JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Seu­ra­mat­kal­la

16.8.2021 7.05

Juttua muokattu:

13.8. 14:02
2021081314024920210816070500

Isä­ni pal­ve­li pu­hu­ja­na vuo­si­kym­me­nien ajan. Isän pal­ve­lus­vuo­ro ko­ti­sii­o­nis­sa oli lap­sel­le­kin mu­ka­va ko­ke­mus. En muis­ta kos­kaan jän­nit­tä­nee­ni isän puo­les­ta. Eh­kä lap­se­na ei asi­aa osan­nut sil­tä kan­nal­ta aja­tel­la. Muis­tan kui­ten­kin sen tun­teen, min­kä koin is­tu­es­sa­ni seu­ra­pen­kis­sä kuun­te­le­mas­sa isä­ni seu­ra­pu­het­ta.

Isä ot­ti mei­tä lap­sia jos­kus mu­kaan seu­ra­mat­kal­le. Usein mu­ka­na oli joku toi­nen pu­hu­ja Raa­hes­ta. Mat­koil­le oli mu­ka­va läh­teä. Muis­tan vä­läh­dyk­se­no­mai­ses­ti is­tu­va­ni seu­ra­pen­kis­sä vie­raal­la rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä. Sa­kas­tis­sa oli ai­na vie­rail­le pu­hu­jil­le ja hei­dän lap­sil­leen hy­vät ruu­at. Muis­tan val­koi­set sei­nät ja ison pöy­dän, jon­ka ym­pä­ril­lä suu­ri jouk­ko si­sa­ria ja vel­jiä kes­kus­te­li­vat iloi­sis­sa tun­nel­mis­sa. Muis­tan, kun ma­ha­ni oli niin täyn­nä, et­tä ajat­te­lin sen koh­ta pok­sah­ta­van. Tä­män tun­te­muk­sen jäl­keen kuu­lin ke­ho­tuk­sen ot­taa rii­si­puu­roa jäl­ki­ruu­ak­si. Ajat­te­lin, et­tä mi­ten ku­kaan voi syö­dä vie­lä rii­si­puu­roa. Ih­met­te­ly syö­mi­sen mää­räs­tä jat­kui vie­lä, kun seu­rois­sa oli seu­raa­vak­si vuo­ros­sa kah­vi­tau­ko. Ruo­ka­tau­on ai­kai­set eväät ei­vät ol­leet vie­lä su­la­neet ja taas syö­tiin.

Erääl­lä seu­ra­mat­kal­la olim­me yö­tä per­hees­sä, joka kas­vat­ti nau­ta­kar­jaa. Nu­kuin olo­huo­neen lat­ti­al­la pat­jal­la ja luin rus­ke­as­ta kir­ja­hyl­lys­tä löy­ty­vää Va­lit­tu­jen Pa­lo­jen kir­ja­sar­jaa. Il­lal­la kuu­lin, kun isän­tä­vä­ki kes­kus­te­li sii­tä, et­tä yk­si son­ni oli pääs­syt na­ve­tas­sa ir­ti. Isän­tä soit­ti po­jal­leen pyyn­nön tul­la apuun kiin­ni ot­ta­mi­ses­sa. Pie­nes­tä ty­tös­tä ti­lan­ne vai­kut­ti pe­lot­ta­val­ta. Ku­vit­te­lin, mi­ten iso sar­ve­kas son­ni juok­si na­ve­tas­sa ja mie­het yrit­ti­vät saa­da sitä kiin­ni. On­nek­si ti­lan­ne päät­tyi hy­vin ja son­ni saa­tiin ta­kai­sin par­veen.

Aa­mu­pa­la­pöy­däs­sä ti­lan­net­ta käy­tiin vie­lä läpi. Aa­mu­pa­lan jäl­keen val­mis­tau­dut­tiin läh­te­mään seu­roi­hin. Pu­hu­jat sai­vat kuul­la vie­lä evan­ke­liu­min va­paut­ta­vaa sa­no­maa en­nen läh­töä. Muis­tan seis­see­ni sii­nä vie­res­sä ja toi­vo­nee­ni, et­tä ai­kui­set siu­nai­si­vat mi­nu­a­kin. Muis­ti­ni ei rii­tä ker­to­maan, sain­ko us­koa sii­nä syn­ti­ni an­teek­si. Seu­ra­pen­kis­sä vii­meis­tään var­mas­ti sain.

