JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Opet­ta­jan huo­let

19.8.2020 6.15

Juttua muokattu:

18.8. 15:26
2020081815264520200819061500

Liisa Lilvanen-Pelkonen

Liisa Lilvanen-Pelkonen

Vii­me päi­vät ovat ol­leet kii­rei­siä. Vie­lä kii­rei­sem­piä kuin yleen­sä ope­tuk­sen al­ka­es­sa. Tai ai­na­kin on kii­reen tun­tu. Aja­tuk­set ovat toi­saal­ta vie­lä ke­säs­sä, toi­saal­ta tu­le­vis­sa tun­neis­sa.

Yleen­sä syk­syl­lä odo­tan in­nol­la, et­tä näen en­ti­set op­pi­laat ja saan tu­tus­tua uu­siin, mie­tin osai­sin­ko opet­taa vie­lä enem­män käy­tän­nön kaut­ta, te­ke­mäl­lä ja soit­ta­mal­la. Työ­ka­ve­rei­den kans­sa ja­e­taan oi­val­luk­sia ja käy­dään läpi vii­me vuo­den ko­ke­muk­sia.

Tänä syk­sy­nä sil­mis­sä siin­tä­vät kä­si­de­sit ja mas­kit, tur­va­vä­lit ja de­sin­fi­oin­ti­ai­neet. Joku il­moit­taa, et­tei tule lä­hi­o­pe­tuk­seen, toi­nen ha­lu­aa ni­me­no­maan vain lä­hi­tun­te­ja, kos­ka vii­me ke­vät oli ihan tyl­sä.

Nyt ja­e­taan työ­ka­ve­rei­den kans­sa ide­oi­ta sii­tä, mi­ten soi­to­no­pe­tuk­ses­sa voi­daan pi­tää tur­va­vä­lit, pi­tää­kö käyt­tää ker­ta­käyt­tö­hans­ko­ja, kun aset­taa pie­nen op­pi­laan sor­met kan­te­leen kie­lil­le oi­ke­aan asen­toon. Ja voi­ko edes lau­laa! Teh­dään kai­ken­lai­sia oh­jei­ta ja ku­lu­te­taan ai­kaa ja ener­gi­aa uu­den­lai­sen opet­ta­mi­sen opet­te­le­mi­seen.

Pal­jon mie­luum­min jäi­sin tänä syk­sy­nä ko­tiin kuin me­ni­sin töi­hin. Jos se vaan oli­si mah­dol­lis­ta. Ihan yh­tä pal­jon ha­lu­an näh­dä op­pi­laa­ni kuin en­nen­kin, mut­ta kun mi­kään ei ole niin kuin en­nen.

Pe­lot­taa osaan­ko toi­mia oi­kein kai­kis­sa ti­lan­teis­sa: muis­tan­ko edes it­se lait­taa sitä kä­si­de­siä ai­na saa­ti sit­ten huo­leh­tia, et­tä op­pi­laat lait­ta­vat? Saan­ko pi­det­tyä ryh­mät eril­lään niin, et­tä toi­nen ryh­mä tul­les­saan me­nee vain toi­sen puo­len nau­la­koil­le ja seu­raa­va ryh­mä toi­sel­le puo­lel­le? Voi­daan­ko mu­sii­kin pe­rus­tei­den tun­neil­la lau­laa ja soit­taa enää ol­len­kaan? Viit­sin­kö ot­taa soit­ti­mia käyt­töön, kos­ka ne pi­tää de­sin­fi­oi­da ai­na joka käy­tön jäl­keen? Se on sel­vää, et­tei mi­tään pa­li­koi­ta ja nuot­ti­kort­te­ja ai­na­kaan voi­da käyt­tää.

Kun pääs­sä on tar­peek­si iso kaa­os, läh­den yleen­sä ulos. Käyn vä­hän mais­te­le­mas­sa mar­jo­ja ja si­lit­te­len koi­raa ja lam­pai­ta au­rin­koi­sel­la ke­dol­la. Käyn raa­ta­mas­sa muu­ta­man tun­nin au­to­tal­li­työ­maal­la. Het­ken voi is­tua vaik­ka ran­nas­sa nuo­ti­on ää­rel­lä. Saat­taa­pa kum­mi­ty­töl­tä­kin tul­la pa­him­paan sau­maan iloi­nen lau­lu­ter­veh­dys.

