Juk­ka Liuk­ko­nen

Us­ko kään­tää mie­len sii­hen rak­kau­teen, joka ei oh­jaa vas­taa­maan her­jauk­seen her­jauk­sel­la, vaan nos­ta­maan kä­den siu­nauk­seen.

Lä­him­mäi­sen sun­nun­tain toi­sen vuo­si­ker­ran teks­ti on pie­ni osa Jee­suk­sen vuo­ri­saar­naa. Kuu­li­ja­kun­taan kuu­lu­neet juu­ta­lai­set pi­ti­vät lä­him­mäi­si­nä vain oman kan­san jä­se­niä ja jopa vi­ha­si­vat ju­ma­lat­to­mia. Jee­sus opet­ti teks­tis­sä, mitä lä­him­mäi­sen­rak­kaus poh­jim­mil­taan tar­koit­taa.

Rak­kaus lä­him­mäis­tä koh­taan syn­tyy elä­väs­tä us­kos­ta, Py­hän Hen­gen he­del­mä­nä (Gal. 5:22). Se syn­tyy Ju­ma­lan ar­mon ja syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen oma­koh­tai­ses­ta us­ko­mi­ses­ta. Myö­hem­min Jee­sus ke­hot­taa: ”Min­kä tah­dot­te ih­mis­ten te­ke­vän teil­le, teh­kää te heil­le” (Matt. 7:12). Jee­sus nos­ti lä­him­mäi­sen ra­kas­ta­mi­sen yh­tä tär­ke­äk­si kuin Ju­ma­lan ra­kas­ta­mi­sen.

Ra­kas­ta­kaa jo­kais­ta

Lä­him­mäi­sen­rak­kaus koh­dis­tuu us­ko­nys­tä­vien li­säk­si nii­hin, jot­ka ovat vail­la oma­koh­tais­ta us­koa. Paa­va­li kir­joit­taa: ”Li­sät­köön Her­ra run­sain mää­rin tei­dän rak­kaut­tan­ne toi­si­an­ne ja kaik­kia ih­mi­siä koh­taan – – niin kuin me­kin ra­kas­tam­me tei­tä” (1. Tess. 3:12). Myö­hem­min vuo­ri­saar­nas­saan Jee­sus va­roit­taa et­si­mään kii­tos­ta teh­dys­tä hy­vis­tä töis­tä. ”Va­ro­kaa tuo­mas­ta hurs­kai­ta te­ko­jan­ne ih­mis­ten kat­sel­ta­vak­si, muu­ten et­te saa palk­kaa tai­vaal­li­sel­ta Isäl­tän­ne” (Matt. 6:1).

Jee­sus it­se an­toi esi­mer­kin lä­him­mäi­sen­rak­kau­des­ta kär­sies­sään ris­til­lä: ”An­na heil­le an­teek­si, sil­lä he ei­vät tie­dä, mitä te­ke­vät” (Luuk. 23:34). Myös en­sim­mäi­nen mart­tyy­ri Ste­fa­nos ru­koi­li ki­vit­tä­jien­sä puo­les­ta: ”Hän vai­pui pol­vil­leen ja huu­si ko­val­la ää­nel­lä: ’Her­ra, älä vaa­di hei­tä ti­lil­le täs­tä syn­nis­tä!’ Sen sa­not­tu­aan hän nuk­kui pois.” (Ap. t. 7:60.)

Raa­mat­tu oh­jaa siu­naa­maan

Teks­tin ai­he lait­taa poh­ti­maan tä­män ajan kes­kus­te­lu­kult­tuu­ria, jos­sa val­lit­see voi­mis­tu­va vas­tak­kai­na­set­te­lu eri ta­val­la ajat­te­le­vien kes­ken. Vi­ha­pu­he koh­dis­tuu niin yk­si­löi­hin, ih­mis­ryh­miin kuin ih­mis­ten mie­li­pi­tei­siin. Ju­ma­lan sana an­taa us­ko­val­le hy­vän neu­von toi­sen koh­taa­mi­seen: ”Äl­kää vas­tat­ko pa­haan pa­hal­la äl­kää­kä her­jauk­seen her­jauk­sel­la, vaan päin­vas­toin siu­nat­kaa. Sii­hen tei­dät on kut­sut­tu­kin, jot­ta pe­ri­sit­te siu­nauk­sen.” (1. Piet. 3:9.)

Vuo­ri­saar­nan alus­sa Jee­sus opet­taa: ”Äl­kää luul­ko, et­tä minä olen tul­lut la­kia tai pro­feet­to­ja ku­mo­a­maan. En minä ole tul­lut ku­mo­a­maan, vaan to­teut­ta­maan.” (Matt. 5:17.) Suu­rel­le osal­le kuu­li­jois­ta Van­han tes­ta­men­tin kir­joi­tuk­set oli­vat tut­tu­ja. Lain vaa­ti­mus ja hen­ki oli kui­ten­kin ou­to asia heil­le. Fa­ri­seus­ten tul­kin­ta kir­joi­tuk­sis­ta oli har­hau­tu­nut kau­as Ju­ma­lan tah­dos­ta. Lut­he­rin mu­kaan ”tämä evan­ke­liu­mi opet­taa, mikä on oi­ke­an hurs­kau­den ja ul­ko­kul­tai­suu­den ero”.

Jo­kai­nen tar­vit­see ar­moa

Jee­sus osoit­ti kuu­li­joil­leen, et­tei ul­ko­koh­tai­sel­la lain täyt­tä­mi­sel­lä ole mer­ki­tys­tä Ju­ma­lan edes­sä. Laki ot­taa kiin­ni jo aja­tuk­sen ta­sol­la ta­pah­tu­vas­ta lan­kee­muk­ses­ta. Lain vaa­ti­mus­ten edes­sä jo­kai­nen tar­vit­see Ju­ma­lan ar­moa.

Ih­mi­nen on täy­del­li­nen vain Kris­tuk­sen so­vi­tus­työn an­si­os­ta. Sik­si jo­kai­sen on teh­tä­vä pa­ran­nus ja otet­ta­va us­kol­la vas­taan Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta ju­lis­tet­tu evan­ke­liu­mi. Us­ko kään­tää mie­len sii­hen rak­kau­teen, joka opet­taa ru­koi­le­maan vi­hol­lis­ten­kin puo­les­ta.

On suur­ta Ju­ma­lan ar­moa, et­tä an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mi saa edel­leen kai­kua sekä kut­su­na et­tä us­kon vah­vis­tuk­se­na. Tah­dot­han si­nä­kin us­koa.

Evan­ke­liu­mi: Matt. 5:43–48

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus sa­noi: ”Teil­le on ope­tet­tu: ’Ra­kas­ta lä­him­mäis­tä­si ja vi­haa vi­ha­mies­tä­si.’ Mut­ta minä sa­non teil­le: ra­kas­ta­kaa vi­ha­mie­hi­än­ne ja ru­koil­kaa vai­noo­jien­ne puo­les­ta, jot­ta oli­sit­te tai­vaal­li­sen Isän­ne lap­sia. Hän an­taa au­rin­kon­sa nous­ta niin hy­vil­le kuin pa­hoil­le ja lä­het­tää sa­teen niin hurs­kail­le kuin ju­ma­lat­to­mil­le. Jos te ra­kas­tat­te nii­tä, jot­ka ra­kas­ta­vat tei­tä, min­kä pal­kan te sii­tä an­sait­set­te? Ei­vät­kö pub­li­kaa­nit­kin tee niin? Jos te ter­veh­dit­te vain ys­tä­vi­än­ne, mitä eri­no­mais­ta sii­nä on? Ei­vät­kö pa­ka­nat­kin tee niin? Ol­kaa siis täy­del­li­siä, niin kuin tei­dän tai­vaal­li­nen Isän­ne on täy­del­li­nen.”

Bib­lia: Te kuu­lit­te sa­no­tuk­si: ra­kas­ta lä­him­mäis­täs, ja vi­haa vi­hol­lis­tas. Mut­ta minä sa­non teil­le: ra­kas­ta­kaat vi­hol­li­si­an­ne; siu­nat­kaat nii­tä, jot­ka tei­tä sa­dat­ta­vat; teh­käät niil­le hy­vin, jot­ka tei­tä vi­haa­vat, ja ru­koil­kaat nii­den edes­tä, jot­ka tei­tä vai­noo­vat ja va­hin­goit­ta­vat, et­tä te oli­sit­te tei­dän Isän­ne po­jat, joka on tai­vais­sa; sil­lä hän sal­lii au­rin­kon­sa koit­taa niin pa­hain ylit­se kuin hy­väin­kin, ja an­taa sa­taa niin vää­ril­le kuin van­hurs­kail­le­kin. Sil­lä jos te ra­kas­tat­te nii­tä, jot­ka tei­tä­kin ra­kas­ta­vat, mitä tei­dän sii­tä palk­kaa on? Ei­kö Pub­li­ka­nit myös niin tee? Ja jos te ai­no­as­taan vel­jein­ne kans­sa so­ve­li­aat olet­te, mitä te sen kans­sa eri­no­mais­ta teet­te? Ei­kö Pub­li­ka­nit myös niin tee? Ol­kaat siis te täy­del­li­set, niin­kuin tei­dän tai­vaal­li­nen Isän­ne täy­del­li­nen on.