu­lee ym­mär­tää, et­tä ih­mi­nen on pie­ni ei­kä mi­tään suu­ren Ju­ma­lan edes­sä. Maa­pal­loa koh­dan­nut ko­et­te­le­mus ja uh­ka näyt­tää röy­his­te­le­väl­le ja kai­kes­sa vii­saal­le ih­mi­sel­le hä­nen pie­nuu­ten­sa. Tuh­kan­hau­ras ih­mi­nen on eh­kä op­pi­nut jo­tain – unoh­taak­seen pian op­pi­man­sa. Mi­ten Ju­ma­la voi­kaan jak­saa ra­kas­taa luo­maan­sa ih­mis­tä!

Saas­tet­ta ja so­dan uh­kaa suu­rem­mak­si lau­lu­ru­noi­li­ja to­te­aa syn­nin tul­van, joka kie­too nuo­ret val­heen verk­koi­hin. Lau­lun lop­pu­sä­keis­töt luo­vat kui­ten­kin toi­voa ja luot­ta­mus­ta nuo­ren elä­mään. Niis­sä pu­hu­taan Ju­ma­lan val­ta­kun­nan tar­jo­a­mas­ta tur­vas­ta, syn­tien an­teek­si­an­non va­paut­ta­vas­ta saar­nas­ta ja sii­tä, kuin­ka Ju­ma­lan sana kan­nat­te­lee ih­mis­tä.

Vii­den­nes­sä sä­keis­tös­sä ker­ro­taan kau­niis­ti, kuin­ka Jee­sus näyt­tää tar­koi­tuk­sen elä­mään. Sä­keis­tö päät­tyy su­loi­seen pyyn­töön, et­tä Jee­sus siu­nai­si toi­veet, opin­not ja työn, ja et­tä päi­vät ja yöt oli­si­vat hä­nen siu­nauk­sen­sa al­la. ”Siu­naa Jee­sus toi­vee­ni.” Mitä se on? Nuo­re­na on iha­na haa­veil­la, unek­sia ja toi­voa kaik­kea maal­lis­ta­kin hy­vää. Kau­neim­mil­le­kin haa­veil­le saa pyy­tää siu­naus­ta. Sil­loin on tur­val­lis­ta haa­veil­la.

Lau­lun lop­pu­puo­lel­la pu­hu­taan vie­lä nuo­ruu­den kul­ta­mal­jas­ta, sy­dä­men rak­kau­des­ta ja tun­non puh­tau­des­ta. Vii­mei­nen sä­keis­tö päät­tyy lu­pauk­seen ha­lu­ta us­koa ja pyyn­töön, et­tä us­kos­ta hei­jas­tui­si Ju­ma­lan rau­ha ja to­tuus.

Mitä täs­tä lau­lus­ta puut­tuu? Ei mi­tään.

Hanna-MariaJurmu
Olen vuonna 1962 syntynyt tervolalainen Hamma. Arvostan kotiseutuani, tätä vehmasta Kemijoen vartta ja kaunista Meri-Lappia. Asun nykyisin kahdestaan mieheni kanssa. Lapsemme ovat aikuisia, ja he asuvat eri puolilla Suomea. Ajatukseni kulkevat heidän luonaan. Olen Kaarin sekä Sulon ja Alvan isoäiti. Musiikki tuo syvyyttä ja rikkautta elämääni. Se on sydämeni harrastus. Sydämeeni on hiipinyt myös Posio. Sähköpostiosoitteeni on hannamariajurmu@gmail.com
28.11.2021

– Hoo­si­an­na! Siu­nat­tu ol­koon hän, joka tu­lee Her­ran ni­mes­sä! Siu­nat­tu isäm­me Daa­vi­din val­ta­kun­ta, joka nyt tu­lee! Hoo­si­an­na kor­keuk­sis­sa! Mark. 11:9–10

Viikon kysymys