JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Vuo­det vaih­tu­vat

6.1.2021 7.20

Juttua muokattu:

4.1. 12:56
2021010412562720210106072000

Mi­nul­la on joka vuo­si epä­mää­räi­set odo­tuk­set vuo­den vaih­tu­mi­sen het­kis­tä. Omat odo­tuk­se­ni jää­vät mi­nul­le it­sel­le­kin hah­mot­tu­mat­ta. En siis oi­ke­as­taan tie­dä, mikä oli­si täy­del­li­sen mie­lei­nen tapa viet­tää vuo­den vaih­tu­mis­ta.

Kun ajat­te­len men­nei­tä uu­den­vuo­den­juh­lia tai vuo­den vii­mei­siä ja en­sim­mäi­siä tun­te­ja, huo­maan, et­tä iha­nia, tun­nel­mal­li­sia het­kiä on ol­lut pal­jon. Vuo­den vaih­tu­mi­nen on ol­lut ai­na mer­ki­tyk­sel­li­nen het­ki. Se on ol­lut täyn­nä tii­vis­tä tun­nel­maa ja hai­keu­den se­kais­ta iloa. Sii­hen on myös liit­ty­nyt alus­ta aloit­ta­mi­sen toi­voa ja hy­vää us­koa, et­tä elä­mä tuo hy­viä asi­oi­ta mu­ka­naan.

Muis­tan nuo­ruu­des­ta­ni vuo­den­vaih­teen seu­rat Rau­ti­o­saa­ren van­hal­la rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä. Kun kel­lo lä­he­ni puol­ta­yö­tä, Pai­men­poi­ka eli Mau­no Koi­vu­ne­va aloit­ti verk­kai­set lyön­nit jo­hon­kin gon­giin ja löi sii­hen niin mon­ta ker­taa, et­tä kel­lo tuli 00.00. Me seu­ra­vie­raat is­tuim­me pai­koil­lam­me hie­vah­ta­mat­ta. Ei mi­tään hy­vän uu­den vuo­den toi­vo­tus­ten kil­jai­su­ja tai muu­ta ilon­pi­toa. Ilo pääs­tet­tiin val­loil­leen var­maan­kin vas­ta pi­hal­la.

Jos­kus olem­me las­ten kans­sa in­toil­leet ra­ke­teis­ta niin pal­jon, et­tä en­sin olem­me kat­so­neet Suo­mes­sa ilo­tu­li­tus­ta ja sit­ten hu­raut­ta­neet rei­lun puo­len tun­nin ajo­mat­kan pää­hän Ruot­sin puo­lel­le kat­so­maan vas­taa­van Haa­pa­ran­nal­le, jos­sa ra­ke­tit am­mu­taan tun­tia myö­hem­min. Hip, hei hur­raa! Oli­ko­han meil­lä hul­lun haus­kaa?

Enim­mäk­seen uu­te­na­vuo­te­na olem­me ol­leet ko­ti­pi­hal­la, kat­sel­leet vaa­ti­mat­to­mia ra­ket­te­ja ja ha­lan­neet toi­si­am­me kii­tol­li­si­na sii­tä, et­tä me olem­me me, mei­dän oma ra­kas per­he. Sii­nä pak­kas­tai­vaan al­la olem­me toi­vot­ta­neet toi­sil­lem­me hy­vää uut­ta vuot­ta.

Mo­nes­ti ra­di­os­ta kuu­lu­neet Hy­myi­le­vän Apol­lon sä­keet ovat ol­leet osa vuo­den vaih­tu­mi­sen het­kiä. Ne sä­keet te­ke­vät olon hie­man su­rul­li­sek­si ja hai­ke­ak­si mut­ta sa­mal­la juh­la­vak­si ja yle­väk­si­kin.

