Mat­ti Hyry

Ju­ma­lan sa­nan teh­tä­vä­nä on ha­vah­dut­taa ja opet­taa tun­te­maan syn­nin ole­mus ja eri­tyi­ses­ti sen val­taa pi­tä­vä mah­ti ih­mi­sen sy­dä­mes­sä.

Kes­kel­lä paas­toa kirk­ko­vuo­den Raa­ma­tun teks­tit nos­ta­vat esil­le hur­jan ai­heen, pa­han val­lan. Uu­ti­set so­das­ta ja vä­ki­val­las­ta on help­po tun­nis­taa pa­huu­dek­si ja syn­nin ki­rouk­sek­si, mut­ta us­kal­lam­me­ko aja­tel­la, et­tä ih­mi­sen sy­dä­men her­ruu­des­ta käy­dään myös tais­te­lua?

Pa­han tar­koi­tuk­se­na on vie­dä ih­mi­sen va­paus ja or­juut­taa. Täs­tä on­net­to­mas­ta ti­las­ta on ai­no­as­taan yk­si pää­sy, Jee­suk­sen omin sa­noin: ”jos Poi­ka va­paut­taa tei­dät, te olet­te to­del­la va­pai­ta” (Joh. 8:36).

Syn­nin or­juus es­tää us­ko­mi­sen

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä Jee­suk­sen ja juu­ta­lais­ten vä­li­nen kes­kus­te­lu ke­hit­tyi ko­va­sa­nai­sek­si kiis­tak­si ja syyt­te­lyk­si. Eri­kois­ta on, et­tä lu­vun alus­sa evan­ke­lis­ta vie­lä sa­noi Jee­sus­ta syyt­tä­vis­tä, et­tä he us­koi­vat hä­neen.

Koi­tui­ko näi­den juu­ta­lais­ten kom­pas­tuk­sek­si Jee­suk­sen puhe or­juu­des­ta ja sii­tä, et­tä vain Jee­suk­ses­sa tul­lut to­tuus te­kee hei­dät va­paik­si? He ei­vät kä­sit­tä­neet mi­ten­kään ole­van­sa or­jia, kos­ka oli­vat Ab­ra­ha­min jäl­ke­läi­siä. Juu­ta­lai­sel­le mie­hel­le oli kaik­kein kes­kei­sin­tä aja­tus syn­ty­pe­rään pe­rus­tu­vas­ta si­säi­ses­tä va­pau­des­ta ja sen tuo­mas­ta ky­vys­tä va­li­ta oi­kea ope­tus. Nyt he louk­kaan­tui­vat ta­jut­tu­aan Jee­suk­sen kiis­tä­vän tuon si­säi­sen va­pau­den syyt­tä­en sa­mal­la hei­tä syn­nin or­jik­si.

Tämä or­juus Jee­suk­sen sa­no­jen mu­kaan es­ti hei­tä kuu­le­mas­ta Ju­ma­lan pu­het­ta ja kä­sit­tä­mäs­tä sitä, et­tä Jee­suk­ses­sa Ju­ma­la oli hei­dän kes­kel­lään. Jee­sus vie­lä sa­noi, et­tä hän oli en­nen kuin Ab­ra­ham syn­tyi ja et­tä Ab­ra­ham iloit­si sii­tä, et­tä sai­si näh­dä hä­nen päi­vän­sä. Jee­sus viit­ta­si Ab­ra­ha­min Ju­ma­lal­ta saa­maan lu­pauk­seen Ii­sa­kis­ta ja ikui­ses­ta lii­tos­ta, joka täyt­tyi nyt Jee­suk­ses­sa. Tämä puhe suu­tut­ti kuu­li­jat, ja he al­koi­vat poi­mi­maan ki­viä sur­ma­tak­seen Jee­suk­sen.

Sana opet­taa syn­nis­tä

Jee­suk­sen kova tuo­mi­on puhe ei ole kui­ten­kaan teks­tin pää­si­säl­tö. Evan­ke­liu­mi tii­vis­tyy Jee­suk­sen sa­naan: ”To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: joka pi­tää kiin­ni mi­nun sa­nas­ta­ni, ei mil­loin­kaan näe kuo­le­maa.” Ko­van pu­heen teh­tä­vä­nä on ha­vah­dut­taa ja opet­taa tun­te­maan syn­nin ole­mus ja eri­tyi­ses­ti sen val­taa pi­tä­vä mah­ti ih­mi­sen sy­dä­mes­sä.

Ju­ma­lan tah­to, ja sa­mal­la laki, voi­daan täyt­tää vain us­ko­mal­la Jee­suk­seen. Vain hä­nel­lä on Ju­ma­lal­ta saa­tu voi­ma ja val­ta ajaa paha ulos ih­mi­sen sy­dä­mes­tä. Tämä on hä­nen teh­tä­vän­sä.

Jee­sus it­se ku­vaa Luuk­kaan evan­ke­liu­mis­sa (11:22–23) tuo­ta val­taa ver­tauk­sel­la: ”Kun vä­ke­vä mies var­ti­oi lin­naan­sa ase kä­des­sä, hä­nen omai­suu­ten­sa on tur­vas­sa. Mut­ta jos toi­nen vie­lä vä­ke­väm­pi hyök­kää hä­nen kimp­puun­sa ja voit­taa hä­net, tuo vä­ke­väm­pi ot­taa hä­nel­tä aseet ja va­rus­teet, joi­hin hän luot­ti, ja ja­kaa saa­man­sa saa­liin.” Sil­loin, kun näin käy, on Ju­ma­lan val­ta­kun­ta tul­lut lä­hel­le.

Us­ko­vai­nen ei kuo­le

Teks­tin ää­rel­lä on hyvä muis­taa, et­tä us­ko, kyky kuul­la Ju­ma­lan sa­naa ja Ju­ma­lan lap­seus ovat kris­ti­tyn elä­mäs­sä mah­dol­li­sia vain Ju­ma­lan oma­na työ­nä.

Lut­he­rin ka­te­kis­muk­sen kol­man­nen us­kon­kap­pa­leen se­li­tys tii­vis­tää asi­an näin: ”Us­kon, et­ten voi omas­ta jär­jes­tä­ni en­kä voi­mas­ta­ni us­koa Her­raa­ni Jee­suk­seen Kris­tuk­seen en­kä pääs­tä hä­nen luok­seen, vaan et­tä Pyhä Hen­ki on kut­su­nut mi­nut evan­ke­liu­min vä­li­tyk­sel­lä, va­lais­sut mi­nut lah­joil­laan, py­hit­tä­nyt ja säi­lyt­tä­nyt mi­nut oi­ke­as­sa us­kos­sa. Sa­mal­la ta­val­la hän maa­il­mas­sa kut­suu, ko­ko­aa, va­lai­see, py­hit­tää ja Jee­suk­sen Kris­tuk­sen yh­tey­des­sä var­je­lee koko kris­ti­kun­nan ai­no­as­sa oi­ke­as­sa us­kos­sa. Täs­sä kris­ti­kun­nas­sa hän joka päi­vä an­taa mi­nul­le ja jo­kai­sel­le us­ko­val­le ra­jat­to­mas­ti kaik­ki syn­nit an­teek­si, he­rät­tää mi­nut ja kaik­ki kuol­leet vii­mei­se­nä päi­vä­nä sekä lah­joit­taa mi­nul­le ja kai­kil­le us­ko­vil­le ian­kaik­ki­sen elä­män Kris­tuk­ses­sa.”

Sil­le, jol­le tämä Ju­ma­lan ar­mos­ta on tot­ta, kuu­luu Jee­suk­sen lu­paus, et­tei hän mil­loin­kaan näe kuo­le­maa.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Joh. 8:46–59

Raa­mat­tu 1992: Kuka teis­tä voi osoit­taa, et­tä minä olen teh­nyt syn­tiä? Ja jos pu­hun tot­ta, mik­si et­te us­ko mi­nua? Se, joka on läh­töi­sin Ju­ma­las­ta, kuu­lee mitä Ju­ma­la pu­huu. Te et­te kuu­le, kos­ka et­te ole läh­töi­sin Ju­ma­las­ta.” Juu­ta­lai­set sa­noi­vat Jee­suk­sel­le: ”Sinä olet sa­ma­ri­a­lai­nen, ja si­nus­sa on paha hen­ki. Ei­kö asia ole­kin niin?” Jee­sus vas­ta­si: ”Ei mi­nus­sa ole pa­haa hen­keä. Minä kun­ni­oi­tan Isää­ni, mut­ta te hä­päi­set­te mi­nua. It­se en kysy kun­ni­aa­ni, mut­ta on toi­nen, joka ky­syy ja tuo­mit­see. To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: joka pi­tää kiin­ni mi­nun sa­nas­ta­ni, ei mil­loin­kaan näe kuo­le­maa.” Juu­ta­lai­set sa­noi­vat hä­nel­le: ”Nyt asia on sel­vä: si­nus­sa on paha hen­ki. Ab­ra­ham on kuol­lut, sa­moin pro­fee­tat, mut­ta sinä sa­not: ’Joka pi­tää kiin­ni mi­nun sa­nas­ta­ni, ei mil­loin­kaan koh­taa kuo­le­maa.’ Si­nä­kö muka olet suu­rem­pi kuin isäm­me Ab­ra­ham? Hän on kuol­lut, ja niin ovat kuol­leet myös pro­fee­tat. Mikä sinä luu­let ole­va­si?” Jee­sus vas­ta­si: ”Jos minä it­se kir­kas­tan kun­ni­aa­ni, se kun­nia ei ole min­kään ar­voi­nen. Mut­ta mi­nun kun­ni­a­ni kir­kas­taa Isä, hän, jota te sa­not­te omak­si Ju­ma­lak­sen­ne. Te et­te ole op­pi­neet tun­te­maan hän­tä, mut­ta minä tun­nen hä­net. Jos sa­noi­sin, et­ten tun­ne, oli­sin va­leh­te­li­ja niin kuin te. Mut­ta minä tun­nen hä­net ja pi­dän kiin­ni hä­nen sa­nas­taan. Tei­dän isän­ne Ab­ra­ham iloit­si sii­tä, et­tä sai­si näh­dä mi­nun päi­vä­ni. Hän näki sen ja rie­muit­si.” Juu­ta­lai­set sa­noi­vat hä­nel­le: ”Et ole edes vii­den­kym­me­nen ja olet muka näh­nyt Ab­ra­ha­min!” Jee­sus vas­ta­si: ”To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: jo en­nen kuin Ab­ra­ham syn­tyi – minä olin.” Sil­loin he al­koi­vat poi­mia ki­viä heit­tääk­seen niil­lä hän­tä, mut­ta Jee­sus pois­tui hei­dän nä­ky­vis­tään ja läh­ti temp­pe­lis­tä.

Bib­lia: Kuka teis­tä nuh­te­lee mi­nua syn­nin täh­den? Jos minä sa­non teil­le to­tuu­den, mik­si et­te us­ko mi­nua? Joka on Ju­ma­las­ta, se kuu­lee Ju­ma­lan sa­nat; sen­täh­den et­te kuu­le, et­tet­te Ju­ma­las­ta ole. Niin vas­ta­si­vat Juu­da­lai­set ja sa­noi­vat hä­nel­le: em­me­kö me oi­kein sano, et­tä sinä olet Sa­ma­ri­a­lai­nen, ja si­nul­la on per­ke­le? Je­sus vas­ta­si: ei mi­nul­la ole per­ke­le, vaan minä kun­ni­oi­tan mi­nun Isää­ni, ja te hä­päi­set­te mi­nua. En minä et­si omaa kun­ni­aa­ni, yk­si on, joka sitä ky­syy ja tuo­mit­see. To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: joka kät­kee mi­nun sa­na­ni, ei hä­nen pidä nä­ke­män kuo­le­maa ijan­kaik­ki­ses­ti. Niin Juu­da­lai­set sa­noi­vat hä­nel­le: nyt me ym­mär­sim­me, et­tä si­nul­la on per­ke­le. Ab­ra­ham on kuol­lut ja prop­he­tat, ja sinä sa­not: joka kät­kee mi­nun sa­na­ni, ei hä­nen pidä mais­ta­man kuo­le­maa ijan­kaik­ki­ses­ti. Olet­kos sinä suu­rem­pi kuin mei­dän isäm­me Ab­ra­ham, joka kuol­lut on? Ja prop­he­tat ovat kuol­leet: mik­si sinä it­ses teet? Je­sus vas­ta­si: jos minä it­si­ä­ni kun­ni­oi­tan, niin ei mi­nun kun­ni­a­ni ole mi­tään: mi­nun Isä­ni on se, joka kun­ni­oit­taa mi­nua, jon­ka te tei­dän Ju­ma­lak­sen­ne sa­not­te. Ja et­te tun­ne hän­tä, mut­ta minä tun­nen hä­nen: ja jos minä sa­noi­sin, et­ten minä hän­tä tun­ti­si, niin minä oli­sin va­leh­te­lia kuin te­kin; mut­ta minä tun­nen hä­nen ja kät­ken hä­nen sa­nan­sa. Ab­ra­ham tei­dän isän­ne iloit­si, näh­däk­sen­sä mi­nun päi­vä­ni; hän näki sen, ja ihas­tui. Niin Juu­da­lai­set sa­noi­vat hä­nel­le: et sinä ole vie­lä vii­den­kym­me­nen ajas­ta­jan van­ha ja olet näh­nyt Ab­ra­ha­min? Je­sus sa­noi heil­le: to­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: en­nen­kuin Ab­ra­ham oli­kaan, olen minä. Niin he poi­mi­vat ki­viä, las­ket­taak­sen­sa hän­tä. Mut­ta Je­sus ly­myi ja läk­si ulos temp­lis­tä, käy­den hei­dän kes­kel­tän­sä; ja niin hän pää­si ulos.