JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Pitkä on matka

2.1.2022 7.30

Juttua muokattu:

30.12. 09:07
2021123009071120220102073000

Jou­ni Le­so­nen

Sei­som­me suu­ren ki­vi­ra­ken­nuk­sen pi­hal­la. Piha kas­vaa pit­kää ku­lot­tu­nut­ta ruo­hoa. Hä­mär­ty­vä elo­kui­nen päi­vä vii­le­nee il­lak­si, au­rin­ko kul­taa ra­ken­nuk­sen sei­nää – ja muis­to­ja. Tie­noo on hil­jai­nen. Ym­pä­ris­tös­tä pää­tel­len se on hil­jai­nen myös päi­vi­sin.

Kier­räm­me hil­jal­leen ra­ken­nus­ta. Ker­ron sa­mal­la puo­li­sol­le­ni ra­ken­nuk­seen liit­ty­viä muis­to­ja ja ta­ri­noi­ta. Pi­hal­la kas­vaa suu­ri, lä­hes kah­den­kym­me­nen met­rin pi­tui­nen kuu­si. Ty­ves­tä se on rei­lun 30 sen­tin vah­vui­nen. Muis­te­len, kuin­ka 1960-lu­vun al­ku­puo­lel­la yh­te­nä syk­sy­nä is­tu­tim­me ky­sei­sen kuu­sen kas­va­maan kou­lun pi­hal­le. Sil­loin se oli sor­men vah­vui­nen.

Puun is­tut­ta­mi­seen osal­lis­tui­vat lä­hes kaik­ki kou­lun op­pi­laat. Mei­tä oli noin 160. Opet­ta­jat va­roit­te­li­vat mei­tä, et­tä pien­tä kuus­ta pi­tää suo­jel­la ei­kä sitä saa vau­ri­oit­taa mil­lään ta­val­la. Se oli niin hen­to, vas­ta elä­män­sä alus­sa. Se is­tu­tet­tiin Suo­men it­se­näi­syy­den muis­to­puuk­si Suo­men täyt­tä­es­sä sen vuo­den jou­lu­kuus­sa 45 vuot­ta. Opet­ta­jat ker­toi­vat, et­tä vii­mei­sin sota oli päät­ty­nyt va­jaa kak­si­kym­men­tä vuot­ta ai­em­min ja Suo­mi on it­se­näi­nen maa.

Sil­loin kau­an sit­ten, pie­ne­nä poi­ka­na, kat­se­lin kuus­ta hie­man ala­viis­toon, se oli ly­hy­em­pi kuin minä. Nyt, kat­sel­les­sa­ni lat­vaan, näen sen ta­ka­na syk­syi­sen si­ni­tai­vaan. Tääl­lä oli en­nen vil­kas kylä ja pal­jon asuk­kai­ta. Nyt kou­lu on au­tio ja ky­läl­lä vä­hän asut­tu­ja ta­lo­ja. Kou­lu otet­tiin käyt­töön pian so­ta­vuo­sien jäl­keen 1950-lu­vun alus­sa. Vuo­si­tu­han­nen vaih­tees­sa ope­tus tääl­lä päät­tyi. Vii­mei­se­nä kou­lu­vuo­te­na op­pi­lai­ta oli ol­lut al­le kym­me­nen.

Kou­luun liit­tyy pal­jon muis­to­ja lap­suu­des­ta lä­hes kuu­den­kym­me­nen vuo­den ta­kaa. Tääl­lä opin lu­ke­maan ja kir­joit­ta­maan. Alus­sa mo­lem­mat tai­dot oli­vat tah­mei­ta, ne oli­vat opet­te­lus­sa. Vuo­si­kym­men­ten ku­lu­es­sa olen lu­ke­nut ja kir­joit­ta­nut pal­jon. Tai­dot ovat li­sään­ty­neet. Opet­ta­jat te­ki­vät ai­koi­naan hy­vää työ­tä opet­ta­es­saan mei­tä. Har­mi, et­ten voi ta­va­ta hei­tä enää. Mi­nul­la oli­si syy­tä kiit­tää hei­tä. En­sim­mäi­sen ja vii­mei­sen luo­kan opet­ta­ja­ni on kuol­lut kau­an sit­ten.

