JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Loh­tu löy­tyy lä­hel­tä

1.8.2021 7.05

Juttua muokattu:

29.7. 15:41
2021072915412420210801070500

Odot­te­lin pos­tia Päi­vä­mie­hen verk­ko­toi­mi­tuk­ses­ta, ja ih­met­te­lin, et­tä on­pas toi­mit­ta­ja­tä­deil­lä kii­re, kun ei­vät jou­da edes kuit­taa­maan saa­duk­si blo­gi­kir­joi­tel­maa­ni! Vih­doin se­la­sin lä­het­tä­mi­ä­ni pos­te­ja en­kä löy­tä­nyt­kään kir­joi­tel­maa. En edes luon­nok­sis­ta.

Hmmm...

Olen ihan var­ma et­tä kir­joi­tin ja lä­he­tin sen. Mi­nul­la on sel­keä mie­li­ku­va­kin, et­tä kir­joi­tin blo­gia tab­le­til­la­ni, sän­gys­sä is­tu­en, ja lä­he­tin sen heti. Yöl­lä tie­ten­kin, kos­ka se on mi­nul­la luo­vin­ta ai­kaa. Luon­nos­leh­ti­öl­le en täl­lä ker­taa kir­joit­ta­nut mi­tään, kos­ka piti vaan heti saa­da kir­joi­tet­tua ja lait­taa teks­ti eteen­päin.

Mi­hin kum­maan teks­ti on hä­vin­nyt? Vai en­kö oi­ke­as­ti ole sitä kir­joit­ta­nut­kaan? Jos se on­kin siel­lä pil­ves­sä, mis­sä kuu­lem­ma moni asia ny­ky­ään on. Eh­kä se tu­lee siel­tä jo­na­kin päi­vä­nä, hy­väi­le­vä­nä, hiuk­set ki­har­ta­va­na syys­sa­tee­na tai lei­jai­lee en­si­lu­men hiu­ta­lei­na. Loh­dut­ta­en yk­si­näis­tä, ko­ro­na-ajan etä­e­lon vai­vaa­maa, ha­lauk­sia kai­paa­vaa. Tai työn ja kuor­mien uu­vut­ta­maa, tois­ten tar­peis­ta huo­leh­ti­vaa ja omaa ai­kaa kai­paa­vaa. Kos­ka muis­te­len, et­tä jo­tain sem­mos­ta kir­joit­te­lin. Poh­din, et­tä ta­san ei mene ai­na asi­at tääl­lä.

Nyt mi­nul­la on kilo ir­to­kark­ke­ja ja kul­ta­hi­leis­tä hil­la­tee­tä puh­tia an­ta­mas­sa. Ja si­ni­kan­ti­nen ruu­tu­vih­ko. Et­tei teks­ti­ni hä­viä kuin uni aa­mun tul­len! Vaik­ka koen et­tä yö on luo­vin­ta ai­kaa­ni, kan­nat­taa kui­ten­kin nä­kö­jään ol­la he­reil­lä, jos ha­lu­aa saa­da jo­tain nä­ky­vää ai­kai­sek­si.

Vilk­kaas­ta mie­li­ku­vi­tuk­ses­ta on pal­jon iloa. Ei tar­vit­se kes­kus­te­lu­kump­pa­ni­a­kaan, kun hö­pöt­te­lee it­sek­seen. Ja mat­kus­ta­mi­nen­kin on­nis­tuu ihan mi­hin vaan – mie­li­ku­vis­sa!

Tuo se toki vaih­te­lua, ni­mit­täin jut­te­lu oi­kei­den ih­mis­ten kans­sa. Ke­sä­työs­sä­ni mu­se­ol­la olen taas saa­nut ko­kea sen koh­da­tes­sa­ni mie­len­kiin­toi­sia ih­mi­siä ja ju­tel­les­sa­ni eri asi­ois­ta maan ja tai­vaan vä­lil­lä. Kuin sai­si käy­dä kau­ka­na­kin, vaik­ka vain ki­pai­sen pi­han yli työ­pai­kal­le­ni. Ja päi­vän päät­teek­si huo­maan toi­si­naan ole­va­ni ai­ka poik­ki. Ihan kuin oli­sin oi­ke­as­ti käy­nyt mat­kal­la. Lie­nen­kö so­si­aa­li­nen int­ro­vert­ti?

Jos­kus koen vir­ren te­ki­jän sa­noin "Asi­oi­den pal­jous nä­kö­a­lat peit­tää". Kaik­ki tun­tuu ah­dis­ta­van. Asi­at tu­le­vat uniin­kin, pai­na­jai­sik­si as­ti. It­ket­tää, vaik­kei tie­dä oi­kein mikä. Sit­ten saa­kin huo­ma­ta il­lan päät­teek­si, mi­ten lä­hel­tä loh­tu taas löy­tyi­kin. Hil­la­suon kau­niis­ta vä­reis­tä ja tuok­suis­ta, mar­jois­ta äm­pä­ris­sä, lem­pe­äs­tä löy­lys­tä par­haan sau­na­ka­ve­rin kera ja pu­lah­duk­ses­ta jo vii­len­nee­seen lam­men ve­teen. Pie­ni het­ki ir­ti ta­va­no­mai­ses­ta ar­jes­ta, mi­ni­lo­ma. Ja mie­li on taas sees­tei­nen, on­nel­li­nen ja tyy­ty­väi­nen täs­sä ja nyt.

Seu­ra­ra­dio on ol­lut pääl­lä vaih­te­le­vas­ti. Vä­lil­lä on niin mu­ka­vaa kuul­la tut­tu­ja ää­niä siel­tä, kum­mie­non ja mui­den­kin su­ku­lais­mies­ten seu­ra­pu­hei­ta. Loh­dut­ta­via ja vir­voit­ta­va sa­no­ja tur­me­luk­seen tai­pu­vai­sel­le mie­lel­le. Tu­tut ää­net tuo­vat eri­lais­ta sy­vyyt­tä pu­hei­siin, kos­ka nii­hin liit­tyy muis­to­ja. Huo­maan, et­tä ih­mi­sen ää­ni on to­si­aan per­soo­nal­li­nen. Vaik­ka mei­tä on pal­jon, jo­kai­sel­la on ihan oma ää­ni! Sen tun­nis­taa vuo­sien­kin tau­on jäl­keen.

SallaPätsi
Olen seitsemän lapsen äiti, vaimo miehelleni ja naapurissa asuvan anoppini paras miniä – eli hänen ainoan poikansa vaimo. Olen myös tytär, sisko, pienen lammaskatraan huostaaja ja pennitön uneksija, joka haaveilee tällä hetkellä eniten siitä, mitä aikoo isona tehdä leipänsä(kin) eteen. Jos joku haluaa antaa palautetta, sähköpostiosoitteeni on patsisalla@gmail.com
17.1.2022

Kiit­tä­kää Her­raa, huu­ta­kaa avuk­si hä­nen ni­me­ään, ker­to­kaa kan­soil­le hä­nen suu­ris­ta te­ois­taan! Ps. 105:1

Viikon kysymys