JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

”Vuo­si van­han van­hen­taa, kak­si lap­sen kas­vat­taa”

3.1.2022 9.00

Juttua muokattu:

3.1. 08:58
2022010308583720220103090000

Kirs­ti Wal­le­nius-Rii­hi­mä­ki

Tämä on vii­mei­nen kir­joi­tuk­se­ni Päi­vä­mie­hen blo­gis­ti­na – luu­len. Olen kir­joit­ta­nut kah­den vuo­den ajan ker­ran kuus­sa, ai­na jos­tain ai­hees­ta yh­den kir­joi­tel­man.

”Ura­ni” alus­sa olin täyt­tä­nyt 80 vuot­ta. Mi­nua pyy­det­tiin ker­to­maan, mil­lais­ta on ol­la van­ha.

Tänä ai­ka­na olen it­se op­pi­nut van­he­ne­mi­ses­ta yh­tä ja tois­ta. Esi­mer­kik­si sen, et­tä vuo­si­kin van­han van­hen­taa. Keho van­he­nee, aja­tus kul­kee hi­taam­min ja sa­no­ja jou­tuu ha­ke­maan. Kak­si vuot­ta van­hen­taa vie­lä enem­män. Usein olen is­tu­nut leh­tiö sy­lis­sä ja tui­jot­ta­nut jon­ne­kin: on­ko so­pi­vaa tai voi­ko kir­joit­taa sitä, min­ne aja­tusp­ro­ses­si mi­nua vie. Ja osaan­ko? Löy­ty­vät­kö sa­nat muis­tis­ta en­nen kuin idea eh­tii unoh­tua?

En oli­si voi­nut, en us­kal­ta­nut, el­lei oli­si ol­lut tei­tä sel­lai­sia lu­ki­joi­ta, jot­ka olet­te ker­to­neet jo­tain niis­tä aja­tuk­sis­ta, joi­ta kir­joit­ta­mi­se­ni on teis­sä syn­nyt­tä­nyt. Jo vaik­ka­pa sel­lai­nen ohi­men­nen hei­tet­ty lau­sah­dus kuin ”sull oli kiva jut­tu” te­kee hy­vää. Vie­lä hyö­dyl­li­sem­pää on, jos ker­rot, mikä oli se ”kiva”. Niis­tä kan­nus­tuk­sis­ta kan­nus­ta­vin oli eh­kä erään ko­ti­sii­o­nin si­sa­ren to­te­a­mus: ”Kyl­lä minä olen si­nut ai­na jo­ten­kin tun­te­nut, mut­ta blo­gie­si kaut­ta olet tul­lut mi­nul­le lä­hei­sek­si.”

En­tä nyt, kun en enää aio tui­jot­taa etee­ni leh­tiö sy­lis­sä ja miet­tiä blo­gia? Tois­sa jou­lun vau­vat vi­pel­tä­vät jo vi­de­oil­la pai­kas­ta toi­seen ja pu­hu­vat iha­nia aja­tuk­sia, mut­ta ei­vät vie­lä ole ol­leet mum­min­sa sy­lis­sä! Ja sil­loi­set taa­pe­rot unel­moi­vat es­ka­ris­ta tai vis­ka­ris­ta. Mil­lai­nen tu­lee ole­maan hei­dän maa­il­man­sa? Ke­hi­tys kul­kee sel­lais­ta vauh­tia, et­tä vä­lil­lä hir­vit­tää.

Mut­ta niin on ol­lut ai­na. Mi­ten jär­kyt­ty­nei­tä olim­me­kaan1950–60-lu­ku­jen tait­tees­sa, kun tai­vaal­le lä­he­tet­tiin sput­ni­ke­ja ja lo­pul­ta en­sim­mäi­nen ih­mi­nen ava­ruu­teen; maa­il­man lop­pu­ko? Ei ol­lut. Sen si­jaan läh­ti sel­lai­nen tek­nii­kan ke­hi­tys, et­tä nyt minä voin kir­joit­taa tätä tääl­lä ja sinä lu­kea sitä siel­lä. Etä­työ­kin oli­si ol­lut sil­loin mah­do­ton­ta. Tai kun 1990-lu­vun lo­pul­la pe­lät­tiin mil­le­niu­mia? Sii­tä­kin on jo 22 vuot­ta, ei­kä ka­tast­ro­fia tul­lut.

Voin siis yhä is­tua, tui­jot­taa etee­ni ja muis­tel­la ih­mi­siä, jot­ka uu­del­leen ovat tul­leet tu­tuik­si. He ei­vät ole vie­lä ko­ke­neet, mil­lais­ta on ol­la oi­ke­as­ti van­ha; mitä ih­mi­ses­sä muut­tuu, mitä kaik­kea yh­den ih­mi­sen elä­män ai­ka­na maa­il­mas­sa muut­tuu ja mi­ten nii­den kans­sa tu­lee toi­meen. Olen jo­ten­kin ve­den­ja­ka­jal­la, ”nä­ki­jän” pai­kal­la, kat­se­len kuin ku­vas­ti­mes­ta, ar­voi­tuk­sen ta­voin: ik­ku­nas­ta nä­kee eteen­päin, pei­lis­tä taak­se. Jo­hon­kin tar­vi­taan lähi-, jo­hon­kin kau­ko­nä­köä.

