Lii­sa Lil­va­nen-Pel­ko­nen

Yh­te­nä päi­vä­nä mie­tin, et­tä mi­nä­hän oi­ke­as­taan elän ny­ky­ään lo­mas­ta lo­maan. Las­kin, et­tä syys­lo­man jäl­keen on enää kah­dek­san työ­viik­koa jou­lu­lo­maan. Jou­lu­lo­mas­ta on muu­ta­ma viik­ko hiih­to­lo­maan, ja sit­ten­hän on­kin jo koh­ta ke­vät ja voi odo­tel­la ke­sä­lo­maa. Ei sil­lä, et­tei­kö työs­sä oli­si kiva ol­la, mut­ta on­han loma kui­ten­kin loma.

Mi­nun lo­ma­ni ei­vät kos­kaan tar­koi­ta lö­höi­lyä, vaan syys­lo­mal­la­kin nos­tin maas­ta val­ko­si­pu­lit, lan­tut ja leh­ti­kaa­lit, is­tu­tin uu­det val­ko­si­pu­lit en­si ke­sää var­ten ja lai­toin kas­vi­maat ja kas­vi­huo­neet tal­vi­kun­toon. Muu­ta­man sata pöl­liä olen hal­ko­nut ko­neel­la ja ke­rän­nyt pi­hal­ta kaik­ki mi­hin mil­loin­kin jää­neet ha­ra­vat, han­got ja vii­kat­teet va­ras­toon. Va­jaan äm­pä­ril­li­sen ke­rä­sin sie­ni­ä­kin, ja vene käy­tiin pe­las­ta­mas­sa maal­le; reu­no­ja nä­kyi 15 sent­tiä, jo­ten sen sai vie­lä äys­kä­röi­tyä tyh­jäk­si.

On­nek­si lo­maan mah­tuu ai­na myös vie­rai­ta ja pe­lai­lua. En muis­ta, on­ko ol­lut sel­lais­ta lo­maa, jol­loin ei vel­jen tai sis­kon lap­sia oli­si ol­lut käy­mäs­sä, jos­kus jopa koko lo­man ajan. Ny­ky­ään mu­ka­na on myös hei­dän lap­si­aan. Sil­loin, kun on vie­rai­ta, syö­dään ja pe­la­taan. Me­no­lip­pu-peli on ol­lut vuo­sia mei­dän suo­sik­ki­pe­lim­me. Sii­nä ra­ken­ne­taan ju­na­ra­to­ja Eu­roo­pan kau­pun­kien vä­lil­le. Täl­lä lo­mal­la yk­si vau­va ja muu­ta­ma peh­mo­le­lu­kin pää­si mu­kaan pe­liin.

Lä­heis­ten kans­sa olei­lu ja pe­lai­lu vie aja­tuk­set pois töis­tä, ko­ro­nas­ta ja kai­kes­ta ikä­väs­tä. Aja­tuk­set me­ne­vät vä­lil­lä lap­suu­teen as­ti, sen pe­lei­hin ja leik­kei­hin, tur­val­li­seen men­nei­syy­teen. Voi­sin al­kaa vaik­ka lau­ta­pe­lai­li­jak­si, jos sel­lai­nen am­mat­ti oli­si. Sil­loin sai­si aja­tuk­set py­sy­mään mu­ka­vis­sa asi­ois­sa, ei­vät­kä ne vat­voi­si tätä kah­ti­a­ja­kau­tu­nut­ta Suo­mea ei­kä sie­lun­vi­hol­li­sen hy­ker­te­lyä sii­tä, et­tä saa mah­dol­li­ses­ti us­ko­vai­set­kin nou­se­maan toi­si­aan vas­taan täs­sä kah­ti­a­ja­kau­tu­mi­ses­sa. Voi­si unoh­taa kaik­ki leh­tien ja so­si­aa­li­sen me­di­an hyök­kää­vät kir­joi­tuk­set, jois­sa par­ja­taan mil­loin mil­lä­kin hal­ven­ta­vil­la ni­mil­lä nii­tä, jot­ka ovat eri miel­tä kuin it­se. Näis­tä asi­ois­ta mei­naa tul­la mur­het­ta, vaik­ka kuin­ka yrit­tää luot­taa, et­tä Tai­vaan Isä osaa kyl­lä jär­jes­tel­lä asi­at niin, et­tä hä­nen oman­sa säi­ly­vät us­ko­mas­sa ja maa­il­man­me­non jol­lain ta­paa kes­tää.

Syys­lo­ma­ni päät­tyi seu­rois­sa käyn­tiin. Sin­ne jäi­vät taas isoim­mat mur­heet. Tun­tui hy­väl­tä lau­laa isos­sa jou­kos­sa ja näh­dä ja ko­kea seu­ra­vä­en ilo. Tuli tur­val­li­nen olo, joka kan­taa taas työ­vii­kon yli, seu­raa­vaan py­hään as­ti.