JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Lil­vas­jär­ven on­nea

9.6.2021 7.00

Juttua muokattu:

8.6. 10:29
2021060810291620210609070000

Pit­kä­ai­kai­nen toi­vee­ni to­teu­tui ja eh­dim­me jo näin ke­vääl­lä läh­teä Juu­pa­jo­el­le Lil­va­sa­hoon eli isä­ni syn­ty­mä­ko­tiin. Olem­me käy­neet siel­lä noin ker­ran ke­säs­sä tai vä­lil­lä use­am­man­kin ker­ran – ja var­sin­kin kah­te­na vii­me vuon­na use­am­man ker­ran. Siel­lä ei va­ki­tui­seen asu ke­tään, vain vä­lil­lä ke­säi­sin. Siel­lä on niin kau­nis­ta ja rau­hal­lis­ta ja kiva teh­dä pie­niä hom­mia.

Täl­lä ker­taa em­me teh­neet hom­mia, kos­ka läh­dim­me Lil­va­sa­hoon sun­nun­tai­na, 6-vuo­tis­hää­päi­vä­näm­me. Ta­voit­tee­na oli löy­tää pa­rem­pi pol­ku Lil­vas­jär­vel­le, jos­sa olen kak­si ker­taa elä­mäs­sä­ni käy­nyt ka­ma­laa ve­sa­koi­tu­nut­ta tie­tä pit­kin, kuu­si­ti­hei­köi­den ja jyr­kän­teen kaut­ta kul­kien. Nyt pää­tim­me men­nä lin­nun­tie­tä.

Kaik­ki­al­la oli iha­nia vaa­le­an­vih­rei­tä sä­vy­jä ja tuo­men tuok­sua ja lin­tu­jen lau­lua. En äk­ki­sel­tään kek­si­nyt mi­tään hie­nom­paa tun­net­ta kuin se, et­tä et­sii oman kul­lan kans­sa oi­ke­aa suun­taa met­säs­sä, jyr­kän­teel­lä ja vä­lil­lä jyr­kän­teen al­la väis­tel­len sam­mal­ten peit­te­le­miä on­ka­loi­ta. Mat­kal­la la­ho­ja kaa­tu­nei­ta pui­ta, naa­va­par­ta­kuu­sia, met­sä­pu­ron lo­ri­naa ja vih­doin jär­ven si­nis­tä siin­toa pui­den vä­lis­tä, suon tuok­su ja suo­kuk­kien hen­to vaa­le­an­pu­na.

Lil­vas­jär­vi on pie­nen pie­ni suo­jär­vi, joka on kas­va­nut ran­noil­ta ai­ka lail­la um­peen. Yh­del­lä puo­lel­la jyrk­kä kal­lio, toi­sel­la ai­ka jyr­käs­sä rin­tees­sä met­sik­kö, kol­man­nel­la suo­mais­ta maas­toa. Nel­jän­teen em­me ole tu­tus­tu­neet.

Se oli var­maan­kin ke­vään on­nel­li­sin päi­vä. Ai­na vaan ih­met­te­len, mi­ten Tai­vaan Isä joh­dat­ti mi­nut puo­li­so­ni kans­sa yh­teen. Mi­ten hie­noa on, kun on joku, joka tyk­kää räm­piä mi­nun kans­sa­ni et­si­mäs­sä jo­tain suo­jär­veä. Ja tyk­kää syö­dä eväi­tä tuo­mien ja kie­lo­jen kes­kel­lä. Ja nä­kee kirk­kaas­sa met­sä­pu­ros­sa on­nen.

Vä­lil­lä aja­tuk­set käy­vät siel­lä men­nei­syy­des­sä, kun olin yk­sin. Kun mo­nes­ti ajat­te­lin, et­tä ei voi ol­la ole­mas­sa sel­lais­ta mies­tä, joka oli­si tar­peek­si sa­man­lai­nen ja ym­mär­täi­si mi­nun eri­koi­suuk­si­a­ni. Tai et­tä kaik­ki par­haat on jo var­mas­ti va­rat­tu. Tai et­tä kan­nat­taa­ko haa­veil­la­kaan ke­nes­tä­kään, kun ai­na kun luu­lee ta­van­neen­sa mu­ka­van ih­mi­sen, hän­tä ei voi­si vä­hem­pää kiin­nos­taa mi­nun­lai­se­ni ih­mi­nen.

Myön­nän aja­tel­lee­ni myös niin, et­tä jos joku mies vie­lä on il­man vai­moa, niin täy­tyy sii­nä jo­tain vi­kaa ol­la, et­tei ole kel­le­kään kel­van­nut. Kään­tei­ses­ti myös ajat­te­lin, et­tä it­ses­sä­ni on jo­tain vi­kaa tai olen to­del­la niin eri­koi­nen tyyp­pi, et­tä ei ke­tään kiin­nos­ta tu­tus­tu­a­kaan, var­sin­kaan kun en saa­nut sa­not­tua kos­kaan mi­tään vä­hän­kään jär­ke­vää isom­mas­sa jou­kos­sa. Mut­ta sil­ti­kin Ju­ma­la oli va­ran­nut mei­dät toi­sil­lem­me juu­ri oi­ke­as­sa elä­män­ti­lan­tees­sa, kun toi­si­am­me tar­vit­sim­me.

Ta­kai­sin tul­les­sa seu­ra­sim­me eläin­ten te­ke­miä pol­ku­ja, kun­nes maas­ton peh­meys pa­kot­ti mei­dän taas kii­pe­ä­mään kor­ke­am­mal­le. Vat­sas­sa ku­tit­te­li on­nen tun­ne sii­tä, et­tä meil­lä on toi­sem­me ja sii­tä, et­tä meil­lä on paik­ka, mi­hin on lupa ja mah­dol­li­suus tul­la naut­ti­maan luon­nos­ta ja sen ää­nis­tä niin et­tei ai­na­kaan ki­lo­met­rin sä­teel­lä ole mui­ta ih­mi­siä.

LiisaLilvanen-Pelkonen
Asun Akaassa puolisoni ja eläinteni kanssa omakotitalossa keskellä metsää.Työkseni opetan musiikkiopistossa kanteleensoittoa ja musiikin perusteita, ja siitä todella pidän. Sivutyökseni kuljeskelen ihmisten pihoja kaunistamassa ja suunnittelemassa. Harrastan luontoa eli lasken lintuja ja perhosia ja valokuvaan ja kasvatan kaikenlaista. Minulla on aina ollut myös lemmikkieläimiä. Innostun kaikesta ja haluan oppia uutta. Minulle voi kirjoittaa osoitteeseen liisa.lilvanen@gmail.com
20.6.2021

Jee­sus sa­noi: "Ei­vät ter­veet tar­vit­se pa­ran­ta­jaa, vaan sai­raat. Men­kää ja tut­ki­kaa, mitä tämä tar­koit­taa: 'Ar­mah­ta­vai­suut­ta minä tah­don, en uh­ri­me­no­ja." Matt. 9:12-13

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Toi­sen­lai­ses­sa va­los­sa

Mi­ka­e­lan per­hees­sä ei pal­jon pu­hu­ta asi­ois­ta. Teh­dään töi­tä, käy­dään kou­lua. Mut­ta jos­sain pin­nan al­la on sa­lai­suus, joka saa äi­din hy­räi­le­mään su­ru­mie­li­ses­ti ja Mi­ka­e­lan sil­mäi­le­mään tar­kem­min muu­ta­mia nuo­ria kou­lun käy­tä­vil­lä ja ruo­ka­las­sa.

Se­läs­sä au­rin­gon kat­se

An­ni­ka Koi­vu­kan­kaan ru­nois­sa heit­täy­dy­tään nuo­ren elä­män aal­lok­koon, sen iloi­hin ja ki­pui­hin, ko­et­te­le­muk­siin ja ar­jen su­loi­seen tur­vaan – kun on us­ko, jo­hon no­ja­ta ja rin­nal­la saat­ta­jia. Sy­viä tun­to­ja ke­ven­tää rai­kas huu­mo­ri: ”Kun­pa voi­sin aset­tua het­kek­si koi­ran turk­kiin. / Tun­tea sen läm­mön / kar­ku­mat­ko­jen tuok­sun / ja myl­lä­tyn kuk­ka­pen­kin ilon. Pai­jaa­via sor­mia riit­täi­si.”

Ome­na­pos­ki ja Nal­le Kar­hu­nen

Kah­dek­san­vuo­ti­as Nal­le Kar­hu­nen on kuu­si­vuo­ti­aan Nu­pun eli Ome­na­pos­ken vii­sas, kilt­ti ja hel­lä iso­ve­li. Jos­kus Nal­le käyt­täy­tyy kuin tal­viu­nil­taan he­rä­tet­ty hur­ja ja äk­ki­pi­kai­nen kar­hu. Sil­loin Nu­pun on pa­ras­ta läh­teä ulos tai lait­taa oman huo­neen ovi vi­sus­ti kiin­ni.

Ta­kai­sin Isän ko­tiin

Kir­joit­ta­jat eri puo­lil­ta maa­il­maa ker­to­vat sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut hei­dät val­ta­kun­taan­sa. Ker­to­muk­sia yh­dis­tää ko­ke­mus ko­tiin­pa­luus­ta, Raa­ma­tun mu­kai­sen us­kon löy­ty­mi­ses­tä ja us­ko­vais­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta.

Ke­tun­po­jat ja Ja­gu­ar-mies