Jos isä­ni ei ot­ta­nut lap­sia men­nes­sään pal­ve­le­maan toi­sel­le paik­ka­kun­nal­le, hän toi ai­na tu­li­ai­sia. Tu­li­ai­nen oli ai­na sama. Se oli Tup­la-pa­tuk­ka, jon­ka isä kävi os­ta­mas­sa sil­loi­sel­ta Ou­lun­tien Es­sol­ta. Raa­hes­sa si­jait­se­va Ou­lun­tie on ny­ky­ään Ou­lun­väy­lä ja Es­so­kin on vaih­tu­nut Shel­lik­si. Mut­ta Tup­la-pa­tuk­ka mais­tui hy­väl­tä lap­se­na. Mu­ka­va oli odot­taa isää ko­tiin, kun tie­si saa­van­sa suun ma­ke­ak­si.

Ris­ti­äi­sis­sä olim­me jos­kus myös mu­ka­na, lap­set yk­si­tel­len tai jos­kus koko per­heel­lä. Sain muu­ta­ma vuo­si sit­ten erääl­tä raa­he­lai­sel­ta ku­va­muis­ton, kun olin ol­lut isän mu­ka­na ris­ti­äi­sis­sä. Olin ku­va­not­to­het­kel­lä seit­sen­vuo­ti­as.

Olin var­mas­ti ol­lut on­nel­li­nen pääs­tes­sä­ni mu­kaan. Olin ni­mit­täin ai­em­min­kin ha­lun­nut, mut­ta tuol­loin se ei ol­lut mah­dol­lis­ta. Kuu­si­vuo­ti­aa­na yri­tin pääs­tä mu­kaan sa­la­mat­kus­ta­ja­na: Pii­lou­duin au­toon kus­kin pen­kin taak­se jal­ko­ti­laan. Jän­ni­tin, pal­jas­tuu­ko pii­lo­paik­ka­ni, kun isä is­tui au­toon. Au­to läh­ti jo liik­keel­le ja eh­din rie­mas­tua pää­se­vä­ni mu­kaan. Koh­ta kui­ten­kin au­to py­säh­tyi ja isä kut­sui mi­nua ni­mel­tä. Pet­ty­nee­nä jou­duin nou­se­maan jal­ko­ti­las­ta ja jää­mään ko­tiin. Vie­lä­kin hu­vit­taa se, mi­ten voi­mak­kaas­ti muis­tan tuon pet­ty­myk­sen tun­teen. Ai­kui­se­na sen ym­mär­tää, et­tei ai­na voi pääs­tä mu­kaan mut­ta il­mei­ses­ti kuu­si­vuo­ti­aal­le ti­lan­ne tun­tui epä­rei­lul­ta.

Vii­mei­sel­lä seu­ra­mat­kal­la­ni muis­tan vä­hän hä­ven­nee­ni, et­tä iso­na tyt­tö­nä olin läh­te­nyt isän mu­kaan. Nois­ta seu­rois­ta jäi mie­leen tie­tyn­lai­nen hai­keu­den tun­ne sii­tä, et­tä olin kas­va­nut yh­des­tä elä­män­vai­hees­ta pois. Kau­niit seu­rat ne­kin oli­vat. Ne pi­det­tiin van­hal­la rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä, jos­sa lat­ti­a­lau­dat vä­hän na­ri­si­vat kä­vel­les­sä. Tun­nel­ma oli oi­kein so­pi­va jää­mään vii­mei­sek­si, läm­pöi­sek­si seu­ra­mat­kak­si.

SuviMyllymäki
Kuudesta pojastaan ja neljästä tytöstään onnellinen "palijasjalakane raahelaine" vaimo. Terveyshallintotiedettä opiskeleva maailmanparantaja, joka voimaantuu ihanista ihmisistä ympärillään, uppoutuu hyviin kirjoihin ja sanoittaa joskus lasten laulut uusiksi. Haaveilee, että "olis kovasa kunnosa". Voit kertoa minulle ajatuksistasi, suvimy@gmail.com
25.10.2021

Ku­nin­kait­ten­kin edes­sä ker­ron ar­kai­le­mat­ta si­nun lii­tos­ta­si. Ps. 119:46

Viikon kysymys