Aa­mui­sin lai­tan usein en­sim­mäi­se­nä kuu­lu­maan mu­siik­kia. Sen voi­mal­la jak­san pa­rem­min tart­tua päi­vän as­ka­rei­siin.

Kun lap­set ovat syö­neet aa­mu­pa­lan ja läh­te­neet leik­kei­hin­sä, jään usein vie­lä pie­nim­män kans­sa pöy­tään ja kuun­te­len muu­ta­man lau­lun. On ih­meel­lis­tä, mi­ten pal­jon mu­siik­ki voi an­taa hy­vää miel­tä.

Mei­dän su­loi­nen kol­me­vuo­ti­aam­me lau­laa lä­hes ai­na leik­kies­sään. Usein sa­mai­nen poi­ka toi­voo, et­tä pi­det­täi­siin toi­ve­lau­lu­het­ki. Se tar­koit­taa, et­tä is­tu­taan soh­val­le ja vuo­ro­tel­len toi­vo­taan lau­lu. Myös puo­li­tois­ta­vuo­ti­as on in­no­kas lau­la­ja, vaik­ka ei vie­lä muis­ta­kaan kuin sa­nan siel­tä ja toi­sen tääl­tä.

On mu­ka­va huo­ma­ta, mi­ten lap­set myös il­tai­sin ha­lu­a­vat kuun­nel­la lau­lu­ja ja ne rau­hoit­ta­vat. He myös toi­vo­vat usein, et­tä il­ta­ru­kous lau­le­taan. Kun pit­kän päi­vän päät­teek­si saa lau­laa yh­des­sä las­ten kans­sa il­ta­lau­lun, se het­ki läm­mit­tää miel­tä. Lap­set osaa­vat py­säyt­tää ai­kui­sen­kin tär­keim­män asi­an ää­rel­le.

Yk­sin au­tol­la aja­es­sa kuun­te­len mu­siik­kia niin isol­la, et­tä mel­kein kor­viin ot­taa. Ja lau­lan tie­ten­kin mu­ka­na. Nois­ta het­kis­tä nau­tin to­del­la pal­jon! Ja unoh­dan kai­ken muun het­kek­si.

Kun kir­joi­tan näi­tä blo­gi­teks­te­jä, aja­tuk­si­a­ni ru­noik­si tai miet­tei­tä muu­ten vain ylös, mi­nul­la kuu­luu ai­na mu­siik­kia taus­tal­la. Yleen­sä rau­hal­li­nen pi­a­no­mu­siik­ki ins­pi­roi ja avaa aja­tus­ten pu­ron.

Lä­hes jo­kai­seen mie­len­ti­laan ja het­keen löy­tyy siis oman­lai­sen­sa mu­siik­ki.

On ol­lut mu­ka­va, kun mo­net mu­sii­kin har­ras­ta­jat ovat ku­lu­nei­na viik­koi­na ilah­dut­ta­neet "ko­ro­na-kon­ser­teil­la". Tun­tuu, et­tä tämä poik­keu­sai­ka on saa­nut ih­mi­set ajat­te­le­maan toi­sia ih­mi­siä – ha­lu­taan ilah­dut­taa mui­ta. Jat­ke­taan­han tätä myös tä­män ajan jäl­keen­kin?