Juk­ka Liuk­ko­nen

Kun Ju­ma­la eri ta­voin rii­suu ih­mi­sen oman vii­sau­den ja omat voi­mat, jää jäl­jel­le vain us­ko. Heik­ko us­ko on Ju­ma­lan edes­sä voi­mal­li­nen.

Tu­le­van sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti­koh­taa edel­tää Jee­suk­sen ih­me­te­ko, jos­sa hän ruok­ki Ge­ne­sa­re­tin jär­ven lä­hei­syy­des­sä 5000 mies­tä sekä nai­sia ja lap­sia vii­del­lä lei­väl­lä ja kah­del­la ka­lal­la. Tä­män jäl­keen hän ha­lu­si ve­täy­tyä yk­si­näi­syy­teen ru­koi­le­maan. Hän oli kuul­lut He­ro­dek­sen sur­maut­ta­neen Jo­han­nes Kas­ta­jan ja tun­si su­rua me­ne­tet­ty­ään ys­tä­vän­sä. Ope­tus­las­ten­sa hän käs­ki jo läh­teä sou­ta­maan ve­neel­lään vas­ta­ran­nal­le.

Ope­tus­las­ten öi­nen mat­kan­te­ko jär­vel­lä oli hi­das­ta. Vas­ta­tuu­len ta­kia he sou­ti­vat vie­lä aa­mu­hä­mä­ris­sä­kin. Nel­jän­nen yö­var­ti­on ai­ka­na eli kel­lo 3–6 ai­koi­hin ope­tus­lap­set nä­ki­vät hah­mon kä­ve­le­vän ve­den pääl­lä ja luu­li­vat sitä aa­veek­si. Ope­tus­lap­set pe­läs­tyi­vät ja huu­si­vat. Vaik­ka he oli­vat saa­neet kul­kea Jee­suk­sen rin­nal­la ja ko­kea juu­ri yh­den hä­nen ih­me­te­ois­taan, he ei­vät tun­nis­ta­neet Her­raan­sa en­nen kuin kuu­li­vat tu­tun ää­nen: ”Py­sy­kää rau­hal­li­si­na, minä täs­sä olen. Äl­kää pe­lät­kö.”

Ju­ma­lan apuun saa luot­taa

Ope­tus­las­ten ta­voin myös tä­män ajan kris­ti­tyn tai­vas­mat­ka on mo­nes­ti hi­das­ta ja si­säl­tää pel­koa sekä epä­var­muut­ta. Vas­toin­käy­mis­ten koh­da­tes­sa saat­taa käy­dä niin­kin, et­tei tun­nis­ta, kuin­ka Her­ra juu­ri sil­loin on lä­hel­lä ja aut­taa. Epäi­lyk­set voi­vat saa­da jopa avun­kin näyt­tä­mään har­hal­ta. Jee­sus ha­lu­si tä­män ta­pah­tu­man kaut­ta opet­taa ope­tus­lap­sia ja mei­tä mui­ta sii­tä, kuin­ka mer­ki­tyk­se­tön­tä on luot­taa vain omiin voi­miin­sa. Kun Ju­ma­la eri ta­voin rii­suu oman vii­sau­den ja omat voi­mat, jää jäl­jel­le vain us­ko. Heik­ko us­ko on Ju­ma­lan edes­sä voi­mal­li­nen.

Epäi­lys­ten vai­ku­tus us­koon tu­lee hy­vin sel­väs­ti esil­le teks­tim­me jäl­ki­o­sas­sa, kun Jee­sus pe­las­taa Pie­ta­rin huk­ku­ma­vaa­ras­ta. Yh­des­sä tois­ten ope­tus­las­ten kans­sa Pie­ta­ri epäi­li, kos­ka hän tun­si ris­ti­rii­taa sii­tä, mitä näki ja kuu­li. Toi­sin kuin muut, Pie­ta­ri vaa­ti li­sä­to­dis­tei­ta voi­dak­seen us­koa hah­mon ole­van Jee­sus. Ve­den pääl­lä kä­vel­les­sä Pie­ta­rin us­ko vai­kut­ti niin vah­val­ta, et­tä sil­lä oli­si voi­nut siir­tää vaik­ka vuo­ria. Pie­ta­ri kui­ten­kin pe­läs­tyi aal­to­ja ja al­koi va­jo­ta. Epäi­lyk­set söi­vät hä­nen us­ko­aan niin, et­tä se ei enää aut­ta­nut. Pie­ta­rin avun­huu­to ”Her­ra, pe­las­ta mi­nut!” osoit­ti, et­tä epäi­lyk­sis­tään huo­li­mat­ta hän ha­lu­si vie­lä luot­taa Jee­suk­seen, tart­tua hä­nen ojen­net­tuun kä­teen­sä ja pe­las­tua.

Evan­ke­liu­mi vah­vis­taa us­koa

Teks­ti­koh­ta tuo mie­leen myös toi­sen ta­pah­tu­man sa­mal­la jär­vel­lä. Ope­tus­lap­set oli­vat mat­kal­la ve­neel­lä, ja myrs­ky­si. Jee­sus oli mu­ka­na, mut­ta hän nuk­kui. (Matt. 8:25–26.) Ope­tus­lap­set pel­kä­si­vät, mut­ta Jee­sus aut­toi sil­loin­kin ja tyyn­nyt­ti myrs­kyn. Jo­kai­nen voi myrs­ky­ä­vis­sä elä­män­ti­lan­teis­sa huu­taa avuk­sen­sa Her­raa. Hän vas­taa val­ta­kun­tan­sa evan­ke­liu­mis­sa. Se syn­nyt­tää ja vah­vis­taa us­koa. Täl­lä­kin ajal­la us­ko­va ih­mi­nen saa ope­tus­las­ten ta­voin pyy­tää Jee­suk­sel­ta: ”Li­sää meil­le us­koa” (Luuk. 17:5). Ju­ma­la on lu­van­nut kuul­la hei­kon­kin huo­kauk­sen.

Vir­ren 179 sa­nat roh­kai­se­vat luot­ta­maan Ju­ma­lan huo­len­pi­toon: ”Vaik­ka myrs­ky myl­ler­täi­si, aal­lot lai­vaa hak­kai­si, vaik­ka yö­kin yl­lät­täi­si, vaik­ka Jee­sus nuk­kui­si, mat­kas­sa hän sil­ti on, Sii­on, ole pe­lo­ton! Haah­ten­sa hän ran­taan joh­taa, vaik­ka mit­kä vai­heet koh­taa.”

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Matt. 14:22–33

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus käs­ki ope­tus­las­ten nous­ta ve­nee­seen ja men­nä vas­ta­ran­nal­le edel­tä­kä­sin, sil­lä ai­kaa kun hän lä­het­täi­si väen pois. Kun ih­mi­set oli­vat läh­te­neet, hän nou­si vuo­rel­le ru­koil­lak­seen yk­si­näi­syy­des­sä. Il­lan tul­tua hän oli siel­lä yk­sin. Vene oli jo hy­vän mat­kan pääs­sä ran­nas­ta ja pon­nis­te­li aal­lo­kos­sa vas­ta­tuu­leen. Nel­jän­nen yö­var­ti­on ai­kaan Jee­sus tuli ope­tus­lap­sia koh­ti kä­vel­len vet­tä pit­kin. Kun he nä­ki­vät hä­nen kä­ve­le­vän jär­ven aal­loil­la, he säi­käh­ti­vät ja huu­si­vat pe­los­ta, sil­lä he luu­li­vat nä­ke­vän­sä aa­veen. Mut­ta sa­mas­sa Jee­sus jo pu­hui heil­le: ”Py­sy­kää rau­hal­li­si­na, minä täs­sä olen. Äl­kää pe­lät­kö.” Sil­loin Pie­ta­ri sa­noi hä­nel­le: ”Her­ra, jos se olet sinä, niin käs­ke mi­nun tul­la luok­se­si vet­tä pit­kin.” ”Tule!” sa­noi Jee­sus. Pie­ta­ri as­tui ve­nees­tä ja kä­ve­li vet­tä pit­kin Jee­suk­sen luo. Mut­ta huo­ma­tes­saan, mi­ten ra­jus­ti tuu­li, hän pe­läs­tyi ja al­koi va­jo­ta. ”Her­ra, pe­las­ta mi­nut!” hän huu­si. Jee­sus ojen­si heti kä­ten­sä, tart­tui hä­neen ja sa­noi: ”Vä­häi­nen­pä on us­ko­si! Mik­si aloit epäil­lä?” Kun he oli­vat nous­seet ve­nee­seen, tuu­li tyyn­tyi. Ja kaik­ki, jot­ka ve­nees­sä oli­vat, pol­vis­tui­vat hä­nen eteen­sä ja sa­noi­vat: ”Sinä olet to­del­la Ju­ma­lan Poi­ka.”

Bib­lia: Ja koh­ta vaa­ti Je­sus ope­tus­lap­si­an­sa haah­teen as­tu­maan, ja me­ne­mään hä­nen edel­lään toi­sel­le ran­nal­le, niin­kau­van kuin hän kan­san olis ty­kö­än­sä las­ke­nut. Ja kuin hän oli kan­san las­ke­nut, as­tui hän yk­si­nän­sä vuo­rel­le ru­koi­le­maan. Ja kuin eh­too jou­tui, oli hän siel­lä yk­si­nän­sä. Mut­ta haak­si oli jo kes­kel­lä mer­ta, ja ah­dis­tet­tiin aal­loil­ta; sil­lä vas­ta­tuu­li oli. Mut­ta yöl­lä, nel­jän­nes­sä var­ti­os­sa, tuli Je­sus hei­dän ty­kön­sä, käy­den me­rel­lä. Ja kuin ope­tus­lap­set nä­ki­vät hä­nen me­rel­lä käy­vän, pel­jäs­tyi­vät he, ja sa­noi­vat: kyö­pe­li se on; ja huu­si­vat pel­von täh­den. Niin Je­sus pu­hui koh­ta heil­le ja sa­noi: ol­kaat hy­väs­sä tur­vas­sa! Minä olen: äl­käät pel­jäs­ty­kö. Niin vas­ta­si Pie­ta­ri hän­tä ja sa­noi: Her­ra, jos sinä olet, niin käs­ke mi­nun tul­la ty­kös vet­ten pääl­lä. Niin hän sa­noi: tule! Ja Pie­ta­ri as­tui ulos haah­des­ta ja kävi vet­ten pääl­lä, et­tä hän me­nis Je­suk­sen tykö. Ja kuin hän näki an­ka­ran tuu­len, niin hän pel­jäs­tyi, ja ru­pe­si va­joo­maan, huu­si sa­no­en: Her­ra, au­ta mi­nua! Niin Je­sus ojen­si koh­ta kä­ten­sä, ja tart­tui hä­neen, ja sa­noi hä­nel­le: oi sinä heik­kous­koi­nen, mik­sis epäi­lit? Kuin he as­tui­vat haah­teen, niin tuu­li ty­ve­ni. Mut­ta ne, jot­ka oli­vat haah­des­sa, tu­li­vat ja ku­mar­si­vat hän­tä, ja sa­noi­vat: to­ti­ses­ti olet sinä Ju­ma­lan Poi­ka.