Kun viimeksi kirjoitin tähän blogiini, en tiennyt, millaiseen pyöritykseen 70+-ihmiset joutuisivat muutaman viikon kuluttua.
Vanhukset on nyt määrätty koronatilanteen vuoksi kotiin karanteeniin. Tunteet taistelevat, kun meidän vanhojen itsemääräämisoikeutta on näin rajoitettu. Rajoituksia on jouduttu sanomaan ehdottomasti ja tiukasti, joskus jopa huutamalla. Tämä on herättänyt minussa yhtäkkiä tietoisuuteen vuosikymmenet täysin unohduksissa olleen lapsuuskokemuksen: sotavuosien ilmahälytyssireenin äänen. Kovan ja kimeän.
1940-luvulla asuimme ylimmässä kerroksessa talossa, jonka katolla oli hälytyssireeni. Sota-aikana se viestitti vaaran merkin yli Kuopion kaupungin, ja ääni kuului sireenin alla olevaan kotiimme kaikkein voimakkaimmin.
Silloin oli viivyttelemättä mentävä talon kellariin. Vain yhden lelun, Molla-Maijan, sain ottaa mukaani. Kellari oli täynnä hiljaisia ihmisiä, ja happi loppui alkuunsa. Mutta aikuisilla oli kauniit ilmeet, kun he katsoivat lapsia. Rutistin Molla-Maijaa, ja minun oli hyvä olla.
Olen aina ahdistunut kimeistä ja voimakkaista äänistä. Nyt tiedän, missä on ahdistuksen syy.
Noista sota-ajoista taivaan Isä on auttanut kansamme uuteen aikaan, vaikka hetkittäin vaikeudet ovat olleet ylivoimaisia. Häneen saamme nytkin lapsenomaisesti luottaa. Winston Churchilliä lainatakseni: ”Ei tämä ole lopun alku vaan alun loppu.”
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Nuortenkirja kertoo kahdeksasluokkalaisen Sallan kouluvuodesta, jonka aikana rinnakkaisluokkalainen Niko tulee pikkuhiljaa osaksi kouluarkea. Kirja käsittelee ihastumista, ystävyyttä sekä vastuullisuutta ja rehellisyyttä ihmissuhteissa.
Lämminhenkisessä lastenkirjassa kuvataan perheen vaikean tilanteen herättämiä tunteita ja pelkoja sekä niistä selviytymistä. Kirja tarkastelee lapsen näkökulmasta perheen muuttunutta elämää, joka vähitellen alkaa tuntua tutulta. Läheisten rakkaus ja uskon tuoma turva kantavat.