JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Miksi puut elävät kauemmin kuin ihmiset?

28.6.2020 6.45

Juttua muokattu:

26.6. 15:35
2020062615355320200628064500

Al­ku­ke­sän au­rin­koi­se­na päi­vä­nä is­tu­tin or­vok­ke­ja ja mu­rat­te­ja laa­ti­koi­hin. Syn­keä aja­tus tuli pää­hä­ni: ajat­te­lin yh­täk­kiä, et­tä näi­tä is­tu­tuk­sia en tee eh­kä enää kuin pa­ri­kym­men­tä ker­taa elä­mäs­sä­ni. Sit­ten heti loh­du­tin it­se­ä­ni, et­tä ei­hän tämä niin kak­sis­ta hom­maa kyl­lä edes ole. Mikä epä­on­nis­tu­nut loh­du­tus ma­sen­ta­van aja­tuk­sen val­taa­mal­le mie­lel­le! Mut­ta tuo­hon pie­neen het­keen liit­tyi kak­si asi­aa, jois­ta ai­on nyt kir­joit­taa: puu­tar­han­hoi­to ja elä­män ly­hyys.

En vie­lä­kään hal­lit­se kuk­ka­pen­kin pe­rus­ta­mis­ta. On vai­kea teh­dä kuk­kais­tu­tus, joka oli­si koko ke­sän ai­na jos­ta­kin koh­taa kuk­ki­va, edes­tä ma­ta­lam­pi kuin ta­kaa, vä­reil­tään ta­sa­pai­noi­nen, mut­ta sa­mal­la pi­ris­tä­vä, ei hel­pos­ti kuo­le­va, ei lii­kaa työl­lis­tä­vä, ei vi­noon kas­va­va ei­kä nur­mel­le le­vit­ty­vä. Kuk­kien pi­täi­si vie­lä ol­la muo­dol­taan sel­lai­sia, jois­ta it­se pi­tää. Ei mi­tään pul­lo­har­jo­ja. Kuk­ka­penk­ki ah­dis­taa mi­nua.

Meil­lä oli pit­kään ke­vääl­lä lun­ta, ja tun­tui, et­tä kesä ei saa­vu iki­nä. Mut­ta taas se yl­lät­ti rä­jäh­dys­mäi­sel­lä tu­lol­laan, ja va­loi­sien öi­den an­si­os­ta ki­rim­me kiin­ni muu­ta kesä-Suo­mea kä­sit­tä­mät­tö­mäl­lä vauh­dil­la.

Pää­sim­me aloit­ta­maan kas­vi­maan lai­ton ja pi­ha­työt hy­vis­sä ajoin. Työ­suun­ni­tel­miim­me tuli kui­ten­kin muu­tos, kun pa­rin vii­kon ta­kai­nen myrs­ky kaa­toi pää­o­ven vie­res­sä kas­va­van pi­ha­koi­vum­me ja kat­kai­si toi­ses­ta lat­van. Mie­leen hii­pi aja­tus, et­tä min­kä­lai­sek­si uu­si pi­ha­koi­vu eh­tii kas­vaa mei­dän eli­nai­ka­nam­me…

Vii­me vii­kol­la meil­lä oli pit­kän ko­ro­na­e­ris­tyk­sen jäl­keen pit­käs­tä ai­kaa lap­sia käy­mäs­sä ko­to­na. Kä­vim­me tai­mi­os­tok­sil­la ja teim­me il­ta­myö­hään puu­tar­ha­töi­tä. Huo­ma­sin, kuin­ka hy­vää te­ke­vä vai­ku­tus te­ke­mi­sel­lä oli mei­hin kaik­kiin. Sain aa­vis­tuk­sen sii­tä, mitä puu­tar­han­hoi­to voi oi­ke­as­ti mer­ki­tä. Kun saa kai­vaa, is­tut­taa, kas­tel­la ja haa­veil­la kas­vus­ta ja on­nis­tu­mi­ses­ta. Ja teh­dä tuon kai­ken yh­des­sä!

Ty­töt ker­toi­vat, kuin­ka hei­dän ko­ti­ka­dul­laan Jy­väs­ky­läs­sä kas­vaa kau­nii­ta leh­muk­sia. Leh­mus kas­vaa me­nes­tyk­sek­kääs­ti tääl­lä Ter­vo­las­sa­kin, vaik­ka kas­vu­vyö­hyk­keem­me ei muu­toin ole ko­vin toi­vei­ta an­ta­va. Li­sä­sim­me leh­muk­sen­tai­met han­kin­ta­lis­taam­me.

