JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Elämäntapana yksinkertaisuus

4.3.2019 6.31

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420190304063100

Keit­ti­ön kaa­peis­ta löy­tyy ta­val­li­sia kau­ra­hiu­ta­lei­ta ja luo­mu­kau­ra­hiu­ta­lei­ta, kau­ra-ruis­hiu­ta­le­se­koi­tus­ta, kau­ra-, ruis- ja veh­nä­le­sei­tä, man­na­ryy­ne­jä, rii­si­ryy­ne­jä ja talk­ku­naa. On chia-, see­sa­min-, pel­la­van- ja au­rin­gon­ku­kan­sie­me­niä, mo­nen­lai­sia pa­pu­ja ja rou­hei­ta. Tun­tuu yl­tä­kyl­läi­sel­tä.

Ai­na ei ole ol­lut näin. Jos­kus oli vain ta­val­lis­ta kau­ra­puu­roa, ja sitä syö­tiin usein. Se oli sitä ai­kaa, kun 90-lu­vun lama nos­ti asun­to­lai­no­jen ko­ron yli kym­me­neen pro­sent­tiin, ja mo­ni­lap­sis­ten per­hei­den lap­si­li­siä lei­kat­tiin.

Vaik­ka kul­jim­me kirp­pa­ri­vaat­teis­sa, mikä ei ol­lut sii­hen ai­kaan ta­val­lis­ta ko­ti­ky­läl­läm­me, ja si­sus­tim­me lah­jak­si saa­duil­la huo­ne­ka­luil­la, lai­nan­ly­hen­nys­päi­vä­nä piti jos­kus tyh­jen­tää las­ten­kin sääs­tö­pan­kit. Ah­dis­tus pu­ris­ti niin, et­tä sen muis­taa yli kah­den­kym­me­nen vuo­den ta­kaa. Hä­peä kas­voi kiin­ni ke­hoon.

Tsemp­pa­sin lap­sia: “Ole roh­kea, ole eri­lai­nen. Näy­tä esi­merk­kiä, et­tä vaat­teet ei­vät ole ar­von mit­ta.” Joku lap­sis­ta sie­ti eri­lai­suu­den, toi­sel­le jäi har­maa var­jo lap­suu­teen. Ka­ve­rei­den seu­la voi ol­la us­ko­mat­to­man tiuk­ka. Sil­loin oli äi­din puhe- ja loh­du­tus­tai­to tar­peen. “On tär­kein­tä, et­tä olet hyvä tyyp­pi, tu­let toi­meen tois­ten kans­sa, us­kal­lat sa­noa asi­a­si, puo­lus­tat hei­kom­pia, käyt­täy­dyt hy­vin, olet re­hel­li­nen ja teet työ­si.” Se on pal­jon vaa­dit­tu kou­lu­maa­il­mas­sa, jos­sa jo sil­loin men­tiin brän­dien ja merk­kien ta­lu­tus­nuo­ras­sa.

To­del­li­sia, ab­so­luut­ti­ses­ti köy­hiä em­me ol­leet. Oli­han meil­lä uu­si, koo­kas talo ja pala maa­ta sen ym­pä­ril­lä. Käyt­tö­ra­hat vain oli­vat vä­his­sä. Luo­tim­me kui­ten­kin ai­na, et­tä sel­vi­äm­me kyl­lä. Kun tai­vaan lin­nut­kin sel­vi­ä­vät. Em­me eh­kä ai­na osan­neet teh­dä vii­sai­ta rat­kai­su­ja, mut­ta teim­me par­haam­me sen het­ki­sen tie­don ja ym­mär­ryk­sen va­los­sa.

Olen mo­nes­ti se­lit­tä­nyt lap­sil­le, mi­ten on mah­dol­lis­ta, et­tä lää­kä­ri jou­tuu las­ke­maan pen­ne­jä ja sent­te­jä. Ei­kö niil­lä pal­koil­la pär­jää hy­vin? Kun mie­he­ni kans­sa val­mis­tuim­me yli­o­pis­tos­ta, meil­lä kum­mal­la­kin oli iso opin­to­lai­na. Sii­nä sit­ten per­he kas­voi ja olin äi­tiys­lo­mil­la ja van­hem­pain­va­pail­la ja tein osa-ai­ka­työ­tä ai­na kun se oli mah­dol­lis­ta. Ha­lu­sin ol­la las­ten kans­sa ja tar­vit­sin le­poa työs­tä. Vaik­ka puo­li­sol­la­ni oli sään­nöl­li­sem­mät tu­lot, ra­han­käyt­töä piti tark­kail­la.

