Lap­suu­te­ni mie­leen­pai­nu­vim­piin lu­ku­ko­ke­muk­siin kuu­lu­vat Pik­ku Hei­di -kir­jat. Alp­pi­vaa­ri, vuo­het, Hei­di-tyt­tö­sen elä­män­vai­heet ja Pek­ka. Lu­mi­hui­put, si­ni­nen tai­vas ja rai­kas vuo­ris­toil­ma. Muis­tan tyt­tö­se­nä haa­veil­lee­ni mat­kas­ta alp­pi­maa­han. Oma tyt­tä­re­ni muut­ti vii­me syk­sy­nä Sveit­siin. Joi­ta­kin viik­ko­ja sit­ten mi­nul­la oli iha­na mah­dol­li­suus käy­dä hän­tä siel­lä ta­paa­mas­sa.

Mat­kai­lu on ins­pi­roi­vaa, avar­ta­vaa ja jän­nit­tä­vää. Mat­kal­la op­pii ai­na jo­tain uut­ta ja ih­meel­lis­tä uu­sis­ta pai­kois­ta, mut­ta myös it­ses­tään. Täl­lä mat­kal­la opin it­ses­tä­ni koko jou­kon uu­sia asi­oi­ta!

Ko­ti­puu­hien, ison per­heen, työ­har­joit­te­lun ja opin­to­jen kes­kel­lä ar­kea elä­es­sä olen vii­me ai­koi­na usein it­sek­se­ni ka­pi­noi­nut ja pu­his­sut elä­män­ti­lan­teen vaa­ti­vuut­ta. Vä­lil­lä ras­kaal­ta on tun­tu­nut opis­ke­lu, vä­lil­lä per­he­ar­ki. Het­kit­täin elä­mä on tun­tu­nut vain lop­pu­mat­to­mal­ta sar­jal­ta joi­den­kin mui­den aset­ta­mia ai­ka­tau­lu­ja, vaa­ti­muk­sia ja me­ne­mi­siä.

Läh­dön het­kel­lä sy­dä­men seu­tu­vil­le aset­tui per­heen ko­koi­nen pala. Tot­tu­mat­to­mal­le mat­kus­ta­jal­le oli haas­ta­vaa läh­teä kau­as, jät­tää se tut­tu, vaik­ka ras­kas­kin ar­ki. Len­to­ko­nees­ta maa­il­maa kat­sel­les­sa oman elä­män osa­set aset­tui­vat niil­le kuu­lu­vil­le pai­koil­leen ai­ka no­pe­as­ti. Sain unoh­taa het­kek­si kou­lu­teh­tä­vien de­ad­li­net ja poh­din­nat. Mie­les­sä­ni oman puo­li­son roo­li tä­män­het­ki­sen ar­jen koos­sa­pi­tä­jä­nä ko­ros­tui en­ti­ses­tään.

Opin, et­tä on hyvä vä­lil­lä läh­teä pois tu­tuis­ta ym­py­röis­tä. An­taa ti­laa ja ai­kaa omil­le aja­tuk­sil­le tul­la ja men­nä, py­säh­tyä kuun­te­le­maan, mil­tä it­ses­tä tun­tuu. Jos­kus poh­din­to­jen tu­lok­set yl­lät­tä­vät. Huo­ma­sin, et­tä olen huo­no läh­te­mään kau­as pois. Mie­let­tö­mien mai­se­mien, kuk­ki­vien mag­no­li­a­pui­den ja his­to­ri­al­lis­ten ra­ken­nuk­sien kes­kel­lä ih­me­tel­les­sä ja naut­ties­sa kai­pa­sin ko­tiin ihan mah­dot­to­mas­ti! Se teki ihan hy­vää.

Tii­vis­tah­ti­sen opis­ke­lu­ke­vään kes­kel­le ir­ti­ot­to opis­ke­lu­ar­jes­ta oli niin ter­ve­tul­lut­ta vaih­te­lua. Aja­tuk­set sai­vat uu­den­lais­ta suun­taa. Es­seet ja ana­lyy­sit unoh­tui­vat muu­ta­mak­si päi­väk­si.

Lop­pu­ke­vään kou­lu­teh­tä­vä­ru­tis­tuk­seen am­men­nan voi­mia lu­mi­huip­puis­ten vuo­rien ja kuk­ki­vien kir­si­koi­den ku­vis­ta, Zu­ger­ber­gil­tä avau­tu­nees­ta mai­se­mas­ta, pa­luus­ta Pik­ku Hei­di-kir­jo­jen tun­nel­maan ja muis­ta mat­kan muis­tois­ta. Ih­me­tel­len Luo­jan luo­man maa­il­man kau­neut­ta ja ih­mei­tä.