Py­säh­dym­me erään luok­ka­huo­neen ik­ku­nan ta­ka­na. Ik­ku­na on kat­set­tam­me kor­ke­am­mal­la, jo­ten em­me voi näh­dä sii­tä si­säl­le. Muis­tan kui­ten­kin hy­vin luok­ka­huo­neet, jois­sa is­tuin eri luo­kil­la. Eri­tyi­ses­ti on jää­nyt mie­lee­ni erään jou­lun al­la har­joit­te­le­mam­me oh­jel­ma.

Kou­lun jou­lu­juh­las­sa kai­kil­la kou­lu­luo­kil­la oli jo­tain esi­tet­tä­vää muil­le op­pi­lail­le. Olin pik­ku­kou­lu­lai­nen ja mu­ka­na oh­jel­mas­sa, jos­sa esi­tet­tiin vuo­ron pe­rään lau­lu­ja ja ru­no­ja. Mi­nun teh­tä­vä­ni oli lau­sua Lem­pi Vi­her­vaa­ran runo: ”Vuo­ris­to­pol­kua ki­vis­tä, kai­taa, kuk­kais­tie­tä ja laak­so­jen lai­taa Joo­sef ja Ma­ria kul­kee. Pit­kä on mat­ka, jo uu­pu­mus voit­taa, syp­res­sin leh­dis­tä tuu­li kun soit­taa, au­rin­ko sil­män­sä sul­kee.” Runo piti ope­tel­la lau­su­maan ul­koa. Opet­ta­ja is­tui etu­pen­kis­sä ja oli lu­van­nut toi­mia kuis­kaa­ja­na jos tu­lee unoh­dus. Muis­te­len, et­tä oli­sin lau­su­nut sen il­man kuis­kaa­jan apua.

Pa­laan muis­tois­sa­ni kau­as. Al­le kym­me­nen vuo­den ikäi­nen pik­ku­mies lau­su­mas­sa ru­noa in­nos­ta heh­ku­vin pos­kin, eh­kä se myös jän­nit­ti. Mut­ta se oli suu­ri het­ki. Olin saa­nut luot­ta­mus­teh­tä­vän lau­sua runo koko kou­lun op­pi­lai­den ja opet­ta­jien edes­sä. Yli sa­ta­vii­si­kym­men­tä sil­mä­pa­ria seu­ra­si vuo­rol­laan tois­ten­sa esi­tyk­siä. Tuo jou­lu­juh­la oli tär­keä, jän­nit­tä­vä ja kai mo­nel­la ta­paa mer­kit­tä­vä ja jäi mie­leen. Sik­si sitä ja mo­nia mui­ta kou­lun­käyn­tiin liit­ty­viä ta­pah­tu­mia muis­te­lin vä­hän hai­ke­a­na­kin sil­loin elo­kui­se­na il­ta­na au­rin­gon kul­la­tes­sa hil­jais­ta kou­lun pi­haa.

Il­lan jo hä­mär­ty­es­sä läh­dem­me kou­lul­ta ko­ti­mat­kal­le. Päi­vä las­keu­tuu mail­leen, ”au­rin­ko sil­män­sä sul­kee".

En unoh­ta­nut tuo­ta kau­nis­ta, jou­lu­lau­luk­si sä­vel­let­tyä ru­noa. Näin jou­lun ai­kaan kuun­nel­les­sa­ni sitä tun­nen lau­lun vii­mei­sen sä­keis­tön ta­voin sa­moin kuin sil­loin kau­an sit­ten sitä kou­lus­sa lau­su­es­sa­ni. ”Kii­tos­ta täyn­nä on mie­li myös mul­la, Jee­sus, kun täs­sä saan luok­se­si tul­la, lah­ja­ni sei­mel­le pan­na. Oi, jos­pa lail­la­si nöy­rä mä oi­sin, tai­va­han tui­ket­ta tiel­le­ni loi­sin! Ar­moa sii­hen sä an­na.”

JouniLesonen
Olen Savossa syntynyt, mutta tunnen nykyisin itseni kainuulaiseksi jylhien järvien ja korpien mieheksi. Olen ollut reilu 42 vuotta ambulanssissa töissä ensihoitajana. Meillä on luonto lähellä ja minä lähellä luontoa. On huiman upeaa nousta kesäisenä yönä samaan aikaan auringon kanssa ja mennä järvelle. Voisin kertoa suurista kaloista, joita olen Oulujärveltä saanut. Myös Raamatusta löytyy elämänmakuisia tekstejä, joita voin siteerata aivan arkisiinkin kertomuksiin.
13.8.2022

Jeesus sanoi: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.” Matt. 7:21

Viikon kysymys