JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Siitä kutsusta en uskaltanut kieltäytyä

23.3.2022 6.00

Juttua muokattu:

23.3. 08:41
2022032308415620220323060000

Mark­ku Ka­mu­la

Se oli aa­mus­ta kat­so­en ai­van ta­val­li­nen päi­vä. En edes muis­ta, kuin­ka ta­val­li­nen. Nyt, kun sii­tä on mel­ko tar­kal­leen 20 vuot­ta ai­kaa, sitä voi­si vä­hän muis­tel­la.

Var­maan luin aa­mul­la Ete­lä-Suo­men Sa­no­mat kah­vi­ku­pin yli, aut­te­lin lap­sia aa­mu­toi­mis­sa ja eh­kä vein pie­nim­piä kou­luun. Sen muis­tan, et­tä työ­pai­kal­la lai­toin tuo­te­mal­le­ja salk­kuun asi­a­kas­käyn­tiä var­ten ja tar­kis­tin, et­tä ky­nät, pa­pe­rit yn­nä muut tar­peet ovat mu­ka­na. Sii­nä tou­hu­tes­sa pu­he­lin soi.

Soit­ta­ja oli rau­ha­nyh­dis­tyk­sen joh­to­kun­nan pu­heen­joh­ta­ja, joka ter­veh­ti­mi­sen jäl­keen meni suo­raan asi­aan ky­sy­en, so­pi­si­ko hä­nen ja erään toi­sen joh­to­kun­nan jä­se­nen tul­la il­lal­la käy­mään ky­läs­sä. Lu­pa­sin, et­tä kyl­lä­hän se käy. Vai oli­sin­ko muka voi­nut sa­noa, et­tä ei käy? Sa­mal­la al­koi­vat aja­tuk­set rul­la­ta sel­lais­ta vauh­tia, et­tä har­va pu­he­lu on mois­ta ai­heut­ta­nut. Vat­saa­ni al­koi vään­tää ai­van to­sis­saan. Poh­din kuu­mei­ses­ti, olen­ko teh­nyt jo­tain sel­lais­ta pa­haa, et­tä muut­kin sen tie­tä­vät ja et­tä se on niin suu­rek­si pa­hen­nuk­sek­si, et­tä joh­to­kun­ta on päät­tä­nyt lä­hes­tyä mi­nua.

Aja­tus­myl­ler­ryk­ses­tä huo­li­mat­ta mi­nun oli pak­ko läh­teä so­vi­tul­le asi­a­kas­käyn­nil­le. Pa­neu­duin työ­hö­ni täy­sil­lä, käyn­ti oli oi­kein mu­ka­va ja joh­ti myön­tei­seen lop­pu­tu­lok­seen.

Kun aje­lin il­lem­mal­la ko­tia koh­ti, al­koi aja­tus­myl­ly taas pyö­riä. Löy­sin oi­ke­as­taan vain yh­den mah­dol­li­sen syyn, mik­si vel­jet tu­le­vat, ei­kä se syy saa­nut vat­saa­ni rau­hoit­tu­maan. Ker­roin heti vai­mol­le­ni tu­le­vas­ta vie­rai­lus­ta. Hän­kin va­lah­ti sa­nat­to­mak­si ja tai­si ar­va­ta huo­mat­ta­vas­ti mi­nua no­pe­am­min, mis­tä on kyse.

Kun he sit­ten tu­li­vat, is­tah­dim­me las­ten ma­kuu­huo­nee­seen saa­dak­sem­me ol­la het­ken rau­has­sa sul­je­tun oven ta­ka­na. Vel­jet ker­toi­vat, et­tä joh­to­kun­nas­sa on pää­tet­ty kut­sua li­sää pu­hu­jia, ja minä olen yk­si heis­tä. Sii­nä vai­hees­sa tun­ne­pa­to­ni mur­tui ja pääs­ti kyy­ne­let yli. It­kin to­vin voi­mat­ta sa­noa yh­tään mi­tään.

Sain sit­ten sa­not­tua, et­tä en us­kal­la kiel­täy­tyä. Päät­te­lin jo­ten­kin sii­hen mal­liin, et­tä jos Tai­vaan Isä on tä­män asi­an ta­ka­na, minä en us­ko­ni säi­lyt­tä­en voi kiel­täy­tyä. Juo­tiin vel­jien kans­sa kah­vit, ju­tel­tiin. Olin it­se­kin jo vä­hän ta­soit­tu­neem­mas­sa mie­len­ti­las­sa. Il­man noi­ta kah­ve­ja­kin oli­sin val­vo­nut suu­rim­man osan seu­raa­vas­ta yös­tä, mut­ta tu­li­pa­han joka ta­pauk­ses­sa hy­vin val­vot­tu yö.

Ta­ju­sin ai­ka pian, et­tä Raa­ma­tus­ta­han ne vel­jet seu­rois­sa pu­hu­vat, ei­kä mi­nul­la­kaan ole mui­ta vaih­to­eh­to­ja. Hä­tään­nyin li­sää – en­hän minä juu­ri tun­te­nut Raa­mat­tua. Rip­pi­kou­lus­sa sitä oli tut­kit­tu, mut­ta sii­tä oli ai­kaa. Lu­ki­os­sa luin kaik­ki us­kon­non kurs­sit, siel­lä kir­joi­tin yh­den pit­kän es­seen ai­hees­ta Jee­sus – Ju­ma­la ja ih­mi­nen, mut­ta sii­hen­pä Raa­ma­tun tut­ki­mi­nen oli jää­nyt­kin. Seu­rois­sa olin kyl­lä kuun­nel­lut, su­ju­vas­ti ja yleen­sä mie­lel­lä­ni, mut­ta huo­ma­sin ol­lee­ni unoh­ta­vai­nen kuu­li­ja.

Otin jo sa­ma­na il­ta­na Bib­li­an il­ta­lu­ke­mi­sek­si. Vai­mo­ni oli os­ta­nut sen mi­nul­le muu­ta­maa vuot­ta ai­em­min. Pää­tin aloit­taa Uu­den tes­ta­men­tin alus­ta. Luin evan­ke­liu­mit, Apos­to­lien teot ja kir­jeet ai­ka kyy­tiä pa­riin ker­taan; sii­nä ei mon­taa il­taa men­nyt. Huo­ma­sin ai­ka pian myös sen, et­tä mi­nus­ta ei tule kos­kaan sel­lais­ta pu­hu­jaa, joka si­tee­rai­si pit­kiä teks­te­jä ul­ko­muis­tis­ta.

Oli lu­ke­mi­ses­ta kui­ten­kin pal­jon hyö­tyä. Raa­ma­tun ko­ko­nai­suus hah­mot­tui, ja sain ko­kea ai­toa löy­tä­jän iloa. Mo­net kuu­le­ma­ni seu­ra­pu­heet, tai osa niis­tä, al­koi­vat elää uu­des­taan. Suo­ras­taan hät­käh­din, kun luin sa­nat ”ke­tuil­la ovat luo­lat ja tai­vaan lin­nuil­la pe­sät; mut­ta ei ih­mi­sen Po­jal­la ole, ku­hun­ka hän pään­sä kal­lis­taa” (Luuk. 9:58). Ta­ju­sin et­tä hei, tämä on täs­sä ja minä kuu­lin tä­män Ii­sal­men su­vi­seu­rois­sa.

Myö­hem­min aloi­tin myös Van­han tes­ta­men­tin sys­te­maat­ti­sen lu­ke­mi­sen, mut­ta se urak­ka on vie­lä­kin kes­ken. On­han täs­sä ai­kaa…

Joh­to­kun­nan vel­jien kans­sa oli so­vit­tu, et­tä em­me pu­he­le täs­tä pu­hu­jak­si­kut­su­mi­sa­si­as­ta vie­lä jul­ki­ses­ti, kos­ka asia esi­te­tään seu­ro­jen yh­tey­des­sä kool­la ole­val­le seu­ra­kun­nal­le myö­hem­min. Oli muu­ten pit­kiä viik­ko­ja! Seu­rois­sa käy­des­sä tun­tui, et­tä kaik­ki tui­jot­ta­vat, et­tä sii­nä se me­nee, pu­hu­ja­kan­di­daat­ti. En sit­ten tie­dä, tie­si­vät­kö he. Sa­lai­suuk­sil­la kun on ta­pa­na pal­jas­tua.

Olin vä­hän vä­liä pik­ku pa­nii­kis­sa, kun uu­si to­del­li­suus pul­pah­te­li mie­leen. Pel­kä­sin, et­tä voin­ko hoi­taa tuo­ta teh­tä­vää täl­lai­se­na – joko mi­nun on muu­tut­ta­va pa­rem­mak­si ja ar­vok­kaam­min käyt­täy­ty­väk­si tai sit­ten lä­him­mäis­ten on hy­väk­syt­tä­vä, et­tä pu­hu­jan teh­tä­vän ar­vo­val­ta las­kee. Sain on­nek­si vaih­taa aja­tuk­sia toi­sen vel­jen, sa­mas­sa ja­mas­sa ole­van ys­tä­vä­ni kans­sa. Toki ker­roin asi­as­ta myös van­hem­mil­le­ni ja lä­him­mil­le ys­tä­vil­le­ni, jot­ka vai­kut­ti­vat ole­van hy­vil­lään ja toi­vot­ti­vat Ju­ma­lan siu­naus­ta. He to­te­si­vat, et­tä näin se on tie­tys­ti tar­koi­tet­tu.

Tuli sit­ten päi­vä, jol­loin puin yl­le­ni val­koi­sen pai­dan, kra­va­tin ja tum­man pu­vun. Rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä pi­det­tiin pie­ni­muo­toi­nen juh­la, jos­sa mei­dät kol­me vel­jeä kut­sut­tiin sa­nan­pal­ve­li­joik­si. Se oli rau­hoit­ta­va ja roh­kai­se­va ti­lai­suus.

Vä­li­a­jal­la muu­an Jas­ka tart­tui kä­tee­ni, on­nit­te­li ja toi­vot­ti Ju­ma­lan siu­naus­ta ja sa­noi, et­tä hy­vä­hän se tei­dän pu­hu­jien on, kun käyt­te us­kon­ne tun­nus­ta­mas­sa tuol­la edes­sä, niin tu­let­te myös hoi­de­tuik­si. Olin vä­hän höl­mis­ty­nyt en­kä mei­nan­nut en­sin ta­ju­ta. Oli­vat ne kui­ten­kin tur­val­li­sia saa­te­sa­no­ja.

En­sim­mäi­nen saar­na­vuo­ro­ni il­moi­tet­tiin toi­sel­le pää­si­äis­päi­väl­le. Tut­kin päi­vän teks­te­jä ja ajat­te­lin, et­tä Em­mauk­sen tien kul­ki­jois­ta voi­si ko­keil­la pu­hua. Tut­kin Raa­mat­tua niin ah­ke­ras­ti, et­tä hyvä et­tei­vät hi­ki­sik­si kas­tu­neet si­vut ku­lu­neet puh­ki.

Seu­ra­päi­vää edel­tä­vä­nä päi­vä­nä kä­vin pit­käl­lä juok­su­len­kil­lä. Jee­suk­sen sa­nat Em­mauk­sen tien mat­ka­ys­tä­vil­le “oi te tomp­pe­lit ja hi­taan sy­dä­mes­tä us­ko­maan” (Luuk. 24:25) ko­hi­si­vat ja jys­kyt­ti­vät pääs­sä­ni kil­paa ko­hon­neen ve­ren­pai­neen kans­sa. Tun­tui koko ajan ai­van mah­dot­to­mal­ta. Minä kun en ole kos­kaan ol­lut pit­kän mat­kan juok­si­ja, ja sit­ten tämä pu­hu­jak­si aset­tu­mi­nen. Mah­dot­to­muu­den tun­ne ko­ho­si en­ti­ses­tään jon­kin ver­ran, kun van­hin poi­kam­me il­moit­ti, et­tä minä en sit­ten läh­de seu­roi­hin – “sä pi­laat kui­ten­kin kai­ken”. Läh­ti mu­kaan kui­ten­kin. Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen ta­lol­le aja­es­sa ja­lat oli­vat jo mel­ko hyy­te­löä, ja saar­na­vir­ren kai­ku­es­sa koko mies tun­tui hyy­ty­vän.

