Liisa Lilvanen-Pelkonen
Ihailen aina syksyn värejä. Tuntuu että keltaiset lehdet eivät ole vain keltaisia, vaan niissä on kymmeniä eri keltaisen sävyjä. Yhtenä päivänä kävelin rannan lähettyvillä kulkevaa puistotietä ja katselin ja kuuntelin keltaisten koivunlehtien lomasta hanhia. Joutsenkin näkyi kauempana lammella. Auringossa tuntui lämpöiseltä.
Yritin tallettaa kauniita värejä puhelimeen. Ihania lehtimattoja, jotka kutsuivat haravoimaan. Tosin itse en haravoikaan syksyllä lehtiä kuin kulkuväyliltä vain, koska mielestäni niiden pitää antaa mädäntyä maahan, jossa ne muuttuvat mullaksi. Ne antavat myös talvisuojaa monille hyönteisille, ja oravat piilottelevat pähkinöitä ja linnunsiemeniä lehtien lomaan. Katselen, kun tuulenpyörre sieppaa muutaman lehden ilmaan. Se kuljettaa niitä minne haluaa.
Kun näytän ottamiani kuvia ihastuksissani muille, yllätyn. Joku kauhistelee: "Voi kamala, kuinka paljon haravoimista. Onneksi ne eivät ole meidän pihassa!" Hän alkaa kertoa, kuinka lapsena piti jatkuvasti olla haravoimassa, koko piha piti rapsuttaa puhtaaksi joka syksy ja kevät. Toinen yrittää etsiä kuvasta jotain eläintä ja ihmettelee, että eikö siinä ole muuta kuin lehtiä vaan. Yksi harmittelee, kun heillä kasvaa koivuja lähellä taloa ja aina on rännit täynnä lehtiä. On sentään joku, joka myös pitää lehdistä ja nauttii, kun lapset saa leikkiä lehtikasoissa.
Mietin, että jos tuollaiseen pieneen asiaan löytyy läheltä noin monta eri näkökulmaa, ei ole ihme, että isompiinkin asioihin löytyy useita mielipiteitä. Se on toisaalta selväkin asia, sitä vaan ei aina muista, kun ihmettelee toisten ratkaisuja, jotka eivät olekaan samansuuntaisia kuin itsellä. Omat aiemmat kokemukset, elämäntilanne ja ympäristö vaikuttavat.
Omassa työssäni musiikin hahmotusaineiden opettajana päätin syksyllä yhdessä kollegani kanssa, että teemme tänä vuonna kaikkemme, että jokainen oppilas kokisi, että soittaminen on kivaa. Ajattelimme, että positiivinen kokemus johtaa vain hyvään. Jos saa hyviä kokemuksia, jää hyviä muistoja. Jos lehtien kauhistelija olisi lapsena päässyt hyppimään lehtikasoissa, kun äiti haravoi, tai jos hän olisi yhdessä äidin kanssa tehnyt siilille talvipesää lehtikasaan, hänellä olisi todennäköisesti paremmat muistot syksyn lehdistä.
Ajattelen, että lapsena saadut seuramuistotkin kantavat aikuisenakin. Että olisi aina mukava mennä seuroihin. Ettei seuroista tulisi aikuisena mieleen vain kiireiset lähdöt ja myöhästymiset ja se, että koko ajan komennettiin olemaan hiljaa. Minulla hyvät lapsuuden seuramuistot ovat sellaiset, että laulettiin paljon ja lapsilta kysyttiin toivelauluja ja monet vanhemmat ihmiset kysyivät kuulumisia. Jonkun toisen hyvät muistot voivat olla ihan erilaiset.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys