JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Kristuksen kirkkaus valaisee uskovaisen tietä

Sana sunnuntaiksi
4.2.2024 7.00

Juttua muokattu:

30.1. 15:25
2024013015255020240204070000

Hannele Puhakka

Hannele Puhakka

Pasi Kan­ni­ai­nen

Si­me­on siu­na­si Jee­sus-las­ta ja hä­nen van­hem­pi­aan. Hän us­koi Ju­ma­lan sa­nan lu­pauk­siin ja ylis­ti Ju­ma­laa Va­pah­ta­jas­ta.

Us­ko­vai­set van­hem­mat, Ma­ria ja Joo­sef, oli­vat kuu­li­ai­sia Ju­ma­lan sa­nal­le. He tah­toi­vat men­nä Jee­sus-lap­sen­sa ja uh­ri­lah­jan­sa kans­sa temp­pe­liin, niin kuin Ju­ma­lan sa­nas­sa ja Her­ran lais­sa neu­vot­tiin. Ju­ma­lan Pyhä Hen­ki joh­dat­ti hei­tä us­kon tiel­lä.

Py­hän Hen­gen joh­da­tus­ta elä­mäs­sään sai ko­kea myös us­ko­vai­nen van­hus, Si­me­on. Sik­si hän­kin oli tul­lut jäl­leen ker­ran temp­pe­liin, Ju­ma­lan sa­nan py­hien kir­joi­tus­ten ää­rel­le.

Ru­koi­le­mi­nen an­taa voi­maa

Ju­ma­lan voi­mal­la ja Py­hän Hen­gen joh­da­tuk­ses­ta us­ko­vai­set ih­mi­set tah­to­vat käy­dä seu­rois­sa tä­nä­kin ai­ka­na. Ih­mi­ses­tä it­ses­tään ei tätä ha­lua nou­se, kos­ka mie­lem­me on kiin­ty­nyt kaik­keen ajal­li­seen te­ke­mi­seen ja me­ne­mi­seen.

Hel­pos­ti unoh­tuu se, et­tä elä­mäs­sä­kin ”jo­kai­nen hyvä an­ti ja jo­kai­nen täy­del­li­nen lah­ja tu­lee yl­hääl­tä, tai­vaan täh­tien Isäl­tä, jon­ka luo­na ei mi­kään muu­tu, ei valo vaih­du var­jok­si” (Jaak.1: 17). Ju­ma­lal­ta saa ru­koil­la voi­mia hä­nen sa­nan­sa lu­ke­mi­seen, kuu­le­mi­seen ja sen us­ko­mi­seen.

Us­ko an­taa rau­han

Sii­o­nin lau­lu 304 al­kaa sa­noil­la: ”Soi kii­tos­lau­lu, kun me ar­mon täy­den, vain an­si­ot­ta saam­me omis­taa.” Tätä iloa ja kii­tos­ta tun­si myös van­ha Si­me­on sy­dä­mes­sään ot­ta­es­saan kä­si­var­sil­leen pie­nen Jee­sus-lap­sen. Ju­ma­lan luo­mis­työn kau­neus, jota van­hem­mat saa­vat tun­tea ja kat­sel­la vas­ta­syn­ty­nees­sä lap­ses­sa, on ih­meel­li­nen asia ja iha­na het­ki. Si­me­on sai ko­kea vie­lä enem­män: us­kon sil­min hän kat­se­li lu­vat­tua Mes­si­as­ta ja Va­pah­ta­jaan­sa, tai­vaal­lis­ta va­loa ja kirk­kaut­ta.

Si­me­o­nin sy­dä­mel­lä oli Ju­ma­lan rau­ha. Sik­si ajal­li­sen elä­män pää­te­pis­teen lä­hes­ty­mi­nen­kään ei hän­tä pe­lot­ta­nut. Hän us­koi Ju­ma­lan sa­nan lu­pauk­siin. Hän sai elä­män­sä eh­toos­sa koh­da­ta vie­lä tuon us­ko­vai­sen per­heen ja näh­dä lu­paus­ten täyt­ty­myk­sen, pie­nen Jee­sus-lap­sen. Si­me­on ylis­ti Ju­ma­laa.

