Jou­lu­kuun 27. päi­vä on al­ku­kir­kon ajois­ta läh­tien omis­tet­tu apos­to­li Jo­han­nek­sel­le. Päi­vän si­joit­ta­mi­nen jou­lun­py­hiin lie­nee joh­tu­nut sii­tä, et­tä Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­min al­ku ku­vaa Sa­nan tu­le­mis­ta li­hak­si (Joh. 1:1–14).

Rak­kau­den apos­to­li Jo­han­nes

Jo­han­nes tun­ne­taan rak­kau­den apos­to­li­na, sil­lä hän ko­ros­taa evan­ke­liu­mis­saan Ju­ma­lan rak­kaut­ta ih­mi­siä koh­taan. Tämä rak­kaus on tul­lut il­mi Jee­suk­sen syn­ty­mäs­sä. Jo­han­nes muis­tut­taa: ”Ju­ma­la on ra­kas­ta­nut maa­il­maa niin pal­jon, et­tä an­toi ai­no­an Poi­kan­sa, jot­tei yk­si­kään, joka hä­neen us­koo, jou­tui­si ka­do­tuk­seen, vaan sai­si ian­kaik­ki­sen elä­män” (Joh. 3:16). Päi­vän epis­to­la­teks­tis­sä hän ke­hot­taa: ”Kat­so­kaa, kuin­ka suur­ta rak­kaut­ta Isä on meil­le osoit­ta­nut: me olem­me saa­neet Ju­ma­lan lap­sen ni­men, ja hä­nen lap­si­aan me myös olem­me” (1. Joh. 3:1).

Apos­to­li Jo­han­nes oli Jee­suk­sen serk­ku äi­din puo­lel­ta (Mark. 16:1; Joh. 19:25). Täs­tä lie­nee osal­taan joh­tu­nut, et­tä hän oli Jee­suk­sel­le eri­tyi­sen ra­kas ja lä­hei­nen (Joh. 19:26–27). Evan­ke­liu­mis­saan Jo­han­nes käyt­tää it­ses­tään pei­te­ni­meä ”Jee­suk­sen rak­kain ope­tus­lap­si”. Lo­puk­si hän kui­ten­kin pal­jas­taa, ke­nes­tä on kyse: ”Juu­ri tämä ope­tus­lap­si to­dis­taa kai­kes­ta täs­tä. Hän on tä­män kir­joit­ta­nut, ja me tie­däm­me, et­tä hä­nen to­dis­tuk­sen­sa on ­luo­tet­ta­va.”

Jee­suk­sen seu­raa­jat hä­nen to­dis­ta­ji­naan

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä Jee­sus ke­hot­taa Pie­ta­ria: ”Seu­raa mi­nua.” Kun Pie­ta­ri ky­syy van­han ys­tä­vän­sä Jo­han­nek­sen osas­ta, Jee­sus vas­taa: ”Mitä se si­nul­le kuu­luu, vaik­ka tah­toi­sin hä­nen jää­vän tän­ne ai­na sii­hen as­ti kun tu­len? Seu­raa sinä mi­nua.” Jee­sus ha­lu­si täl­lä kiin­nit­tää huo­mi­on oma­koh­tai­sen us­kon en­si­si­jai­suu­teen. Hä­nen seu­raa­jien­sa ei ole tar­peen tie­tää us­kon­vel­jien ja -si­sar­ten koh­ta­lois­ta, vaik­ka se oli­si­kin kiin­nos­ta­vaa. Tär­ke­äm­pää on oma­koh­tai­nen Jee­suk­sen seu­raa­mi­nen.

Jo­han­nes näki tar­peel­li­sek­si tor­jua Jee­suk­sen sa­no­jen poh­jal­ta syn­ty­neet hu­hut sii­tä, et­tei hä­nen tar­vit­si­si koh­da­ta kuo­le­maa. Hu­hu­jen ja tul­kin­to­jen si­jaan hän kiin­nit­ti lu­ki­joi­den huo­mi­on teh­tä­vään­sä Jee­suk­sen to­dis­ta­ja­na, jon­ka to­dis­tus on luo­tet­ta­va. Hän kir­joit­taa sii­tä, min­kä on it­se näh­nyt ja kuul­lut, mitä omin kä­sin kos­ket­ta­nut: Jee­suk­ses­ta, elä­män Sa­nas­ta (1. Joh. 1:1–4).

