Edes­sä ole­va val­vo­mi­sen sun­nun­tai muis­tut­taa aja­tuk­sia he­rät­tä­vin Raa­ma­tun esi­mer­kein sii­tä, et­tä us­kon lah­jaa on tär­keä hoi­taa ja suo­jel­la läpi elä­män. Em­me tie­dä, mil­loin tu­lee oma ai­kam­me läh­teä täs­tä maa­il­mas­ta.

Raa­ma­tun esi­mer­kit osoit­ta­vat, et­tä us­kos­sa val­vo­mi­nen on ol­lut vält­tä­mä­tön­tä kaik­ki­na ai­koi­na. Me ih­mi­set kiin­nym­me her­käs­ti ajal­li­sen elä­män asi­oi­hin niin pal­jon, et­tä tär­keys­jär­jes­tys hä­mär­tyy ja Ju­ma­lan sa­nan neu­vot al­ka­vat me­net­tää pai­no­ar­vo­aan.

Tänä ai­ka­na eri­tyi­nen val­vo­mi­sen paik­ka on ajan­käy­tös­sä. Mo­net ta­hot ja asi­at kil­pai­le­vat ajas­tam­me. Tar­jol­la on ke­hit­tä­vää, viih­dyt­tä­vää ja ren­tout­ta­vaa si­säl­töä vuo­ro­kau­den jo­kai­seen het­keen.

Eläm­me mah­dol­li­suuk­sien maa­il­mas­sa, jos­sa ih­mi­nen et­sii jat­ku­vas­ti vie­lä pa­rem­paa ja vie­lä ke­hit­ty­neem­pää muo­toa it­ses­tään. Lo­put­to­mal­ta tun­tu­vien mah­dol­li­suuk­sien kes­kel­lä yk­sin­ker­tai­nen us­ko ja sen mu­kaan elä­mi­nen voi al­kaa tun­tua ra­joit­ta­val­ta ja py­säh­ty­neel­tä.

Maal­lis­tu­neen ja ih­mi­sen vii­saut­ta ko­ros­ta­van ajan kes­kel­lä saat­taa unoh­tua, et­tä va­lin­nan­mah­dol­li­suu­det lop­pu­vat ajan ra­jan tuol­la puo­len. Siel­lä tär­ke­ää on enää se, kuo­li­ko ih­mi­nen us­kos­sa, Va­pah­ta­jaan­sa tur­va­ten.

Tä­män vuok­si Raa­mat­tu ke­hot­taa joka het­ki val­vo­maan ja te­ke­mään us­koa suo­jaa­via va­lin­to­ja. Jos esi­mer­kik­si seu­ra­vä­lit pi­te­ne­vät ja yh­teys us­ko­nys­tä­viin hii­puu, val­vo­jal­le voi tul­la vä­sy­mys. Tuol­loin ym­pä­ril­lä ei ole tu­kea us­ko­mi­seen ei­kä kuo­le­ma­ton sie­lu saa ra­vin­toa, joka aut­taa jak­sa­maan tais­te­lus­sa syn­nin hou­ku­tuk­sia vas­taan.

Kan­nat­taa käy­dä seu­rois­sa, kuun­nel­la se­li­tet­tyä Ju­ma­lan sa­naa ja lu­kea Raa­mat­tua. Us­koa tu­ke­vat myös ru­koi­le­mi­nen, eh­tool­li­sel­la käy­mi­nen ja ri­pin käyt­tä­mi­nen. Sy­dä­men us­kon myö­tä ih­mi­sel­lä on jo tääl­lä ajas­sa rau­ha Ju­ma­lan kans­sa, ja tä­män ajan jäl­keen edes­sä on ian­kaik­ki­nen elä­mä Ju­ma­lan luo­na tai­vaas­sa.

Raa­mat­tu käyt­tää Ju­ma­lan vas­tus­ta­jas­ta sie­lun­vi­hol­li­ses­ta myös ni­mi­tys­tä kil­ju­va ja­lo­peu­ra. Sie­lun­vi­hol­li­nen on peto, jota vas­taan Ju­ma­lan lap­si pär­jää par­hai­ten py­sy­mäl­lä tii­viis­ti Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan yh­tey­des­sä. Evan­ke­liu­mi, Ju­ma­lan voi­ma, aut­taa pe­ril­le tai­vaan ko­tiin saak­ka.