JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Tasapäisenä joukkona kohti Jerusalemia

Sana sunnuntaiksi
11.2.2024 6.00

Juttua muokattu:

5.2. 10:53
2024020510534220240211060000

Lasse Kokko

Lasse Kokko

Tuo­mo A. Ko­mu­lai­nen

Ke­tään muu­ta ei ko­ro­te­ta yli mui­den kuin Ih­mi­sen Poi­ka.

”Las­ki­ai­nen las­ke­taan, paas­ton ai­ka al­kaa.” Raa­ma­tun mu­kai­nen paas­to on val­mis­tau­tu­mis­ta kris­ti­kun­nan tär­keim­pään juh­laan. Sor­re­tut va­pau­te­taan, ikeen­hih­nat ir­ro­te­taan, näl­käi­sel­le mur­re­taan lei­pää ei­kä apua tar­vit­se­vaa vel­jeä kar­tel­la. (Jes. 58:6–7.)

Ope­tus­lap­set tie­si­vät, et­tä Jee­suk­sen toi­min­ta oli hui­pen­tu­mas­sa. Pian ta­pah­tui­si se, mi­hin ku­lu­neet kol­me vuot­ta hä­nen seu­ras­saan oli­vat täh­dän­neet.

Jee­suk­sen puhe kuo­le­mas­taan ja ylös­nou­se­muk­ses­taan näyt­täi­si men­neen ope­tus­lap­sil­ta ohi. He oli­vat ot­ta­neet ai­em­mat ope­tuk­set Ju­ma­lan val­ta­kun­nan tu­los­ta ko­vin konk­reet­ti­ses­ti. He us­koi­vat, et­tä hei­dän Mes­ta­rin­sa val­mis­tau­tui pe­rus­ta­maan maan pääl­le nä­ky­vän val­ta­kun­nan. Siel­lä he it­se­kin oli­si­vat hie­nos­sa ja mer­kit­tä­väs­sä ase­mas­sa. To­teu­tui­si­ko se nyt Je­ru­sa­le­min pää­si­äis­juh­lil­la?

Ope­tus­lap­sis­ta Jaa­kob ja Jo­han­nes, joil­le Jee­sus oli an­ta­nut ni­men Bo­a­ner­ges, ’uk­ko­sen­jy­li­nän po­jat’, kat­soi­vat het­ken­sä koit­ta­neen. He pal­jas­ti­vat Jee­suk­sel­le pyyn­tön­sä, jos­ta oli­vat eh­kä jo pi­dem­män ai­kaa su­pa­tel­leet kes­ke­nään. Mer­kil­le­pan­ta­vaa on, et­tä he ha­lu­si­vat Jee­suk­sen suos­tu­muk­sen jopa en­nen kuin oli­vat asi­aa ky­sy­neet­kään!

Jee­sus täyt­tää Ju­ma­lan tah­don

Jaa­kob ja Jo­han­nes ta­voit­te­li­vat val­ta­kun­nan par­hai­ta paik­ko­ja. Toi­sen ku­vauk­sen mu­kaan myös hei­dän äi­tin­sä oli täs­sä pro­jek­tis­sa mu­ka­na. (Matt. 20:20–21.) Vel­jek­set tun­si­vat ken­ties ole­van­sa jon­kin­lai­ses­sa eri­tyi­sa­se­mas­sa, oli­vat­han he ol­leet kir­kas­tus­vuo­rel­la­kin (Mark. 9:2–10).

Mui­den kym­me­nen ope­tus­las­ten är­ty­mys on ym­mär­ret­tä­vää, sil­lä Jaa­ko­bin ja Jo­han­nek­sen ko­rot­ta­mi­nen oli­si ta­pah­tu­nut hei­dän kus­tan­nuk­sel­laan. Mil­lä pe­rus­teel­la nuo kak­si oli­si­vat jo­ta­kin enem­män? Mah­dol­li­ses­ti muut­kin oli­vat haa­veil­leet sa­mois­ta pai­kois­ta.

Yh­des­tä­kään ope­tus­lap­ses­ta ei kui­ten­kaan ol­lut täyt­tä­mään sitä teh­tä­vää, jon­ka Jee­sus oli Isäl­tään saa­nut. Eri­tyis­pai­kat ovat hä­nen mu­kaan­sa nii­den, joil­le Ju­ma­la on ne tar­koit­ta­nut.

Oman kun­ni­an kiu­sauk­set

Ju­ma­la an­taa kai­ken, mitä hä­nel­tä pyy­tää, mut­ta sen tu­lee ta­pah­tua Jee­suk­sen ni­mes­sä (Joh. 16:23). Kirk­koi­sä Au­gus­ti­nus se­lit­tää, et­tä Ju­ma­la voi jät­tää täyt­tä­mät­tä sel­lai­set pyyn­nöt, jot­ka ei­vät pal­ve­li­si ih­mi­sen ian­kaik­kis­ta pa­ras­ta.

