JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Jeesus kulkee valtakuntansa keskellä

Sana sunnuntaiksi
3.12.2023 6.00

Juttua muokattu:

27.11. 09:28
2023112709282020231203060000

Lasse Kokko

Lasse Kokko

Jan­ne Iso­maa

Jee­sus on kaik­ki­tie­tä­vä ja nöy­rä. Hän aut­taa ih­mi­siä pää­se­mään Ju­ma­lan val­ta­kun­taan.

Kirk­ko­vuo­si al­kaa en­sim­mäi­ses­tä ad­vent­ti­sun­nun­tais­ta. Sil­loin Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ku­nin­gas, Jee­sus Kris­tus, rat­sas­taa juh­lit­tu­na san­ka­ri­na koh­ti Je­ru­sa­le­mia. Voi­si­ko kirk­ko­vuo­si al­kaa tä­män juh­lal­li­sem­min?

Tie­däm­me kirk­ko­vuo­den myö­hem­mis­tä ta­pah­tu­mis­ta, et­tä juh­lin­ta kään­tyi hy­vin pian syy­tök­sik­si. Kan­sa oli val­mis sii­hen, et­tä Jee­sus ris­tiin­nau­lit­tai­siin. Se te­kee­kin täs­tä evan­ke­liu­mi­teks­tis­tä ai­nut­laa­tui­sen.

Kaik­ki­tie­tä­vä Jee­sus kuo­li puo­les­tam­me

Päi­vän evan­ke­liu­mi osoit­taa, et­tä Jee­sus ha­lu­si ol­la nöy­rä, niin kuin pro­feet­ta Sa­kar­ja oli en­nus­ta­nut: ”Kat­so, ku­nin­kaa­si tu­lee. Van­hurs­kas ja voit­toi­sa hän on, hän on nöy­rä, hän rat­sas­taa aa­sil­la, aa­si on hä­nen ku­nin­kaal­li­nen rat­sun­sa.” (Sak. 9:9.)

On ih­meel­lis­tä, mi­ten Jee­sus tie­si, et­tä lä­hei­ses­tä ky­läs­tä löy­tyi­si aa­sin var­sa, jon­ka se­läs­sä ei vie­lä ol­lut is­tu­nut ku­kaan.

Vie­lä ih­meel­li­sem­pää on se, et­tä Jee­sus tie­si, mi­ten pal­jon me ih­mi­set tar­vit­sem­me hä­nen apu­aan. Jee­sus it­se opet­ti, et­tä ku­kaan ei pää­se Ju­ma­lan luok­se muu­ten kuin hä­nen avul­laan (Joh. 14:6).

Jee­sus tie­si kai­ken (Joh. 21:7), sen­kin, et­tä hän­tä odot­taa kuo­le­ma ris­til­lä. Hän suos­tui kär­si­mään ja kuo­le­maan, vaik­ka hä­nel­lä on kaik­ki val­ta tai­vaas­sa ja maan pääl­lä (Matt. 28:18).

Jee­sus opet­ti, et­tä ”suu­rem­paa rak­kaut­ta ei voi ku­kaan osoit­taa, kuin et­tä an­taa hen­ken­sä ys­tä­vien­sä puo­les­ta” (Joh. 15:13). Sik­si Jee­sus tun­tuu Ju­ma­lan lap­ses­ta niin rak­kaal­ta. ”Ju­ma­la on ra­kas­ta­nut maa­il­maa niin pal­jon, et­tä an­toi ai­no­an Poi­kan­sa, jot­tei yk­si­kään, joka hä­neen us­koo, jou­tui­si ka­do­tuk­seen, vaan sai­si ian­kaik­ki­sen elä­män” (Joh. 3:16).

On iha­naa kat­sel­la us­kon kaut­ta koko maa­il­man Va­pah­ta­jaa ja us­koa hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti to­dek­si osal­li­suus syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta.

