JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Jumala puhui kirkastusvuorella

Sana sunnuntaiksi
31.7.2022 6.00

Juttua muokattu:

21.7. 12:46
2022072112463920220731060000

H. H.

H. H.

Jan­ne Iso­maa

Kir­kas­tus­vuo­ren het­ki oli ope­tus­lap­sil­le ih­meel­li­nen näky. Tai­vaas­sa on kui­ten­kin lu­vas­sa jo­tain vie­lä suu­rem­paa.

Pie­ta­ri, Jaa­kob ja Jo­han­nes sai­vat ol­la Jee­suk­sen kans­sa het­kes­sä, jos­sa Jee­suk­sen kas­vot hoh­ti­vat kuin au­rin­ko. He ei­vät etu­kä­teen tien­neet, mi­ten ai­nut­laa­tui­ses­ta ti­lan­tees­ta oli ky­sy­mys. Oli häm­mäs­tyt­tä­vää, et­tä he sai­vat näh­dä kau­an sit­ten kuol­leen Moo­sek­sen. He nä­ki­vät myös Eli­an, joka oli elä­nyt 800 vuot­ta en­nen Jee­sus­ta. Elia oli ih­meel­li­sel­lä ta­val­la otet­tu tu­li­sis­sa vau­nuis­sa tuu­len­pyör­tees­sä tai­vaa­seen (2. Kun. 2:11).

Voim­me poh­tia, mi­ten on mah­dol­lis­ta, et­tä Moo­ses ja Elia oli­vat kir­kas­tus­vuo­rel­la. Raa­mat­tu to­dis­taa Ju­ma­las­ta, et­tä ”si­nun kuol­lee­si he­rää­vät eloon, hei­dän ruu­miin­sa nou­se­vat ylös” (Jes. 26:19). Kun tar­kas­te­lem­me Ju­ma­lan te­ko­ja, voim­me ha­vai­ta, et­tä se ”mikä on ih­mi­sel­le mah­do­ton­ta, se on mah­dol­lis­ta Ju­ma­lal­le” (Luuk. 18:27).

Moo­ses ja Elia ha­lu­si­vat us­koa

Moo­sek­ses­ta Raa­mat­tu an­taa hy­vän to­dis­tuk­sen: ”Hän näet piti Kris­tuk­sen osak­si tu­le­vaa hä­väis­tys­tä suu­rem­pa­na rik­kau­te­na kuin koko Egyp­tin aar­tei­ta, sil­lä hän kiin­nit­ti kat­seen­sa tu­le­vaan pal­kin­toon. Us­kon­sa täh­den Moo­ses läh­ti Egyp­tis­tä ku­nin­kaan vi­haa pel­kää­mät­tä ja py­syi lu­ja­na, ku­ten py­syy se joka ikään kuin nä­kee Nä­ky­mät­tö­män.” (Hepr. 11:26.) Kir­kas­tus­vuo­ren ta­pah­tu­mat osoit­ta­vat, et­tä se, mi­hin Moo­ses luot­ti ja us­koi, oli tot­ta.

Jaa­kob ker­too kir­jees­sään, et­tä ”Elia oli sa­man­lai­nen ih­mi­nen kuin me” (Jaak. 5:17). Moo­ses ja Elia ei­vät ol­leet siis mi­ten­kään pa­rem­pia ih­mi­siä kuin muut us­ko­vai­set. Elia ja Moo­ses ha­lu­si­vat us­koa, ja sik­si he sai­vat ol­la kir­kas­tus­vuo­rel­la Jee­suk­sen seu­ras­sa.

Em­me saa sel­vää vas­taus­ta sii­hen, mik­si Ju­ma­la va­lit­si juu­ri Moo­sek­sen ja Eli­an Jee­suk­sen seu­rak­si kir­kas­tus­vuo­rel­le. Voim­me aja­tel­la, et­tä Moo­ses oli läs­nä lain edus­ta­ja­na ja Elia pro­feet­to­jen ja evan­ke­liu­min edus­ta­ja­na.

Ju­ma­la ke­hot­ti kuu­le­maan Jee­sus­ta

Kir­kas­tus­vuo­ren het­ki oli mie­leen jää­vä. Ju­ma­la pu­hui pil­ven kes­kel­tä: ”Tämä on mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, jo­hon minä olen miel­ty­nyt. Kuul­kaa hän­tä!”

Kir­kas­tus­vuo­rel­la ol­leet ope­tus­lap­set Pie­ta­ri, Jaa­kob ja Jo­han­nes ko­ki­vat, et­tä hei­dän oli hyvä ol­la tuos­sa het­kes­sä. He oli­si­vat ha­lun­neet jää­dä kir­kas­tus­vuo­rel­le pi­dem­mäk­si­kin ai­kaa, mut­ta se ei ol­lut Ju­ma­lan tah­to. Kir­kas­tus­vuo­rel­le ei teh­ty ma­jo­ja, vaik­ka Pie­ta­ri sitä Jee­suk­sel­le eh­dot­ti.

Tai­vaas­sa on ikui­nen asun­to

Us­ko yh­dis­ti Moo­sek­sen ja Eli­an sekä ope­tus­lap­set Jee­suk­seen.