Vel­jek­siä vai­va­si La­es­ta­diuk­sen sa­noin ”kun­ni­an rie­tas”. Se on kiu­sal­li­sen tut­tu vie­ras Ju­ma­lan lap­sil­le, vaik­ka­pa sa­nan­ju­lis­ta­jil­le. Kun eräs­tä pu­hu­jaa oli kii­tel­ty saar­nan jäl­keen, hän vas­ta­si: ”Myö­häs­tyit, piru eh­ti en­sin!”

Kris­til­li­nen nöy­ryys ei tar­koi­ta, et­tei kris­tit­ty voi­si toi­mia joh­ta­vas­sa ase­mas­sa. Näin myös Sii­o­nin työs­sä, jos kut­su käy. Se­lit­tä­es­sään ar­mo­lah­jo­jen mer­ki­tys­tä Paa­va­li roh­kai­see: ”Pal­ve­lu­teh­tä­vän saa­nut pal­vel­koon, ope­tus­teh­tä­vän saa­nut opet­ta­koon, – – joka joh­taa, joh­ta­koon tar­mok­kaas­ti” (Room. 12:6–8).

Oleel­lis­ta on, et­tä Ju­ma­lan sil­mis­sä kaik­ki ovat sa­mal­la vii­val­la. To­del­li­nen kii­tos kuu­luu lah­jo­jen an­ta­jal­le.

Yk­si on Mes­ta­rim­me

Jee­sus suos­tui pil­kat­ta­vak­si, hä­väis­tä­väk­si ja sur­mat­ta­vak­si, jot­ta nä­ki­sim­me Ju­ma­lan rak­kau­den hä­nen Poi­kan­sa uh­ri­ties­sä. Vain yk­si on Mes­ta­rim­me (Matt. 23:10). Evan­ke­liu­mi on apu myös oman kun­ni­an kiu­sauk­siin.

Tär­ke­ää on py­syä ta­sa­päi­se­nä jouk­ko­na Jee­suk­sen ja­lan­jäl­jis­sä, kun hän joh­taa oman­sa tai­vaal­li­seen ko­ti­kau­pun­kiin. ”Käy­kääm­me siis Je­ru­sa­le­miin, on ikui­nen kirk­kaus siel­lä. Ja luok­sen­sa ker­ran hän ko­ko­aa ne, jot­ka hän tun­si tiel­lä.” (Vk. 54:4.)

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Mark. 10:32–45

Raa­mat­tu 1992: Kun he sit­ten nou­si­vat Je­ru­sa­le­miin vie­vää tie­tä, Jee­sus kul­ki mui­den edel­lä. Ope­tus­lap­set oli­vat ym­mäl­lä, ja hei­dän pe­räs­sään kul­ke­vat ih­mi­set al­koi­vat pe­lä­tä. Sil­loin Jee­sus kut­sui taas luok­seen kak­si­tois­ta ope­tus­las­taan ja al­koi pu­hua heil­le sii­tä, mitä hä­nel­le oli ta­pah­tu­va: ”Me me­nem­me nyt Je­ru­sa­le­miin, ja Ih­mi­sen Poi­ka an­ne­taan yli­pap­pien ja lai­no­pet­ta­jien kä­siin. He tuo­mit­se­vat hä­net kuo­le­maan ja luo­vut­ta­vat hä­net pa­ka­noil­le, ja nämä pilk­kaa­vat ja syl­ke­vät ja ruos­ki­vat hän­tä ja tap­pa­vat hä­net. Mut­ta kol­men päi­vän ku­lut­tua hän nou­see kuol­leis­ta.” Jaa­kob ja Jo­han­nes, Se­be­deuk­sen po­jat, tu­li­vat Jee­suk­sen luo ja sa­noi­vat: ”Opet­ta­ja, meil­lä oli­si si­nul­le pyyn­tö. Suos­tut­han sii­hen.” ”Mitä te ha­lu­at­te mi­nun te­ke­vän?” ky­syi Jee­sus. He vas­ta­si­vat: ”Kun kirk­kau­te­si tu­lee, an­na mei­dän is­tua vie­rel­lä­si, toi­sen oi­ke­al­la ja toi­sen va­sem­mal­la puo­lel­la.” Jee­sus sa­noi heil­le: ”Te et­te tie­dä mitä pyy­dät­te. On­ko teis­tä juo­maan sitä mal­jaa, jon­ka minä juon? Voit­te­ko te ot­taa sen kas­teen, jol­la mi­nut kas­te­taan?” ”Voim­me”, he vas­ta­si­vat. Sil­loin Jee­sus sa­noi heil­le: ”Sen mal­jan, jon­ka minä juon, te vie­lä juot­te­kin, ja sil­lä kas­teel­la, jol­la mi­nut kas­te­taan, kas­te­taan myös tei­dät. Mut­ta minä en mää­rää sii­tä, kuka is­tuu oi­ke­al­la ja kuka va­sem­mal­la puo­lel­la­ni. Ne pai­kat ovat nii­den, joil­le ne on tar­koi­tet­tu.” Kun muut kym­me­nen kuu­li­vat täs­tä, he suut­tui­vat Jaa­ko­bil­le ja Jo­han­nek­sel­le. Mut­ta Jee­sus kut­sui hei­dät luok­seen ja sa­noi: ”Te tie­dät­te, et­tä ne, jot­ka ovat hal­lit­si­jan ase­mas­sa, ovat kan­so­jen her­ro­ja ja maan mah­ta­vat pi­tä­vät kan­so­ja val­tan­sa al­la. Niin ei saa ol­la tei­dän kes­kuu­des­san­ne. Joka tah­too tei­dän jou­kos­san­ne tul­la suu­rek­si, se ol­koon tois­ten pal­ve­li­ja, ja joka tah­too tul­la tei­dän jou­kos­san­ne en­sim­mäi­sek­si, se ol­koon kaik­kien or­ja. Ei Ih­mi­sen Poi­ka­kaan tul­lut pal­vel­ta­vak­si, vaan pal­ve­le­maan ja an­ta­maan hen­ken­sä lun­naik­si kaik­kien puo­les­ta.”