Ilo ja rau­ha an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta

Evan­ke­liu­mi­teks­ti ker­too, et­tä koko ope­tus­las­ten jouk­ko al­koi rie­muis­saan suu­reen ää­neen ylis­tää Ju­ma­laa kai­kis­ta niis­tä voi­ma­te­ois­ta, jot­ka he oli­vat näh­neet. Muu­ta­mat fa­ri­seuk­set sa­noi­vat Jee­suk­sel­le, et­tä hän pyy­täi­si ope­tus­lap­si­aan lo­pet­ta­maan ylis­tä­mi­sen.

Sel­lai­nen ih­mi­nen, joka ei ole ko­ke­nut syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen tuo­maa iloa ja rau­haa, ei voi ym­mär­tää Ju­ma­lan las­ten rie­mua ja kii­tos­ta.

Ju­ma­lan lap­set ei­vät voi vai­e­ta sii­tä, mitä ko­ke­vat. He ha­lu­a­vat kut­sua kaik­kia epä­us­kos­sa elä­viä ih­mi­siä pa­ran­nuk­sen kaut­ta Ju­ma­lan las­ten juh­la­kul­ku­ee­seen – Ju­ma­lan val­ta­kun­taan.

Jee­sus kul­kee edel­leen­kin nöy­rä­nä Va­pah­ta­ja­na val­ta­kun­tan­sa kes­kel­lä. Jee­sus sa­noi ope­tus­lap­sil­leen: ”Joka kuu­lee tei­tä, kuu­lee mi­nua, ja joka hyl­kää tei­dät, hyl­kää mi­nut. Mut­ta joka hyl­kää mi­nut, hyl­kää sen, joka on mi­nut lä­het­tä­nyt.” (Luuk. 10:16.)

Uu­den kirk­ko­vuo­den al­ka­es­sa saam­me pyy­tää nöy­ryyt­tä tar­kas­tel­la elä­määm­me ja pyy­tää Ju­ma­lal­ta psal­mi­ru­noi­li­jan ta­voin: ”Tut­ki mi­nut, Ju­ma­la, kat­so sy­dä­mee­ni. Ko­et­te­le mi­nua, kat­so aja­tuk­sii­ni. Kat­so, olen­ko vie­raal­la, vää­räl­lä tiel­lä, ja oh­jaa mi­nut iki­ai­ko­jen tiel­le.” (Ps. 139: 23–24.)


Evan­ke­liu­mi: Luuk. 19:28–40

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus läh­ti tois­ten edel­lä nou­se­maan Je­ru­sa­le­miin vie­vää tie­tä. Kun hän oli tu­los­sa Öl­jy­mä­ek­si kut­su­tul­le vuo­rel­le ja oli jo lä­hel­lä Bet­fa­gea ja Be­ta­ni­aa, hän lä­het­ti edel­tä kak­si ope­tus­las­taan ja sa­noi: ”Men­kää tuol­la nä­ky­vään ky­lään. Kun tu­let­te sin­ne, te nä­et­te kiin­ni si­do­tun aa­sin­var­san, jon­ka se­läs­sä ei ku­kaan vie­lä ole is­tu­nut. Ot­ta­kaa se sii­tä ja tuo­kaa tän­ne. Jos joku ky­syy, mik­si te otat­te sen, vas­tat­kaa, et­tä Her­ra tar­vit­see sitä. Mie­het läh­ti­vät ja ha­vait­si­vat kai­ken ole­van niin kuin Jee­sus oli heil­le sa­no­nut. Kun he oli­vat ir­rot­ta­mas­sa var­saa, sen omis­ta­jat ky­syi­vät: ”Mik­si te viet­te var­san?” He vas­ta­si­vat: ”Her­ra tar­vit­see sitä.” He toi­vat var­san Jee­suk­sel­le, heit­ti­vät vaat­tei­taan sen sel­kään ja aut­toi­vat Jee­suk­sen rat­sail­le. Kun hän sit­ten rat­sas­ti, ope­tus­lap­set le­vit­ti­vät vaat­tei­taan tiel­le. Jee­suk­sen lä­hes­ty­es­sä sitä paik­kaa, mis­tä tie las­keu­tuu Öl­jy­mä­en rin­net­tä alas, koko ope­tus­las­ten jouk­ko al­koi rie­muis­saan suu­reen ää­neen ylis­tää Ju­ma­laa kai­kis­ta niis­tä voi­ma­te­ois­ta, jot­ka he oli­vat näh­neet. He huu­si­vat: – Siu­nat­tu hän, ku­nin­gas, joka tu­lee Her­ran ni­mes­sä! Tai­vaas­sa rau­ha, kun­nia kor­keuk­sis­sa. Muu­ta­mat fa­ri­seuk­set sa­noi­vat vä­ki­jou­kon kes­kel­tä Jee­suk­sel­le: ”Opet­ta­ja, kiel­lä ope­tus­lap­si­a­si!” Mut­ta Jee­sus vas­ta­si: ”Minä sa­non teil­le: jos he oli­si­vat vai­ti, niin ki­vet huu­tai­si­vat.”

