JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Jeesus voitti pahan vallan

Sana sunnuntaiksi
3.3.2024 6.00

Juttua muokattu:

26.2. 15:42
2024022615423520240303060000

H.H.

H.H.

Mat­ti Hyry

Ju­ma­lan sa­nan teh­tä­vä­nä on ha­vah­dut­taa ja opet­taa tun­te­maan syn­nin ole­mus ja eri­tyi­ses­ti sen val­taa pi­tä­vä mah­ti ih­mi­sen sy­dä­mes­sä.

Kes­kel­lä paas­toa kirk­ko­vuo­den Raa­ma­tun teks­tit nos­ta­vat esil­le hur­jan ai­heen, pa­han val­lan. Uu­ti­set so­das­ta ja vä­ki­val­las­ta on help­po tun­nis­taa pa­huu­dek­si ja syn­nin ki­rouk­sek­si, mut­ta us­kal­lam­me­ko aja­tel­la, et­tä ih­mi­sen sy­dä­men her­ruu­des­ta käy­dään myös tais­te­lua?

Pa­han tar­koi­tuk­se­na on vie­dä ih­mi­sen va­paus ja or­juut­taa. Täs­tä on­net­to­mas­ta ti­las­ta on ai­no­as­taan yk­si pää­sy, Jee­suk­sen omin sa­noin: ”jos Poi­ka va­paut­taa tei­dät, te olet­te to­del­la va­pai­ta” (Joh. 8:36).

Syn­nin or­juus es­tää us­ko­mi­sen

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä Jee­suk­sen ja juu­ta­lais­ten vä­li­nen kes­kus­te­lu ke­hit­tyi ko­va­sa­nai­sek­si kiis­tak­si ja syyt­te­lyk­si. Eri­kois­ta on, et­tä lu­vun alus­sa evan­ke­lis­ta vie­lä sa­noi Jee­sus­ta syyt­tä­vis­tä, et­tä he us­koi­vat hä­neen.

Koi­tui­ko näi­den juu­ta­lais­ten kom­pas­tuk­sek­si Jee­suk­sen puhe or­juu­des­ta ja sii­tä, et­tä vain Jee­suk­ses­sa tul­lut to­tuus te­kee hei­dät va­paik­si? He ei­vät kä­sit­tä­neet mi­ten­kään ole­van­sa or­jia, kos­ka oli­vat Ab­ra­ha­min jäl­ke­läi­siä. Juu­ta­lai­sel­le mie­hel­le oli kaik­kein kes­kei­sin­tä aja­tus syn­ty­pe­rään pe­rus­tu­vas­ta si­säi­ses­tä va­pau­des­ta ja sen tuo­mas­ta ky­vys­tä va­li­ta oi­kea ope­tus. Nyt he louk­kaan­tui­vat ta­jut­tu­aan Jee­suk­sen kiis­tä­vän tuon si­säi­sen va­pau­den syyt­tä­en sa­mal­la hei­tä syn­nin or­jik­si.

Tämä or­juus Jee­suk­sen sa­no­jen mu­kaan es­ti hei­tä kuu­le­mas­ta Ju­ma­lan pu­het­ta ja kä­sit­tä­mäs­tä sitä, et­tä Jee­suk­ses­sa Ju­ma­la oli hei­dän kes­kel­lään. Jee­sus vie­lä sa­noi, et­tä hän oli en­nen kuin Ab­ra­ham syn­tyi ja et­tä Ab­ra­ham iloit­si sii­tä, et­tä sai­si näh­dä hä­nen päi­vän­sä. Jee­sus viit­ta­si Ab­ra­ha­min Ju­ma­lal­ta saa­maan lu­pauk­seen Ii­sa­kis­ta ja ikui­ses­ta lii­tos­ta, joka täyt­tyi nyt Jee­suk­ses­sa. Tämä puhe suu­tut­ti kuu­li­jat, ja he al­koi­vat poi­mi­maan ki­viä sur­ma­tak­seen Jee­suk­sen.

Sana opet­taa syn­nis­tä

Jee­suk­sen kova tuo­mi­on puhe ei ole kui­ten­kaan teks­tin pää­si­säl­tö. Evan­ke­liu­mi tii­vis­tyy Jee­suk­sen sa­naan: ”To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: joka pi­tää kiin­ni mi­nun sa­nas­ta­ni, ei mil­loin­kaan näe kuo­le­maa.” Ko­van pu­heen teh­tä­vä­nä on ha­vah­dut­taa ja opet­taa tun­te­maan syn­nin ole­mus ja eri­tyi­ses­ti sen val­taa pi­tä­vä mah­ti ih­mi­sen sy­dä­mes­sä.

Ju­ma­lan tah­to, ja sa­mal­la laki, voi­daan täyt­tää vain us­ko­mal­la Jee­suk­seen. Vain hä­nel­lä on Ju­ma­lal­ta saa­tu voi­ma ja val­ta ajaa paha ulos ih­mi­sen sy­dä­mes­tä. Tämä on hä­nen teh­tä­vän­sä.

Jee­sus it­se ku­vaa Luuk­kaan evan­ke­liu­mis­sa (11:22–23) tuo­ta val­taa ver­tauk­sel­la: ”Kun vä­ke­vä mies var­ti­oi lin­naan­sa ase kä­des­sä, hä­nen omai­suu­ten­sa on tur­vas­sa. Mut­ta jos toi­nen vie­lä vä­ke­väm­pi hyök­kää hä­nen kimp­puun­sa ja voit­taa hä­net, tuo vä­ke­väm­pi ot­taa hä­nel­tä aseet ja va­rus­teet, joi­hin hän luot­ti, ja ja­kaa saa­man­sa saa­liin.” Sil­loin, kun näin käy, on Ju­ma­lan val­ta­kun­ta tul­lut lä­hel­le.

Us­ko­vai­nen ei kuo­le

Teks­tin ää­rel­lä on hyvä muis­taa, et­tä us­ko, kyky kuul­la Ju­ma­lan sa­naa ja Ju­ma­lan lap­seus ovat kris­ti­tyn elä­mäs­sä mah­dol­li­sia vain Ju­ma­lan oma­na työ­nä.

Lut­he­rin ka­te­kis­muk­sen kol­man­nen us­kon­kap­pa­leen se­li­tys tii­vis­tää asi­an näin: ”Us­kon, et­ten voi omas­ta jär­jes­tä­ni en­kä voi­mas­ta­ni us­koa Her­raa­ni Jee­suk­seen Kris­tuk­seen en­kä pääs­tä hä­nen luok­seen, vaan et­tä Pyhä Hen­ki on kut­su­nut mi­nut evan­ke­liu­min vä­li­tyk­sel­lä, va­lais­sut mi­nut lah­joil­laan, py­hit­tä­nyt ja säi­lyt­tä­nyt mi­nut oi­ke­as­sa us­kos­sa. Sa­mal­la ta­val­la hän maa­il­mas­sa kut­suu, ko­ko­aa, va­lai­see, py­hit­tää ja Jee­suk­sen Kris­tuk­sen yh­tey­des­sä var­je­lee koko kris­ti­kun­nan ai­no­as­sa oi­ke­as­sa us­kos­sa. Täs­sä kris­ti­kun­nas­sa hän joka päi­vä an­taa mi­nul­le ja jo­kai­sel­le us­ko­val­le ra­jat­to­mas­ti kaik­ki syn­nit an­teek­si, he­rät­tää mi­nut ja kaik­ki kuol­leet vii­mei­se­nä päi­vä­nä sekä lah­joit­taa mi­nul­le ja kai­kil­le us­ko­vil­le ian­kaik­ki­sen elä­män Kris­tuk­ses­sa.”

Sil­le, jol­le tämä Ju­ma­lan ar­mos­ta on tot­ta, kuu­luu Jee­suk­sen lu­paus, et­tei hän mil­loin­kaan näe kuo­le­maa.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Joh. 8:46–59

Raa­mat­tu 1992: Kuka teis­tä voi osoit­taa, et­tä minä olen teh­nyt syn­tiä? Ja jos pu­hun tot­ta, mik­si et­te us­ko mi­nua? Se, joka on läh­töi­sin Ju­ma­las­ta, kuu­lee mitä Ju­ma­la pu­huu. Te et­te kuu­le, kos­ka et­te ole läh­töi­sin Ju­ma­las­ta.” Juu­ta­lai­set sa­noi­vat Jee­suk­sel­le: ”Sinä olet sa­ma­ri­a­lai­nen, ja si­nus­sa on paha hen­ki. Ei­kö asia ole­kin niin?” Jee­sus vas­ta­si: ”Ei mi­nus­sa ole pa­haa hen­keä. Minä kun­ni­oi­tan Isää­ni, mut­ta te hä­päi­set­te mi­nua. It­se en kysy kun­ni­aa­ni, mut­ta on toi­nen, joka ky­syy ja tuo­mit­see. To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: joka pi­tää kiin­ni mi­nun sa­nas­ta­ni, ei mil­loin­kaan näe kuo­le­maa.” Juu­ta­lai­set sa­noi­vat hä­nel­le: ”Nyt asia on sel­vä: si­nus­sa on paha hen­ki. Ab­ra­ham on kuol­lut, sa­moin pro­fee­tat, mut­ta sinä sa­not: ’Joka pi­tää kiin­ni mi­nun sa­nas­ta­ni, ei mil­loin­kaan koh­taa kuo­le­maa.’ Si­nä­kö muka olet suu­rem­pi kuin isäm­me Ab­ra­ham? Hän on kuol­lut, ja niin ovat kuol­leet myös pro­fee­tat. Mikä sinä luu­let ole­va­si?” Jee­sus vas­ta­si: ”Jos minä it­se kir­kas­tan kun­ni­aa­ni, se kun­nia ei ole min­kään ar­voi­nen. Mut­ta mi­nun kun­ni­a­ni kir­kas­taa Isä, hän, jota te sa­not­te omak­si Ju­ma­lak­sen­ne. Te et­te ole op­pi­neet tun­te­maan hän­tä, mut­ta minä tun­nen hä­net. Jos sa­noi­sin, et­ten tun­ne, oli­sin va­leh­te­li­ja niin kuin te. Mut­ta minä tun­nen hä­net ja pi­dän kiin­ni hä­nen sa­nas­taan. Tei­dän isän­ne Ab­ra­ham iloit­si sii­tä, et­tä sai­si näh­dä mi­nun päi­vä­ni. Hän näki sen ja rie­muit­si.” Juu­ta­lai­set sa­noi­vat hä­nel­le: ”Et ole edes vii­den­kym­me­nen ja olet muka näh­nyt Ab­ra­ha­min!” Jee­sus vas­ta­si: ”To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: jo en­nen kuin Ab­ra­ham syn­tyi – minä olin.” Sil­loin he al­koi­vat poi­mia ki­viä heit­tääk­seen niil­lä hän­tä, mut­ta Jee­sus pois­tui hei­dän nä­ky­vis­tään ja läh­ti temp­pe­lis­tä.

Bib­lia: Kuka teis­tä nuh­te­lee mi­nua syn­nin täh­den? Jos minä sa­non teil­le to­tuu­den, mik­si et­te us­ko mi­nua? Joka on Ju­ma­las­ta, se kuu­lee Ju­ma­lan sa­nat; sen­täh­den et­te kuu­le, et­tet­te Ju­ma­las­ta ole. Niin vas­ta­si­vat Juu­da­lai­set ja sa­noi­vat hä­nel­le: em­me­kö me oi­kein sano, et­tä sinä olet Sa­ma­ri­a­lai­nen, ja si­nul­la on per­ke­le? Je­sus vas­ta­si: ei mi­nul­la ole per­ke­le, vaan minä kun­ni­oi­tan mi­nun Isää­ni, ja te hä­päi­set­te mi­nua. En minä et­si omaa kun­ni­aa­ni, yk­si on, joka sitä ky­syy ja tuo­mit­see. To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: joka kät­kee mi­nun sa­na­ni, ei hä­nen pidä nä­ke­män kuo­le­maa ijan­kaik­ki­ses­ti. Niin Juu­da­lai­set sa­noi­vat hä­nel­le: nyt me ym­mär­sim­me, et­tä si­nul­la on per­ke­le. Ab­ra­ham on kuol­lut ja prop­he­tat, ja sinä sa­not: joka kät­kee mi­nun sa­na­ni, ei hä­nen pidä mais­ta­man kuo­le­maa ijan­kaik­ki­ses­ti. Olet­kos sinä suu­rem­pi kuin mei­dän isäm­me Ab­ra­ham, joka kuol­lut on? Ja prop­he­tat ovat kuol­leet: mik­si sinä it­ses teet? Je­sus vas­ta­si: jos minä it­si­ä­ni kun­ni­oi­tan, niin ei mi­nun kun­ni­a­ni ole mi­tään: mi­nun Isä­ni on se, joka kun­ni­oit­taa mi­nua, jon­ka te tei­dän Ju­ma­lak­sen­ne sa­not­te. Ja et­te tun­ne hän­tä, mut­ta minä tun­nen hä­nen: ja jos minä sa­noi­sin, et­ten minä hän­tä tun­ti­si, niin minä oli­sin va­leh­te­lia kuin te­kin; mut­ta minä tun­nen hä­nen ja kät­ken hä­nen sa­nan­sa. Ab­ra­ham tei­dän isän­ne iloit­si, näh­däk­sen­sä mi­nun päi­vä­ni; hän näki sen, ja ihas­tui. Niin Juu­da­lai­set sa­noi­vat hä­nel­le: et sinä ole vie­lä vii­den­kym­me­nen ajas­ta­jan van­ha ja olet näh­nyt Ab­ra­ha­min? Je­sus sa­noi heil­le: to­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: en­nen­kuin Ab­ra­ham oli­kaan, olen minä. Niin he poi­mi­vat ki­viä, las­ket­taak­sen­sa hän­tä. Mut­ta Je­sus ly­myi ja läk­si ulos temp­lis­tä, käy­den hei­dän kes­kel­tän­sä; ja niin hän pää­si ulos.

18.4.2024

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Ps. 23:4

Viikon kysymys