En tie­dä, mil­tä mi­nus­ta to­del­la tun­tuu uu­te­na­vuo­te­na. Ei ai­na­kaan rie­mul­li­sel­ta tai haus­kal­ta. En kui­ten­kaan ha­lua pi­tää yl­lä an­ke­aa fii­lis­tä ja mu­reh­tia men­nyt­tä vuot­ta, oli­pa se ol­lut mil­lai­nen hy­vän­sä. Mie­li ei ko­hoa tä­hyi­le­mään tu­le­vaan hy­vään, jos lau­lam­me: ”Vuo­si van­ha vai­pui hau­taan rie­mui­neen ja mur­hei­neen.”

Tämä vuo­si 2020 hy­väs­tel­lään häm­men­ty­neis­sä tun­nel­mis­sa. Mo­net ih­mi­set ovat me­net­tä­neet pal­jon elä­män­mah­dol­li­suuk­sis­taan. On myös ih­mi­siä, joil­la on niin pal­jon su­rua, et­tä tu­le­va vuo­si voi näyt­tää vält­tä­mät­tö­mäl­tä pa­kol­ta, joka se­kin on kah­lat­ta­va läpi. Moni on me­net­tä­nyt rak­kaan ih­mi­sen. Su­rus­ta toi­pu­mi­nen voi näyt­tää täy­sin mah­dot­to­mal­ta asi­al­ta.

Toi­saal­ta moni on koh­dan­nut rak­kau­den. Täl­löin uu­si vuo­si näyt­tää var­mas­ti une­no­mai­sen iha­nal­ta. Jos­sa­kin per­hees­sä eh­kä seu­ra­taan vas­ta­syn­ty­neen vau­van ih­meel­lis­tä tu­hi­naa ja ihail­laan pul­lei­ta sor­mia ja var­pai­ta. Jon­kun ko­dis­sa tun­tuu vä­lil­lä lii­an hil­jai­sel­ta. Olon voi täyt­tää suu­ri kai­puu toi­sen ih­mi­sen luo. Iho voi huu­taa kos­ke­tus­ta, mie­les­sä ole­va ky­sy­mys vas­taus­ta, mie­leen tul­lut mu­ka­va aja­tus ja­ka­mis­ta.

Mitä minä näen, kun kat­se­len men­nyt­tä vuot­ta taak­se­päin? Näen ta­ka­na­ni pal­jon su­mui­sia het­kiä ja ras­kai­ta päi­viä, vä­sy­mys­tä ja ilot­to­muut­ta. Näen myös iloa, on­nea ja kii­tol­li­suut­ta. Näen las­tem­me men­neen eteen­päin elä­mäs­sään. Näen rak­kai­den las­ten­las­ten, Kaa­rin ja Su­lon, kas­vua ja pie­nen rak­kaan Al­van syn­ty­män. Näen, et­tä olem­me ha­lun­neet py­syä yh­des­sä. Näen myös, et­tä on riit­tä­nyt, kun us­koa on si­na­pin­sie­me­nen ver­ran.

Hanna-MariaJurmu
Olen 57-vuotias tervolalainen Hamma. Arvostan kotiseutuani, tätä vehmasta Kemijoen vartta ja kaunista Meri-Lappia. Asun nykyisin kahdestaan mieheni kanssa. Lapsemme ovat aikuisia, ja he asuvat eri puolilla Suomea. Ajatukseni kulkevat heidän luonaan. Olen 4-vuotiaan Kaarin ja 2-vuotiaan Sulon isoäiti. Musiikki tuo syvyyttä ja rikkautta elämääni. Se on sydämeni harrastus. Sydämeeni on hiipinyt myös Posio. Sähköpostiosoitteeni on hannamariajurmu@gmail.com
26.1.2021

Her­ra puo­lus­taa kan­saan­sa, hän sää­lii pal­ve­li­joi­taan, kun hän nä­kee, et­tei heil­lä enää ole voi­maa, et­tä he ovat uu­pu­nei­ta, niin suu­ret kuin pie­net. 5. Moos. 32:36

Viikon kysymys