Eh­kä han­kin pa­pe­ri­ver­si­on Tho­mas Erik­so­nin kir­jas­ta Idi­oo­tit ym­pä­ril­lä­ni heti, kun se tu­lee uu­del­leen myyn­tiin. Olen kuun­nel­lut kir­jan kah­des­ti, mut­ta pa­pe­ril­ta lu­et­tu­na ym­mär­rän pa­rem­min. Lä­him­mäi­siä – ja it­se­ä­kin – on haus­ka aja­tel­la sen an­ta­mien aja­tus­ten poh­jal­ta.

Erääs­sä blo­gii­ni liit­ty­väs­sä aja­tus­ten vaih­dos­sa sain täl­lais­ta teks­tiä: ”-- Ku­ten luot­ta­mus Ju­ma­laan. Ta­val­laan se on kuin it­ses­tään sel­vää, ja sit­ten kui­ten­kin kaik­kea muu­ta kuin it­ses­tään sel­vää. Mi­nus­ta tun­tuu, et­tä sitä pi­tää ihan ru­koil­la. Muis­tan, kun syö­pä­hoi­to­je­ni ai­kaan eräs ys­tä­vä­ni sa­noi: ‘Ju­ma­lan ei voi luot­taa ke­vy­es­ti. Hä­nen kä­des­tään täy­tyy pi­tää kak­sin kä­sin kiin­ni.’ Ajat­te­len tuo­ta nii­nä het­ki­nä, kun on vai­kea luot­taa.”

Noin mi­nä­kin ha­lu­an luot­taa. Ju­ma­lan sa­nas­ta jou­dun to­si­aan pi­tä­mään kiin­ni ”kak­sin kä­sin”: Kai­ken ta­ka­na on Ju­ma­lan jär­ki. Hän il­mai­see it­sen­sä kan­so­jen vai­heis­sa ja elä­män koh­ta­lois­sa.

Näis­tä vuo­sis­ta kiit­tä­en, esi­ru­kouk­siin­ne sul­keu­tu­en.

KirstiWallenius-Riihimäki
Olen eläkkeellä oleva uskonnon ja psykologian opettaja. Työurani loppupuolella menin naimisiin ja sain suuren perheen. Nyt lapset ovat siirtyneet keski-ikään. Heidän eri-ikäisten lastensa elämään sopeutumista seuraan siinä määrin kuin he sen sallivat. Itse aloittelen yhdeksättä vuosikymmentäni. Kaiken ikäni olen kirjoittanut päiväkirjaa ja osin sen kirvoittamana seuraan nyt uteliaana omaa vanhenemistani. Voit kirjoittaa minulle osoitteeseen kirsti.riihimaki@gmail.com
KirstiWallenius-Riihimäki

Elä­män pi­tui­nen kes­kus­te­lu Tai­vaan Isän kans­sa

8.12.2021 6.00
KirstiWallenius-Riihimäki

Su­vi­seu­ro­ja tal­koo­lai­sen nä­kö­kul­mas­ta

26.10.2021 9.30
KirstiWallenius-Riihimäki

Bei­geä, kash­mi­ria ja heh­ku­vaa mu­na­koi­soa

7.10.2021 6.00
KirstiWallenius-Riihimäki

Pa­ra­dok­si

9.9.2021 6.15
KirstiWallenius-Riihimäki

Rip­pi­kou­lu­kup­lia

6.8.2021 7.05
KirstiWallenius-Riihimäki

Kup­lis­sa

10.7.2021 7.05
KirstiWallenius-Riihimäki

Etä­py­hä­kou­lu oman väen kes­ken

11.6.2021 7.05
KirstiWallenius-Riihimäki

Lu­ki­häi­rö

15.5.2021 7.05
KirstiWallenius-Riihimäki

Su­ku­pol­vet vaih­tu­vat

12.4.2021 9.00
KirstiWallenius-Riihimäki

Ko­ro­na-ajan viih­tei­tä

12.3.2021 7.15
KirstiWallenius-Riihimäki

Kas­te­juh­la ko­ro­na-ai­kaan

11.2.2021 7.15
KirstiWallenius-Riihimäki

Ko­ro­na­vuo­den it­se­ti­li­tys­tä

10.1.2021 6.05
KirstiWallenius-Riihimäki

Ai­na vaan sitä ko­ro­naa

27.11.2020 14.55
KirstiWallenius-Riihimäki

Pen­kin­pai­na­jai­set vai pel­kät pai­na­jai­set?

28.9.2020 6.00
KirstiWallenius-Riihimäki

Ne mo­nis­tei­den oi­ke­at puo­let

5.9.2020 6.15
KirstiWallenius-Riihimäki

Mi­ten kir­joi­tan blo­gia?

9.8.2020 6.00
KirstiWallenius-Riihimäki

Jän­ni­tys­ker­to­mus: Rip­pi­kou­lut vuon­na 2020

9.6.2020 6.00
KirstiWallenius-Riihimäki

Mil­lais­ta on van­he­ta?

16.5.2020 6.35
KirstiWallenius-Riihimäki

Tiu­kat sa­nat kuin ki­meä il­ma­hä­ly­tys­si­ree­ni

8.4.2020 6.10
KirstiWallenius-Riihimäki

Kyl­lä minä niin mie­le­ni pa­hoi­tan

15.3.2020 6.20
KirstiWallenius-Riihimäki

Tär­keä oi­val­lus

6.2.2020 6.45
KirstiWallenius-Riihimäki

Näin­kö täs­sä kä­vi­kin?

2.1.2020 6.32
29.1.2022

Kun huu­dat hä­nel­tä apua, hän ar­mah­taa, hän kuu­lee ja vas­taa si­nul­le. Jes. 30:19

Viikon kysymys