Is­tu­tus­päi­vä­nä toi­nen ty­töis­täm­me sai vas­tuul­leen leh­muk­set. Minä toi­min hä­nel­le mul­ta- ja ve­si­kus­ki­na. Kuop­pa oli kai­vet­tu riit­tä­vän suu­rek­si, ja is­tut­ta­mi­nen käyt­ti hy­vin. Jo­ta­kin piti kui­ten­kin tar­kis­taa ne­tis­tä. Kun tu­lin mul­ta­kuor­man kans­sa pai­kal­le, luki Is­tut­ta­ja hu­vit­tu­nee­na mi­nul­le: ”Kas­vu on al­ku­vuo­si­na var­sin verk­kais­ta. Pa­rin en­sim­mäi­sen vuo­si­kym­me­nen jäl­keen vauh­ti no­peu­tuu ai­na 60 ikä­vuo­teen saak­ka. Täy­den mit­tan­sa puut saa­vut­ta­vat kui­ten­kin vas­ta noin 150 vuo­den iäs­sä. La­jis­ta riip­pu­en leh­muk­sen kes­ki-iäk­si ar­vi­oi­daan 200–250 vuot­ta.”

Em­me vält­ty­neet ky­sy­mäs­tä toi­sil­tam­me, mik­si ih­mi­si­kä on niin ly­hyt ja mik­si puut elä­vät kau­em­min kuin ih­mi­set.

Olen ka­dot­ta­nut jon­ne­kin tai­don naut­tia asi­ois­ta, jot­ka ovat täs­sä juu­ri nyt mi­nun ulot­tu­vil­la­ni ko­et­ta­va­na. Mie­lee­ni on jo­ten­kin juut­tu­nut tum­ma aja­tus elä­män ly­hyy­des­tä. Sii­hen liit­tyy myös vink­sah­ta­nut huo­li sii­tä, mis­tä kai­kes­ta pi­tää­kään luo­pua, kun oma maan­pääl­li­nen elä­mä lop­puu.

Täl­lai­siin häi­rit­se­viin aja­tuk­siin löy­tyy apu Paa­va­lin en­sim­mäi­ses­tä kir­jees­tä Ti­mo­teuk­sel­le. Sii­nä sa­no­taan: ”Suu­ri rik­kau­den läh­de us­ko kyl­lä on­kin, kun tyy­dym­me sii­hen mitä meil­lä on. Em­me me ole tuo­neet mi­tään mu­ka­nam­me maa­il­maan em­me­kä voi vie­dä mi­tään tääl­tä pois.”

Mi­ten pys­tyi­sin si­säis­tä­mään tuon aja­tuk­sen? Et­tä kaik­ki on lah­jaa. Et­tä us­ko­kin on lah­ja. Ja lo­pul­ta vain us­ko on tär­keä. Ja mi­ten voi­sin ym­mär­tää edes aa­vis­tuk­se­no­mai­ses­ti, et­tä kau­nein­kaan puu tai iki-iha­na daa­lia ei­vät ole mi­tään, ei­vät mi­tään, kun näen Ju­ma­lan tai­vaan!

Tääl­lä maan pääl­lä jat­ku­vat kui­ten­kin puu­tar­ha­työt niin kau­an kuin on elä­mää. Niin mei­dän­kin pi­has­sa. Os­tim­me tai­mi­tar­hal­ta ko­ral­li­hää­päi­vän kun­ni­ak­si ko­ral­li­pih­la­jan ja ko­ral­li­ka­nu­kan. Nii­den kas­vua seu­ra­tes­sa voi miet­tiä omaa elä­mään­sä. Sitä, mitä kaik­kea on saa­nut ja kuin­ka pal­jon on ai­het­ta kii­tok­seen.

Toi­vo Pek­ka­nen kir­joit­taa ru­nos­saan: ”Elä­mä on vain ly­hyt het­ki. / Vuo­det vie­ri­vät no­pe­as­ti ja van­huus yl­lät­tää mei­dät en­nen kuin aa­vis­tam­me­kaan. / Ih­mi­set hi­moit­se­vat niin mo­nia asi­oi­ta ja ku­lut­ta­vat kau­niit päi­vän­sä huk­kaan. / Yh­det hi­moit­se­vat kul­taa, toi­set val­taa, kol­man­net kun­ni­aa ja yl­häis­tä ase­maa. / Mut­ta kun kuo­le­man het­ki lä­hes­tyy ja he kat­so­vat taak­seen men­nyt­tä elä­mään­sä, niin he huo­maa­vat ol­leen­sa on­nel­li­sia vain nii­nä het­ki­nä jol­loin ovat ra­kas­ta­neet.”

Hanna-MariaJurmu
Olen vuonna 1962 syntynyt tervolalainen Hamma. Arvostan kotiseutuani, tätä vehmasta Kemijoen vartta ja kaunista Meri-Lappia. Asun nykyisin kahdestaan mieheni kanssa. Lapsemme ovat aikuisia, ja he asuvat eri puolilla Suomea. Ajatukseni kulkevat heidän luonaan. Olen Kaarin sekä Sulon ja Alvan isoäiti. Musiikki tuo syvyyttä ja rikkautta elämääni. Se on sydämeni harrastus. Sydämeeni on hiipinyt myös Posio. Sähköpostiosoitteeni on hannamariajurmu@gmail.com
Hanna-MariaJurmu

Maja

25.11.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

Rakkaudesta ja sen tunnustamisesta

28.10.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

Hakaneuloin kiinnitetyt

27.9.2022 6.15
Hanna-MariaJurmu

”Siunaa vieläkin häntä ja hänelle rakkainta ihmistä”

21.8.2022 7.00
Hanna-MariaJurmu

Taivaassa ei enää kukaan tiuski

26.7.2022 10.15
Hanna-MariaJurmu

Ideointia ja harkittua hyötykäyttöä

23.6.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

Pala maisemaa

26.5.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

Perintö

21.4.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

”Koko maailma jakaa kyyneleenne”

20.3.2022 7.00
Hanna-MariaJurmu

Suuri helmikuu

17.2.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

Kirjalahjoja

29.1.2022 8.30
Hanna-MariaJurmu

Pieniä joulukuisia muistiinmerkintöjä

30.12.2021 6.00
Hanna-MariaJurmu

Puu

26.11.2021 6.00
Hanna-MariaJurmu

Laulu, jossa on kaikki

1.11.2021 6.00
Hanna-MariaJurmu

Sävellytyttää

23.9.2021 7.00
Hanna-MariaJurmu

Joko menit pois, minun kesäni?

30.8.2021 7.00
Hanna-MariaJurmu

Kaksi tarinaa, yksi tarina

28.7.2021 8.00
Hanna-MariaJurmu

Koulunkäyntiä ja opiskelua

28.6.2021 7.05
Hanna-MariaJurmu

Arkea ja pyhää

30.5.2021 7.05
Hanna-MariaJurmu

Huhtikuussa ilon kautta

1.5.2021 7.00
Hanna-MariaJurmu

Murheen miekka

30.3.2021 7.15
Hanna-MariaJurmu

Peruskysymysten äärellä

19.2.2021 7.00
Hanna-MariaJurmu

Liian suuria sammakoita ja ihanan kauniita rinnesoita

1.2.2021 6.15
Hanna-MariaJurmu

Vuodet vaihtuvat

6.1.2021 7.20
Hanna-MariaJurmu

Puhdetöitä

29.11.2020 6.15
Hanna-MariaJurmu

Päiväkirjamerkintöjä

30.10.2020 6.00
Hanna-MariaJurmu

Marjastussähläystä

4.10.2020 6.00
Hanna-MariaJurmu

Lasten ystävä, kiitos lasten ystävistä

28.8.2020 6.00
Hanna-MariaJurmu

Psalmien kesä

1.8.2020 6.00
Hanna-MariaJurmu

Alttoelämää

30.5.2020 6.55
Hanna-MariaJurmu

Pieniä onnellisia hetkiä

29.4.2020 6.05
Hanna-MariaJurmu

Öljylehdon nyyhkytykset

10.4.2020 6.00
Hanna-MariaJurmu

Mitä olette, taivas ja avaruus?

23.2.2020 6.10
Hanna-MariaJurmu

Joulu hellii meitä

6.1.2020 6.05