JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Rak­kaat eri­tyis­lap­sem­me

9.11.2020 13.48

Juttua muokattu:

9.11. 13:49
2020110913494420201109134800

Muis­tan, kuin­ka pu­huin lap­sil­lem­me eng­lan­tia, kun he oli­vat pie­niä. Jo­ten­kin kom­mu­ni­koin­ti oli vai­val­lois­ta. Huo­ma­sin, et­tä ym­pä­ril­läm­me muut sa­ma­ni­käi­set lap­set al­koi­vat jo ker­to­maan oi­val­ta­via ta­ri­noi­ta. Mei­dän lap­sem­me oli­vat pu­heis­saan yh­den tai kah­den sa­nan lau­seis­sa. Mie­tin sitä, mut­ta en oi­ke­as­taan osan­nut pu­kea aja­tuk­si­a­ni sa­noik­si. Eh­kä pel­kä­sin, et­tä jos sa­non sen ää­neen, se muut­tui­si to­dek­si.

Neu­vo­las­sa pu­heen op­pi­mi­sen hi­taus lai­tet­tiin pit­kään kak­si­kie­li­syy­den piik­kiin. Jos­sain vai­hees­sa pää­sim­me kui­ten­kin tut­ki­muk­siin ja saim­me se­li­tyk­sen ja di­ag­noo­sin. To­del­li­suu­des­sa di­ag­noo­si hel­pot­ti mei­dän elä­määm­me. Apu­nam­me oli mo­ni­am­ma­til­li­nen taho. Opim­me ym­mär­tä­mään ja au­toim­me ym­pä­ril­läm­me ole­via ym­mär­tä­mään. Otim­me mu­kaan tu­ki­viit­to­mia ja mui­ta tu­ki­kei­no­ja.

Suo­men kie­les­tä tuli per­heem­me pää­kie­li, ja eng­lan­ti väis­tyi si­vu­roo­liin. Vaik­ka kuin­ka oli­sin ha­lun­nut, et­tä lap­sem­me su­ju­vas­ti pu­hui­si­vat mo­lem­pia kie­liä, eng­lan­tia ja suo­mea, tär­kein­tä oli kui­ten­kin, et­tä löy­täi­sim­me jon­kun kom­mu­ni­koin­nin väy­län. Sii­tä ajas­ta, kun käy­tim­me tu­ki­viit­to­mia, on mel­kein vii­si­tois­ta vuot­ta. Pit­kän mat­kan olem­me saa­neet kul­kea ja kas­vaa. Mo­lem­mat, lap­set ja van­hem­mat.

Tois­sa per­jan­tai­na, kun il­ta hä­mär­tyi, ajoim­me Räi­sä­län­mä­en kum­pui­le­vaa tie­tä. Puut oli­vat jo ai­ka lail­la pal­jai­ta, ja il­mas­sa oli pik­ku­pak­ka­sen tuok­su. Vii­kon­lop­pu ja eri­tyis­las­ten van­hem­pien kurs­si, jota olim­me kau­an odot­ta­neet, oli saa­pu­nut. Il­lan ai­ka­na olim­me hä­myi­ses­sä ja hiu­kan sa­vui­ses­sa ko­das­sa. Lem­pe­äs­sä va­los­sa jo­kai­nen ker­toi ta­ri­nan­sa. Ja­oim­me ki­vut ja ilot. Il­ta oli elä­män­ma­kui­nen.

Osa on käy­nyt kurs­sil­la mon­ta vuot­ta, mut­ta myös uu­det ote­taan läm­möl­lä vas­taan. Kul­jem­me tois­tem­me rin­nal­la, kuun­te­lem­me ja kan­nam­me. Vuo­ron pe­rään olem­me au­tet­ta­via ja aut­ta­jia. Ai­na ei tar­vit­se ol­la vah­va.

Muu­ta­ma vuo­si sit­ten, kun en­sim­mäis­tä ker­taa läh­din kurs­sil­le, mi­nul­la oli en­nak­ko­luu­lo­ja. Myön­nän. Mie­tin, on­ko mi­nul­la voi­ma­va­ro­ja läh­teä kurs­sil­le jut­te­le­maan ja ja­ka­maan sem­moi­sia asi­oi­ta, jois­ta jos­kus tu­lee kuor­maa­kin. Tu­li­sin­ko ko­tiin vie­lä kuor­mit­tu­neem­pa­na? En oli­si voi­nut ol­la enem­pää vää­räs­sä.

Olen ikui­ses­ti kii­tol­li­nen, et­tä ek­syin en­sim­mäi­sel­le eri­tyis­las­ten van­hem­pien kurs­sil­le. It­kin sen vii­kon­lo­pun ai­ka­na enem­män kuin vuo­siin. Har­voin it­ken, mut­ta sil­loin, kun it­ku tu­lee, se on mel­kein hal­lit­se­ma­ton­ta. Mut­ta se ei ol­lut ras­kas­ta it­kua, vaan puh­dis­ta­vaa ja te­ra­peut­tis­ta. Ke­vyin as­ke­lin läh­din ko­tiin. Olin mon­ta ys­tä­vää rik­kaam­pi ja pää­tin, et­tä seu­raa­val­la ker­ral­la pyy­täi­sin puo­li­so­ni­kin mu­kaan.

Täl­lä ker­taa pää­sim­me läh­te­mään kurs­sil­le puo­li­so­ni kans­sa. Tun­tui tär­ke­äl­tä ja­kaa tämä kurs­si yh­des­sä, kun koh­taam­me ko­to­na­kin eri­lai­sia elä­män­ti­lan­tei­ta yh­des­sä. Vaik­kem­me ai­na ole fyy­si­ses­ti yh­des­sä, hen­ki­ses­ti muo­dos­tam­me tii­min.

Vaik­ka kurs­sil­la vä­lil­lä jut­te­lem­me ja kä­sit­te­lem­me elä­män ki­pei­tä­kin het­kiä, pääl­lim­mäi­se­nä koen, et­tä jaam­me iloa. Vä­lil­lä nau­ram­me niin, et­tä ma­haan sat­tuu. Au­tam­me toi­si­am­me nä­ke­mään, et­tä mei­dän eri­tyi­set lap­sem­me to­si­aan­kin ovat täy­del­li­siä Ju­ma­lan luo­mis­töi­tä. Lah­jo­ja, joil­la on myös omat lah­jan­sa an­net­ta­vi­naan meil­le ja muil­le. He opet­ta­vat meil­le ym­pä­ril­lä ole­vil­le ar­mol­li­suut­ta, tar­moa, sin­nik­kyyt­tä, luot­ta­mus­ta, huu­mo­ria ja us­kon tär­keyt­tä. Yk­si­kään heis­tä ei ole va­hin­ko.

Eri­tyis­las­tem­me myö­tä elä­mäs­tä on tul­lut jo­ten­kin mo­ni­säi­kei­sem­pi ja sy­väl­li­sem­pi. Sy­väs­ti kii­tol­li­nen olen heis­tä, vaik­ka vä­lil­lä on ol­lut niin vai­ke­aa, et­tä tur­me­lus­kin on tul­lut. Hei­dän avul­laan olen näh­nyt, et­tä kaik­ki mitä saam­me, on lah­jaa Ju­ma­lal­ta. Van­hem­pi­na me au­tam­me ja tu­em­me lap­si­am­me, mikä ei se­kään ole mer­ki­tyk­se­tön­tä, mut­ta it­sel­lem­me em­me voi ot­taa kun­ni­aa edis­ty­sas­ke­leis­ta.

Ps. 139:13–18

Sinä olet luo­nut mi­nut si­sin­tä­ni myö­ten,

äi­ti­ni koh­dus­sa olet mi­nut pu­no­nut.

Minä olen ih­me, suu­ri ih­me,

ja kii­tän si­nua sii­tä.

Ih­meel­li­siä ovat si­nun te­ko­si,

minä tie­dän sen.

Minä olen saa­nut hah­mo­ni nä­ky­mät­tö­mis­sä,

muo­to­ni kuin sy­väl­lä maan al­la,

mut­ta si­nul­ta ei pie­nin­kään luu­ni ole sa­las­sa.

Si­nun sil­mä­si nä­ki­vät mi­nut jo idul­la­ni,

si­nun kir­jaa­si on kaik­ki kir­joi­tet­tu.

En­nen kuin olin elä­nyt päi­vää­kään,

oli­vat kaik­ki päi­vä­ni jo luo­dut.

Kuin­ka yli­ver­tai­sia ovat­kaan si­nun suun­ni­tel­ma­si, Ju­ma­la,

kuin­ka val­ta­va on­kaan nii­den mää­rä!

Jos yri­tän nii­tä las­kea,

nii­tä on enem­män kuin on hie­kan­jy­viä.

Minä lo­pe­tan,

mut­ta tie­dän: sinä olet kans­sa­ni.

LailaUljas
Olen nelikymppinen ison perheen äiti, äitiyslomalla oleva yrittäjä, valtiotieteiden maisteri ja ikuinen opiskelija. Olen syntynyt yhdysvalloissa, mutta asunut Suomessa puolet elämästäni. Lähellä sydäntäni ovat erityisesti lasten, nuorten, vanhusten ja vähäosaisten asema yhteiskunnassamme. Asioiden jäsentäminen kirjoittamisen kautta on minulle tärkeää. Olen aikaisemmin kirjoittanut paria ruokablogia. Palautetta voi vapaasti antaa osoitteeseen laila.uljas@gmail.com
25.10.2021

Ku­nin­kait­ten­kin edes­sä ker­ron ar­kai­le­mat­ta si­nun lii­tos­ta­si. Ps. 119:46

Viikon kysymys