Bib­lia: Mut­ta he oli­vat tiel­lä me­ne­mäs­sä ylös Je­ru­sa­le­miin; ja Je­sus kävi hei­dän edel­län­sä, ja he häm­mäs­tyi­vät, ja seu­ra­si­vat hän­tä ja pel­kä­si­vät. Ja hän ot­ti taas ne kak­si­tois­ta­kym­men­tä ty­kön­sä ja ru­pe­si heil­le sa­no­maan, mitä hä­nel­le ta­pah­tu­va oli: Kat­so, me me­nem­me ylös Je­ru­sa­le­miin, ja Ih­mi­sen Poi­ka an­ne­taan ylön pap­pein pää­mie­hil­le ja kir­ja­nop­pi­neil­le, ja he tuo­mit­se­vat hä­nen kuo­le­maan ja an­ta­vat ylön hä­nen pa­ka­noil­le; ja he pilk­kaa­vat hän­tä, ja piek­sä­vät hä­nen, ja syl­ke­vät hä­nen pääl­len­sä, ja tap­pa­vat hä­nen; ja kol­man­te­na päi­vä­nä hän nou­see ylös. Niin tuli hä­nen ty­kön­sä Ja­kob ja Jo­han­nes, Ze­be­deuk­sen po­jat, sa­no­en: Mes­ta­ri! Me tah­dom­me, et­täs meil­le te­ki­sit, mitä me anom­me. Niin hän sa­noi heil­le: mitä te tah­dot­te mi­nua teil­len­ne te­ke­mään? Vaan he sa­noi­vat hä­nel­le: an­na toi­sen meis­tä is­tua oi­ki­al­la ja toi­sen va­sem­mal­la puo­lel­las si­nun kun­ni­as­sas. Mut­ta Je­sus sa­noi heil­le: et­te tie­dä, mitä te anot­te. Voit­te­ko juo­da sen kal­kin, jon­ka minä juon, ja sil­lä kas­teel­la kas­tet­taa, jol­la minä kas­te­taan? Vaan he sa­noi­vat hä­nel­le: voim­me. Niin sa­noi Je­sus heil­le: sen kal­kin to­sin te juot­te, jon­ka minä juon, ja sil­lä kas­teel­la te kas­te­taan, jol­la minä kas­te­taan; mut­ta is­tua mi­nun oi­ki­al­la ja va­sem­mal­la puo­lel­la­ni, ei ole mi­nun an­ta­mi­sel­la­ni, mut­ta niil­le, joil­le se val­mis­tet­tu on. Ja kuin ne kym­me­nen sen kuu­li­vat, ru­pe­si­vat he när­käs­ty­mään Ja­ko­bin ja Jo­han­nek­sen täh­den. Mut­ta kuin Je­sus kut­sui hei­dät ty­kön­sä, sa­noi hän heil­le: te tie­dät­te, et­tä ne, jot­ka ovat ase­te­tut kan­sain pää­mie­hik­si, hal­lit­se­vat hei­tä, ja hei­dän ylim­mäi­sil­län­sä on val­ta hei­dän ylit­sen­sä. Mut­ta ei niin pidä ole­man tei­dän kes­ke­nän­ne; vaan joka tei­dän se­as­san­ne tah­too suu­rin ol­la, se ol­kaan tei­dän pal­ve­li­an­ne. Ja joka teis­tä tah­too tul­la en­si­mäi­sek­si, hän ol­kaan kaik­kein or­ja; sil­lä ei myös Ih­mi­sen Poi­ka ole tul­lut, et­tä hän­tä pal­vel­tai­siin, mut­ta pal­ve­le­maan ja an­ta­maan hen­ken­sä lu­nas­tuk­sen hin­nak­si mo­nen edes­tä.

16.6.2024

Jeesus sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’” Matt. 9:12–13

Viikon kysymys