JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Huo­li­pu­het­ta

15.8.2017 6.26

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420170815062600

Olet­ko kos­kaan miet­ti­nyt mil­lai­nen asia huo­li on, jos se pi­täi­si ku­vail­la? Ker­ran yh­des­sä työ­noh­jauk­seen liit­ty­väs­sä ko­koon­tu­mi­ses­sa poh­dim­me omien huo­liem­me vä­re­jä ja olo­muo­to­ja. Joil­la­kin huo­li oli voi­mak­kaan kel­tai­nen. Joi­den­kin mie­les­tä huo­li oli kul­mi­kas epä­mää­räi­nen möyk­ky, jon­ka väri vaih­te­li har­maas­ta sy­si­mus­taan. Huo­li voi ol­la myös epä­mää­räi­nen, se­ka­va ja pii­ki­käs pal­lo, sel­lai­nen, jos­ta on vai­kea saa­da otet­ta ja jota on vai­kea sel­vit­tää, ja­kaa osiin tai heit­tää pois. Huo­li­pal­lo on vä­hän niin kuin se tii­viis­ti imu­rin­put­keen pak­kau­tu­nut ros­kien tii­vis­ty­mä, hii­ren­har­maa sut­tui­nen pal­le­ro, joka on tart­tu­nut kiin­ni niin tiu­kas­ti, et­tä tar­vi­taan apu­vä­li­nei­tä sen ir­rot­ta­mi­seen. Huo­li saat­taa mie­leen tul­les­saan vai­kut­taa si­ten kuin pot­kai­si var­paan­sa ki­pe­äs­ti pöy­dän­jal­kaan tai löi­si ohi­mon­sa hyl­lyn­nurk­kaan. Huo­lil­la on tai­pu­mus ku­tis­tua päi­vä­sai­kaan, kun taas il­lan ja yön tul­len ne usein suu­re­ne­vat suh­teet­to­mik­si, muut­tu­vat pai­na­vik­si ja val­vot­ta­vat.

On­ko si­nul­la ol­lut jos­kus huo­lia? Ajat­te­len, et­tä huo­let kuu­lu­vat elä­mään, mut­ta nii­hin ei tai­da kos­kaan tot­tua. Huo­lia on eri­lai­sia. Ne voi­vat liit­tyä ar­ki­seen elä­mi­seen, ai­ka­tau­lui­hin, ta­lou­del­li­siin asi­oi­hin tai ter­vey­teen. Ih­mis­suh­teis­sa voi ko­kea riit­tä­mät­tö­myyt­tä tai yk­si­näi­syys voi kuor­mit­taa. Jot­kut huo­let ovat pie­niä, tas­kuun­mah­tu­via, ja ne löy­ty­vät vain, kun sat­tuu työn­tä­mään kä­den juu­ri sii­hen tas­kuun tai laa­tik­koon, jos­sa ne ma­jai­le­vat. Jot­kut huo­let ovat lä­pi­nä­ky­viä, ne ovat sel­lai­sia, joi­den ta­kaa maa­il­ma näyt­tää eri­lai­sel­ta, usein vä­hän har­maam­mal­ta. Jot­kut huo­let ovat pai­na­via. Ne aset­tu­vat pu­ris­ta­maan rin­nan seu­tua ja vai­keut­ta­vat hen­gi­tys­tä.

Huo­leen ja huo­leh­ti­mi­seen liit­tyy usein jo­tain, jos­ta ei saa sel­koa. On eh­kä jo­kin asia, jos­ta ei vie­lä ole tar­peek­si tie­toa. Huo­len voi ai­heut­taa myös tie­dos­sa­o­le­va, tu­le­va elä­män­muu­tos, jon­ka seu­rauk­sia ei voi vie­lä tie­tää. Huo­leh­ti­mi­nen on usein tar­peel­lis­ta vä­lit­tä­mis­tä, asi­oi­den poh­ti­mis­ta ja sen suun­nit­te­lua, et­tä kaik­ki me­ni­si hy­vin. Huo­li voi kui­ten­kin ol­la myös tur­ha. Huo­leh­ti­mi­ses­ta voi tul­la­kin tapa. Tur­hia huo­lia on ras­kas kan­taa mu­ka­naan. Ne hi­das­ta­vat kul­kua, vie­vät päi­vis­tä ilon ja pit­kään mu­ka­na kul­kies­saan ai­heut­ta­vat uu­pu­mus­ta. Usein huo­let väis­ty­vät, kun avaa sy­dän­tään luo­te­tul­le ys­tä­väl­le tai saa sel­vyy­den nii­hin asi­oi­hin, joi­den suh­teen on epä­tie­toi­suut­ta. Kun pu­huu huo­lis­taan ja kuun­te­lee vas­ta­vuo­roi­ses­ti ys­tä­vän huo­li­pu­hei­ta, voi­vat omat huo­let pie­nen­tyä ja aset­tua oi­kei­siin mit­ta­suh­tei­siin­sa. Toi­si­naan on hyvä vain an­taa asi­oi­den ta­pah­tua, il­man huo­leh­ti­mis­ta.

Van­hem­muu­teen, äi­ti­nä ja isä­nä ole­mi­seen ja per­hees­tä huo­leh­ti­mi­seen liit­tyy mo­ni­syi­siä huo­lia. Ta­lou­del­li­set huo­let, ih­mis­suh­de­huo­let, oma riit­tä­mät­tö­myys, jak­sa­mi­sen huo­let ja kaik­ki kas­vat­ta­mi­seen ja elä­män­tai­toi­hin liit­ty­vät huo­let ka­saan­tu­vat toi­si­naan suu­rek­si taa­kak­si.

Yh­te­nä il­ta­na huo­lien al­la – sii­hen kel­lo­nai­kaan, kun huo­li oli suu­rim­mil­laan – muis­tin oman äi­ti­ni opet­ta­man ru­kouk­sen.

Ra­kas Ju­ma­la, taa­sen on il­ta.

Yö jou­tuu ja nu­ku­taan.

Su­rut lie­vi­tä van­hem­mil­ta – ovat jos­kus he mur­heis­saan.

Uni rau­hai­sa kai­kil­le an­na.

Kaik­ki ih­mi­set elä­män pii­rin

te rak­kaat ja tär­ke­ät niin

ra­kas Ju­ma­la, täh­tien ta­kaa, näet kaik­kien sy­dä­miin.

Koko maa­il­man kan­so­ja siu­naa.

Ru­kous on sy­dä­men pu­het­ta Ju­ma­lal­le, luot­ta­mus­ta sii­hen, et­tä hän aut­taa. Ei­kä sii­hen ai­na tar­vi­ta edes sa­no­ja.

HannaKalliokoski
Olen meren äärellä syntynyt ja kasvanut, elämän yllätyksellisiä polkuja yli 40 vuotta kulkenut ison perheen äiti. Tähän saakka olen tehnyt arkityötä pääosin kotona, nyt uusi elämänvaihe on vienyt opiskelujen pariin. Minulle ovat tärkeitä hetket, tunnelmat, niiden tallettaminen ja jakaminen. Haluaisin kirjoittaa arjesta, juhlastakin, elämän ilosta ja valosta ja siitä, että kaikki järjestyy, aina. Palautetta teksteistäni voi laittaa osoitteeseen hanna.kalliokoski@gmail.com.
19.9.2020

Muis­ta­kaa tämä: joka niu­kas­ti kyl­vää, se niu­kas­ti niit­tää, ja joka run­saas­ti kyl­vää, se run­saas­ti niit­tää. 2. Kor. 9:6

Viikon kysymys