Niin aja­tuk­set kul­kee kaik­keen mu­ka­vaan. Pian tun­tuu, et­tä au­rin­ko pais­taa jo läm­pi­mäs­ti sin­ne mie­leen­kin. Kii­ret­tä se­kään ei pois­ta, mut­ta yri­tän ope­tel­la muis­ta­maan, et­tä Ju­ma­la an­taa kyl­lä au­rin­gon pil­vi­sen sään kes­kel­le ja se kaik­kein tär­kein ar­mo­nau­rin­ko meil­le pais­taa ai­na kai­kis­sa ti­lan­teis­sa, täs­sä­kin poik­keuk­sel­li­ses­sa ajas­sa.

LiisaLilvanen-Pelkonen
Asun Akaassa puolisoni ja eläinteni kanssa omakotitalossa keskellä metsää.Työkseni opetan musiikkiopistossa kanteleensoittoa ja musiikin perusteita, ja siitä todella pidän. Sivutyökseni kuljeskelen ihmisten pihoja kaunistamassa ja suunnittelemassa. Harrastan luontoa eli lasken lintuja ja perhosia ja valokuvaan ja kasvatan kaikenlaista. Minulla on aina ollut myös lemmikkieläimiä. Innostun kaikesta ja haluan oppia uutta. Minulle voi kirjoittaa osoitteeseen liisa.lilvanen@gmail.com
20.6.2021

Jee­sus sa­noi: "Ei­vät ter­veet tar­vit­se pa­ran­ta­jaa, vaan sai­raat. Men­kää ja tut­ki­kaa, mitä tämä tar­koit­taa: 'Ar­mah­ta­vai­suut­ta minä tah­don, en uh­ri­me­no­ja." Matt. 9:12-13

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Toi­sen­lai­ses­sa va­los­sa

Mi­ka­e­lan per­hees­sä ei pal­jon pu­hu­ta asi­ois­ta. Teh­dään töi­tä, käy­dään kou­lua. Mut­ta jos­sain pin­nan al­la on sa­lai­suus, joka saa äi­din hy­räi­le­mään su­ru­mie­li­ses­ti ja Mi­ka­e­lan sil­mäi­le­mään tar­kem­min muu­ta­mia nuo­ria kou­lun käy­tä­vil­lä ja ruo­ka­las­sa.

Se­läs­sä au­rin­gon kat­se

An­ni­ka Koi­vu­kan­kaan ru­nois­sa heit­täy­dy­tään nuo­ren elä­män aal­lok­koon, sen iloi­hin ja ki­pui­hin, ko­et­te­le­muk­siin ja ar­jen su­loi­seen tur­vaan – kun on us­ko, jo­hon no­ja­ta ja rin­nal­la saat­ta­jia. Sy­viä tun­to­ja ke­ven­tää rai­kas huu­mo­ri: ”Kun­pa voi­sin aset­tua het­kek­si koi­ran turk­kiin. / Tun­tea sen läm­mön / kar­ku­mat­ko­jen tuok­sun / ja myl­lä­tyn kuk­ka­pen­kin ilon. Pai­jaa­via sor­mia riit­täi­si.”

Ome­na­pos­ki ja Nal­le Kar­hu­nen

Kah­dek­san­vuo­ti­as Nal­le Kar­hu­nen on kuu­si­vuo­ti­aan Nu­pun eli Ome­na­pos­ken vii­sas, kilt­ti ja hel­lä iso­ve­li. Jos­kus Nal­le käyt­täy­tyy kuin tal­viu­nil­taan he­rä­tet­ty hur­ja ja äk­ki­pi­kai­nen kar­hu. Sil­loin Nu­pun on pa­ras­ta läh­teä ulos tai lait­taa oman huo­neen ovi vi­sus­ti kiin­ni.

Ta­kai­sin Isän ko­tiin

Kir­joit­ta­jat eri puo­lil­ta maa­il­maa ker­to­vat sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut hei­dät val­ta­kun­taan­sa. Ker­to­muk­sia yh­dis­tää ko­ke­mus ko­tiin­pa­luus­ta, Raa­ma­tun mu­kai­sen us­kon löy­ty­mi­ses­tä ja us­ko­vais­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta.

Ke­tun­po­jat ja Ja­gu­ar-mies