Jee­sus sa­noi ole­van­sa maa­il­man valo (Joh. 8:12). Se, joka seu­raa hän­tä, ei kul­je pi­me­äs­sä, vaan hä­nel­lä on elä­män valo. Jee­suk­sen seu­raa­jat ovat myös hä­nen to­dis­ta­ji­aan, va­lon to­dis­ta­jia (Joh. 1:7–8). Jo­han­nes kir­joit­ti evan­ke­liu­min­sa ni­me­no­maan to­dis­tuk­sek­si Jee­suk­ses­ta: ”Tämä on kir­joi­tet­tu sik­si, et­tä te us­koi­sit­te Jee­suk­sen ole­van Kris­tus, Ju­ma­lan Poi­ka, ja et­tä teil­lä, kun us­kot­te, oli­si elä­mä hä­nen ni­men­sä täh­den” (Joh. 20:31).

Ari-Pek­ka Pa­lo­la

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 16.12.2015.

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti: Joh. 21:19–24 (tai Joh. 1: 1–14)

Bib­lia: Mut­ta sen hän sa­noi, an­tain tie­tää, mil­lä kuo­le­mal­la hä­nen piti kun­ni­oit­ta­man Ju­ma­laa. Ja kuin hän sen sa­no­nut oli, sa­noi hän hä­nel­le: seu­raa mi­nua. Pie­ta­ri kään­si it­sen­sä, ja näki sen ope­tus­lap­sen seu­raa­van, jota Je­sus ra­kas­ti, joka myös oli Je­suk­sen rin­noil­la eh­tool­li­ses­sa maan­nut, ja sa­no­nut: Her­ra, kuka se on, joka si­nun pet­tää? Kuin siis Pie­ta­ri hä­nen näki, sa­noi hän Je­suk­sel­le: Her­ra, mi­täs­tä tämä? Je­sus sa­noi hä­nel­le: jos minä tah­toi­sin hä­nen sii­he­nas­ti ole­van kuin minä tu­len, mitä si­nun sii­hen tu­lee? Seu­raa sinä mi­nua. Niin vel­jes­ten se­as­sa kävi ulos se puhe, et­tei sen ope­tus­lap­sen pi­tä­nyt kuo­le­man. Mut­ta ei Je­sus hä­nel­le sa­no­nut: ei hän kuo­le, vaan: jos minä tah­don hä­nen sii­he­nas­ti ole­van kuin minä tu­len, mitä si­nun sii­hen tu­lee? Tämä on se ope­tus­lap­si, joka to­dis­taa näis­tä ja on nä­mät kir­joit­ta­nut, ja me tie­däm­me hä­nen to­dis­tuk­sen­sa to­dek­si.

Raa­mat­tu 1992: Näin Jee­sus il­mai­si, mil­lai­sel­la kuo­le­mal­la Pie­ta­ri oli kir­kas­ta­va Ju­ma­laa. Sit­ten hän sa­noi: "Seu­raa mi­nua." Pie­ta­ri kään­tyi kat­so­maan taak­seen ja näki, et­tä hei­dän pe­räs­sään tuli Jee­suk­sen rak­kain ope­tus­lap­si, se, joka ate­ri­al­la oli no­jan­nut hä­nen rin­taan­sa vas­ten ja ky­sy­nyt: "Her­ra, kuka se on? Kuka si­nut ka­val­taa? Hä­net näh­des­sään Pie­ta­ri ky­syi Jee­suk­sel­ta: "En­tä hän, Her­ra?" Jee­sus vas­ta­si: "Mitä se si­nul­le kuu­luu, vaik­ka tah­toi­sin hä­nen jää­vän tän­ne ai­na sii­hen as­ti kun tu­len? Seu­raa sinä mi­nua." Täs­tä sai vel­jien kes­kuu­des­sa al­kun­sa kä­si­tys, et­tei se ope­tus­lap­si kuo­le. Jee­sus ei kui­ten­kaan sa­no­nut Pie­ta­ril­le, et­tei tämä ope­tus­lap­si kuo­le. Hän sa­noi: "Mitä se si­nul­le kuu­luu, vaik­ka tah­toi­sin hä­nen jää­vän tän­ne ai­na sii­hen as­ti kun tu­len?" Juu­ri tämä ope­tus­lap­si to­dis­taa kai­kes­ta täs­tä. Hän on tä­män kir­joit­ta­nut, ja me tie­däm­me, et­tä hä­nen to­dis­tuk­sen­sa on luo­tet­ta­va.