Ju­ma­lal­la on val­miit suun­ni­tel­mat

Nuo­ret van­hem­mat, Joo­sef ja Ma­ria, ih­met­te­li­vät Si­me­on-van­huk­sen ylis­tys­sa­no­ja Jee­sus-lap­ses­ta. Ajal­li­sen mat­kan ra­si­tuk­set ja vä­sy­mys pai­noi­vat isää ja äi­tiä. Mie­les­sä oli vii­me päi­vien suur­ten ta­pah­tu­mien häm­men­nys­tä ja edes­sä mon­ta ky­sy­mys­tä.

Epä­var­muu­den kes­kel­le oli kui­ten­kin tar­jol­la evan­ke­liu­min siu­naus, joka on ai­na kul­ke­nut Ju­ma­lan val­ta­kun­nan mu­ka­na. Si­me­on siu­na­si hei­tä, ja yh­tei­nen mat­ka sai jat­kua tur­val­li­se­na ja on­nel­li­se­na.

Ju­ma­lan suun­ni­tel­mat oli­vat val­miit, ei­vät­kä ne ole vie­lä­kään muut­tu­neet: Ju­ma­lan sa­nas­ta lois­ta­va Kris­tuk­sen kirk­kaus va­lai­see us­ko­van tie­tä edel­leen­kin eteen­päin, pe­ril­le tai­vaan ko­tiin saak­ka.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Luuk. 2:22–33

Raa­mat­tu 1992: Kun tuli päi­vä, jol­loin hei­dän Moo­sek­sen lain mu­kaan piti puh­dis­tau­tua, he me­ni­vät Je­ru­sa­le­miin vie­däk­seen lap­sen Her­ran eteen, sil­lä Her­ran lais­sa sa­no­taan näin: ”Jo­kai­nen poi­ka­lap­si, joka esi­koi­se­na tu­lee äi­tin­sä koh­dus­ta, on py­hi­tet­tä­vä Her­ral­le.” Sa­mal­la hei­dän piti tuo­da Her­ran lais­sa sää­det­ty uh­ri, ”kak­si met­sä­kyyh­kyä tai kyyh­ky­sen­poi­kaa”. Je­ru­sa­le­mis­sa eli hurs­kas ja ju­ma­laa­pel­kää­vä mies, jon­ka nimi oli Si­me­on. Hän odot­ti Is­ra­e­lil­le lu­vat­tua loh­du­tus­ta, ja Pyhä Hen­ki oli hä­nen yl­lään. Pyhä Hen­ki oli hä­nel­le il­moit­ta­nut, et­tei kuo­le­ma koh­taa hän­tä en­nen kuin hän on näh­nyt Her­ran Voi­del­lun. Hen­gen joh­da­tuk­ses­ta hän tuli temp­pe­liin, ja kun Jee­suk­sen van­hem­mat toi­vat las­ta sin­ne teh­däk­seen sen, mikä lain mu­kaan oli teh­tä­vä, hän ot­ti lap­sen kä­si­var­sil­leen, ylis­ti Ju­ma­laa ja sa­noi: –Her­ra, nyt sinä an­nat pal­ve­li­ja­si rau­has­sa läh­teä, niin kuin olet lu­van­nut. Mi­nun sil­mä­ni ovat näh­neet si­nun pe­las­tuk­se­si, jon­ka olet kai­kil­le kan­soil­le val­mis­ta­nut: va­lon, joka koit­taa pa­ka­na­kan­soil­le, kirk­kau­den, joka lois­taa kan­sal­le­si Is­ra­e­lil­le. Jee­suk­sen isä ja äi­ti oli­vat ih­meis­sään sii­tä, mitä hä­nes­tä sa­not­tiin.

15.7.2024

Hän loistaa valona, hän säteilee kirkkautta, hohde verhoaa hänen suuren voimansa. Hab. 3:4

Viikon kysymys