Bib­lia: Ja kuin hän nä­mät pu­hu­nut oli, meni hän edel­lä ja va­el­si ylös Je­ru­sa­le­mia päin. Ja ta­pah­tui, kuin hän lä­hes­tyi Betp­ha­gea ja Be­ta­ni­aa, ja tuli sen vuo­ren tykö, joka öl­jy­mä­ek­si kut­su­taan, lä­het­ti hän kak­si ope­tus­lap­sis­tan­sa, sa­no­en: men­käät ky­lään, joka on tei­dän edes­sän­ne, ja kuin te sii­hen tu­let­te si­säl­le, niin te löy­dät­te var­san si­dot­tu­na, jon­ka pääl­lä ei yk­si­kään ih­mi­nen kos­kaan is­tu­nut ole: pääs­tä­käät se ja tuo­kaat tän­ne. Ja jos joku teil­tä ky­syy: mik­si te sitä pääs­tät­te? Niin sa­no­kaat hä­nel­le: Her­ra tätä tar­vit­see. Niin lä­he­te­tyt me­ni­vät ja löy­si­vät niin­kuin hän oli heil­le sa­no­nut. Kuin he nyt pääs­ti­vät var­saa, sa­noi sen isän­tä heil­le: mik­si te pääs­tät­te var­saa? Vaan he sa­noi­vat: Her­ra tätä tar­vit­see. Ja he vei­vät sen Je­suk­sen tykö, ja pa­ni­vat vaat­teen­sa var­san pääl­le, ja is­tut­ti­vat Je­suk­sen se pääl­le. Ja kuin hän mat­kus­ti, le­vit­ti­vät he vaat­teen­sa tiel­le. Ja kuin hän jo lä­hes­tyi me­ne­mään alas Öl­jy­mä­el­tä, ru­pe­si koko ope­tus­las­ten jouk­ko iloi­ten kiit­tä­mään Ju­ma­laa suu­rel­la ää­nel­lä kai­kis­tä niis­tä voi­mal­li­sis­ta töis­tä, jot­ka he näh­neet oli­vat sa­no­en: siu­nat­tu ol­koon se, joka tu­lee, ku­nin­gas Her­ran ni­meen! Rau­ha tai­vaas­sa ja kun­nia kor­keuk­sis­sa! Ja muu­ta­mat Pha­ri­se­a­lai­sis­ta kan­san se­as­ta sa­noi­vat hä­nel­le: Mes­ta­ri, nuh­te­le ope­tus­lap­si­as. Ja hän vas­ta­ten sa­noi heil­le: minä sa­non teil­le: jos nä­mät vai­ke­ne­vat, niin ki­vet pi­tää huu­ta­man.

15.7.2024

Hän loistaa valona, hän säteilee kirkkautta, hohde verhoaa hänen suuren voimansa. Hab. 3:4

Viikon kysymys