Kun pää­sin pu­hu­jan pai­kal­le ja ava­sin Raa­ma­tun, ti­lan­ne rau­hoit­tui. Yh­dyim­me ru­kouk­seen. Koin koko läs­nä ole­van seu­ra­kun­nan ru­koi­le­van. Luin teks­tin ja pu­huin, mitä yl­hääl­tä an­net­tiin.

Ne oli­vat sit­ten­kin ai­van ta­val­li­set seu­rat.

MarkkuKamula
Vartuin ison perheen keskellä Pohjois-Pohjanmaalla ja olen päätynyt ison perheen isäksi Päijät-Hämeeseen. Koen kainuulaisen mentaliteetin omakseni – Nälkämaan laulu sykähdyttää aina. Vapaa-aikaani vietän mieluiten lueskellen tai mökillä ja kotipihalla puuhastellen. Kirves, lapio, talikko ja harava sopivat käsiini hyvin. Kalastusta ja metsästystä harrastan kevyesti. Toimeentuloni hankin toimitusjohtajana rakennusalalla. Voit halutessasi antaa palautetta teksteistäni osoitteeseen markku.kamula@gmail.com.
MarkkuKamula

Arvokkain asema? – Mietteitä valmistujaisten aikaan

1.6.2024 6.00
MarkkuKamula

Äiti

12.5.2024 6.00
MarkkuKamula

Miten minun tulisi nyt toimia?

27.3.2024 7.00
MarkkuKamula

Purkuinfoa ja taivaan terveisiä

29.2.2024 6.00
MarkkuKamula

Tasaisen tavallinen lauantai – rakkaudella höystettynä

27.1.2024 6.00
MarkkuKamula

Hirmuisesti velkaa ja silti velaton

31.12.2023 6.00
MarkkuKamula

Mitä oli ennen kuin mitään oli?

24.11.2023 6.00
MarkkuKamula

Marraskuusta ikuiseen suveen

4.11.2023 6.00
MarkkuKamula

Mitä aika on?

12.10.2023 7.30
MarkkuKamula

Aivan paras kanava

23.8.2023 7.00
MarkkuKamula

Lyhyt, mutta täydellinen elämä

26.7.2023 6.00
MarkkuKamula

Maitokärryt, muriseva kuutoskone ja mönkijä – muistoja suviseuratyövuoroista

28.6.2023 6.00
MarkkuKamula

"Söin, annoin pikkusiskolleni, ja hänkin söi"

30.5.2023 6.00
MarkkuKamula

Jumala siunatkoon Suomen kansaa

29.4.2023 6.00
MarkkuKamula

Mukavat ja vähemmän mukavat kotityöt

26.3.2023 7.00
MarkkuKamula

Inflaatio ei syö armoa

3.3.2023 6.00
MarkkuKamula

Raamatulliset kädet

27.1.2023 6.00
MarkkuKamula

Kaksi tyhjätaskuista nuorta lupasi rakastaa

23.12.2022 6.00
MarkkuKamula

Odottamisia

27.11.2022 6.00
MarkkuKamula

Sielunvihollinen – kesy satuhahmo?

26.10.2022 6.00
MarkkuKamula

Uskon, toivon ja rakkauden keskellä ohut tumma raita

25.9.2022 6.15
MarkkuKamula

Mieleen piirtyi kuva leirinuotiosta

23.8.2022 7.00
MarkkuKamula

"Taivaan iloa, taivaan riemua" – Mielikuvia taivaasta

17.7.2022 7.00
MarkkuKamula

Onnellisia ja kirpaisevia muistoja Suviseuroista

10.6.2022 7.00
MarkkuKamula

Yhteiset hetket jäivät unelmiksi

8.5.2022 6.00
MarkkuKamula

Muutama lintuaiheinen kysymys Luojalle

25.4.2022 6.00
MarkkuKamula

Sanojen voima

16.2.2022 6.00
MarkkuKamula

Tosipaikan edessä

23.1.2022 7.00
18.6.2024

Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona. Minä virvoitan murtuneiden hengen ja herätän eloon nöyrien sydämen. Jes. 57:15

Viikon kysymys