Sit­ten ra­ken­net­tiin talo ja tuli li­sää lai­naa. Jos­sa­kin vai­hees­sa jäin pit­käl­le sai­ras­lo­mal­le ja lo­pul­ta tuli hel­pot­ta­va elä­ke­pää­tös. Tä­nään koen ole­va­ni etuo­i­keu­tet­tu, kos­ka so­si­aa­lie­tuu­te­ni ja eläk­kee­ni mää­räy­ty­vät lää­kä­rin työ­tu­lon pe­rus­teel­la.

Vä­häl­lä pär­jää­mi­nen voi ah­dis­taa, mut­ta voi se voi tar­jo­ta myös voit­ta­ja­ko­ke­muk­sia. Sain­pa teh­dyk­si ruu­an sii­tä, mitä kaa­peis­ta ja pa­kas­tees­ta löy­tyi! Pär­jä­sin­pä vii­kon niin, et­tä hain kau­pas­ta vain mai­toa!

On hyvä, et­tä opin jo lap­se­na elä­mään “suu säk­kiä myö­ten” ja luo­vas­ti. Ki­lo­hin­to­ja piti kat­soa, pul­la­lee­ta ja­kaa niin, et­tä jo­kai­nen sai sii­vun, re­sep­te­jä piti so­vel­taa ja keit­toa jat­kaa ma­ka­ro­nil­la. Opin ko­ko­a­maan kir­ja­hyl­lyn lau­dois­ta ja tii­lis­tä ja te­ke­mään säk­ki­tuo­lin: om­pe­lin pak­sus­ta kan­kaas­ta ison pus­sin ja täy­tin sen van­hoil­la vaat­teil­la.

Mitä tä­nään tuu­min? Is­tun omas­sa läm­pi­mäs­sä ta­los­sa, jota olem­me saa­neet re­mon­toi­duk­si. Huo­neis­sa on saa­tu­ja ja os­tet­tu­ja ka­lus­tei­ta. Vaat­teis­ta­ni moni on “k-kau­pas­ta” eli kirp­pu­to­ril­ta, mikä on mi­nul­le ar­vo­va­lin­ta ja miel­ty­my­sa­sia. En viih­dy kau­pois­sa en­kä saa nau­tin­toa uu­sis­ta ta­va­rois­ta tai vaat­teis­ta. Mi­nul­le tu­lee epä­mu­ka­va olo, kun ajat­te­len ta­va­roi­den elin­kaar­ta hal­pa­tuon­ti­mais­ta kaup­po­jen hyl­lyil­le, ko­tien pur­su­a­viin ko­me­roi­hin ja kaa­to­pai­koil­le. Sitä pait­si en tar­vit­se pal­joa, mi­nul­la on jo tar­peek­si.

En­tä mat­kat? Sii­nä­kin olen tul­lut har­kit­se­vak­si. Mitä tar­vit­sen? Olen pääs­syt käy­mään ul­ko­mail­la sen ver­ran, et­tä olen huo­man­nut tär­keim­mäk­si sen, et­tä mi­nul­la on omaa ai­kaa ja ti­laa ha­vain­noil­le, saan ta­va­ta lä­hei­siä ja koh­da­ta eri­lai­sia ih­mi­siä. Mu­ka­vin reis­su voi ol­la kii­ree­tön kä­ve­ly ko­ti­kau­pun­gis­sa, jon­ne olen tul­lut lin­ja-au­tol­la ko­ti­py­sä­kil­tä. Täl­lai­ses­ta lo­ma­päi­väs­tä olen haa­veil­lut jo pari vuot­ta. Ai­on käy­dä sa­mal­la reis­sul­la tuo­mi­o­kir­kon kryp­tas­sa kah­vil­la...

Yh­den elä­mä­na­lu­een kar­si­mi­nen on mi­nul­le vai­ke­aa. Täl­lai­sen mo­ni­kiin­nos­tu­jan kom­pas­tus­ki­vi ovat uu­det ide­at, aja­tuk­set ja pro­jek­tit. Mi­nun pi­täi­si muut­tua pe­rin­poh­jai­ses­ti, et­tä voi­sin su­pis­taa kiin­nos­tuk­sen koh­teet esi­mer­kik­si kol­meen. On­nek­si ide­oin­ti ja ajat­te­lu ei­vät mak­sa mi­tään.

Jos­kus tun­tuu, et­tä syn­nyin su­ku­pol­vea lii­an myö­hään, ai­na­kin elä­män­ta­pa­ni pe­rus­teel­la. Ajan mie­luum­min pyö­räl­lä kuin au­tol­la, ja ha­lu­an muu­ten­kin pyr­kiä elä­mäs­sä yk­sin­ker­tai­suu­teen. Ta­ha­ton köy­hyys ja ra­hat­to­muus voi tun­tua taa­kal­ta, mut­ta it­se va­lit­tu yk­sin­ker­tai­suus ei ah­dis­ta.

MirjaHeikkilä
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys