Sil­via Pa­lo­kan­gas

On asun­to­vau­nua rum­mut­ta­va sade ja tun­gos­ta seu­ra­tel­tan ovil­la. Nis­kaa polt­ta­va au­rin­ko ja il­mas­sa kiep­pu­va tomu. Tal­la­tun maan tuok­su ja ”os­ta­kaa jää­te­löä!” Kie­mur­te­le­vat piz­za­jo­not ja il­lal­la hii­pi­vä vilu.

Ja on pal­jon mat­kap­sal­me­ja. On psal­mi, joka ker­too sy­dän­su­ruis­ta, puo­li­sos­ta, joka on­kin vie­lä ar­voi­tus. Toi­nen, jos­sa ker­ro­taan ter­veys­haas­teis­ta ja ala­ti seu­raa pi­tä­väs­tä ki­vus­ta.

On psal­mi, jos­sa ker­ro­taan rak­kaas­ta tai­vaas­sa ja toi­vo­taan jäl­leen­nä­ke­mis­tä. Ja sel­lai­nen, jos­sa sel­vi­tään avi­oe­ros­ta ja ol­laan yk­sin las­ten kans­sa liik­keel­lä.

Ja on myös sel­lai­nen psal­mi, jos­sa löy­de­tään Ju­ma­lan val­ta­kun­ta. Toi­nen, jos­sa hil­jaa kai­va­taan ta­kai­sin Isän ko­tiin.

On eräs psal­mi, les­ken lau­la­ma, jos­sa Ju­ma­la an­taa rin­nal­le toi­sen, myös puo­li­son me­net­tä­neen.

On elä­mä­ni­los­ta ja nuo­ruu­des­ta ker­to­va psal­mi, joka ka­jah­taa naa­pu­ri­ton­til­la telt­taa pur­ka­van ää­nel­lä, lai­naa lah­jak­kaal­la te­no­ril­la lau­lun­te­ki­jän sa­no­ja: ”ei mi­tään mul­ta puu­tu, kun Her­ra pai­men­taa…”

Ai­na­kaan kah­des­sa psal­meis­ta ei ole sa­no­ja. Toi­ses­sa lau­le­taan ilos­ta, iki­o­mas­ta lim­sa­pul­los­ta ja luot­ta­muk­ses­ta – au­rin­koi­sen Down-nuo­ren psal­mi. Toi­nen ker­too täs­tä het­kes­tä, rie­mus­ta ja lap­sen us­kos­ta. Psal­min lau­la­jal­la mus­ti­kan­si­ni­set sil­mät ja tut­ti vää­rin päin suus­sa.