Jee­sus ke­hot­ti kaik­kia ih­mi­siä us­ko­maan: ”Us­ko­kaa Ju­ma­laan ja us­ko­kaa mi­nuun. Mi­nun Isä­ni ko­dis­sa on mon­ta huo­net­ta – en­hän minä muu­ten sa­noi­si, et­tä me­nen val­mis­ta­maan teil­le asuin­si­jan.” (Joh. 14:1–2.)

Raa­ma­tun mu­kaan ih­mi­nen elää tääl­lä maan pääl­lä ly­hy­en ajan. ”Kuin ke­don kuk­ka hän ku­kois­taa, ja kun tuu­li käy yli, ei hän­tä enää ole ei­kä hä­nen asuin­si­jan­sa hän­tä tun­ne” (Ps. 103:15–16).

On tär­ke­ää, et­tä jo­kai­nen ih­mi­nen löy­täi­si Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ja ha­lu­ai­si us­koa syn­tin­sä an­teek­si. Us­kon avul­la ih­mi­nen voi pääs­tä tai­vaa­seen. Tai­vaas­sa vie­te­tään kir­kas­tus­vuo­ren het­keä pal­jon suu­rem­paa ja ikuis­ta Ju­ma­lan las­ten juh­laa. ”Ju­ma­lal­la on tai­vaas­sa mei­tä var­ten ikui­nen asun­to, joka ei ole ih­mis­kät­ten työ­tä” (2. Kor. 5:1).

Evan­ke­liu­mi: Matt. 17:1–8

Raa­mat­tu 1992: Kuu­den päi­vän ku­lut­tua Jee­sus ot­ti mu­kaan­sa Pie­ta­rin sekä Jaa­ko­bin ja tä­män vel­jen Jo­han­nek­sen ja vei hei­dät kor­ke­al­le vuo­rel­le yk­si­näi­syy­teen. Siel­lä hä­nen ul­ko­muo­ton­sa muut­tui hei­dän näh­ten­sä: hä­nen kas­von­sa lois­ti­vat kuin au­rin­ko ja hä­nen vaat­teen­sa tu­li­vat val­keik­si kuin valo.

Sa­mas­sa heil­le il­mes­tyi­vät Moo­ses ja Elia, jot­ka kes­kus­te­li­vat Jee­suk­sen kans­sa. Pie­ta­ri puut­tui pu­hee­seen ja sa­noi Jee­suk­sel­le: ”Her­ra, on hyvä, et­tä me olem­me tääl­lä. Jos tah­dot, teen tän­ne kol­me ma­jaa: si­nul­le ja Moo­sek­sel­le ja Eli­al­le.” Pie­ta­rin vie­lä pu­hu­es­sa lois­ta­va pil­vi ver­ho­si hei­dät ja pil­ves­tä kuu­lui ää­ni: ”Tämä on mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, jo­hon minä olen miel­ty­nyt. Kuul­kaa hän­tä!” Kun ope­tus­lap­set kuu­li­vat ää­nen, he heit­täy­tyi­vät maa­han kas­voil­leen suu­ren pe­lon val­las­sa. Mut­ta Jee­sus tuli hei­dän luok­seen, kos­ket­ti hei­tä ja sa­noi: ”Nous­kaa, äl­kää pe­lät­kö.” Ja kun he nos­ti­vat kat­seen­sa, he ei­vät näh­neet ke­tään muu­ta kuin Jee­suk­sen yk­sin.

Bib­lia: Ja kuu­den päi­vän pe­räs­tä ot­ti Je­sus Pie­ta­rin ja Ja­ko­bin ja Jo­han­nek­sen hä­nen vel­jen­sä, ja vei hei­dät eri­nän­sä kor­ki­al­le vuo­rel­le. Ja kir­kas­tet­tiin hei­dän edes­sän­sä, ja hä­nen kas­von­sa pais­ti­vat niin­kuin au­rin­ko, ja hä­nen vaat­teen­sa tu­li­vat val­ki­ak­si niin­kuin val­keus.

Ja kat­so, heil­le nä­kyi­vät Mo­ses ja Eli­as, jot­ka pu­hui­vat hä­nen kans­san­sa. Niin vas­ta­si Pie­ta­ri ja sa­noi Je­suk­sel­le: Her­ra, mei­dän on täs­sä hyvä ol­la: jos sinä tah­dot, niin me teem­me tä­hän kol­me ma­jaa, si­nul­le yh­den, ja Mo­sek­sel­le yh­den, ja Eli­aal­le yh­den. Vie­lä hä­nen pu­huis­san­sa, kat­so, pais­ta­va pil­vi ym­pä­ri var­jo­si hei­dät, ja kat­so, ää­ni pil­ves­tä sa­noi: tämä on mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, jo­hon­ka minä mie­lis­tyin: kuul­kaat hän­tä. Ja kuin ope­tus­lap­set sen kuu­li­vat, lan­ke­si­vat he kas­voil­len­sa, ja pel­jäs­tyi­vät san­gen ko­vin. Ja Je­sus tuli, ja ru­pe­si hei­hin, ja sa­noi: nous­kaat, ja äl­käät pel­jät­kö. Mut­ta kuin he sil­män­sä nos­ti­vat, ei he ke­tään näh­neet, vaan Je­suk­sen yk­si­nän­sä.

29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys