JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Kuplani reunoja puhkaisemassa

13.4.2018 6.36

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420180413063600

Ku­rot­te­len ja kur­kin reu­nan yli. Näen tääl­tä kyl­lä: iloi­sia, su­rul­li­sia, kii­rei­siä, verk­kai­sia, hil­jai­sia, ää­nek­käi­tä, vi­hai­sia ih­mi­siä. Kuu­len eri­lai­sia aja­tuk­sia. Mut­ta on vai­kea pääs­tä tääl­tä pois. Kup­la­ni reu­nat ovat lä­pi­nä­ky­vät, kuin jo­ta­kin ve­ny­vää ja muo­vis­ta ma­te­ri­aa­lia, joka me­nee han­ka­las­ti puh­ki.

Luu­len, et­tä näi­tä kup­lia on ol­lut ai­na. Ih­mi­set ovat ol­leet kal­tais­ten­sa kans­sa: ole­mi­nen on mää­räy­ty­nyt esi­mer­kik­si asuin­paik­ko­jen ja am­mat­tien mu­kaan. Ny­kyi­sin kup­lia on pal­jon, va­el­lam­me oi­ke­as­sa kup­la­me­res­sä. Huo­ma­sin tä­män, kun eräs hen­ki­lö ei tien­nyt ih­mis­tä, jon­ka olen aja­tel­lut kaik­kien suo­ma­lais­ten tun­te­van. Tuo asia sy­sä­si mie­le­ni liik­keel­le: mei­dän elä­män­pii­rim­me ovat tosi eri­lai­set, kiin­nos­tuk­sen koh­teet ovat eri­lai­set, sa­mat asi­at ei­vät ole meil­le tär­kei­tä.

Elä­mäm­me ta­pah­tuu koko ajan enem­män so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa, jos­sa ra­jat piir­ty­vät te­rä­vi­nä. Mi­nul­le tuo­te­taan ja tar­jo­taan juu­ri mi­nul­le so­pi­vaa tie­toa. Tie­dän sen, mitä ha­lu­an tie­tää. Pur­jeh­din eteen­päin omas­sa kup­las­sa­ni, ja mo­lem­mil­la puo­lil­la­ni lei­ju­vat muut kup­lat, joi­hin en muis­ta kään­tää kat­set­ta­ni. Kup­lien asu­kit ra­jau­tu­vat yhä enem­män toi­sis­taan esi­mer­kik­si aja­tus­ten, maa­il­man­kat­so­muk­sen, va­ral­li­suu­den, ruo­ka­miel­ty­mys­ten, kult­tuu­rin seu­raa­mi­sen tai vaa­te­maun mu­kaan.

Vä­lil­lä on hel­pot­ta­vaa kun voi kul­kea omaa reit­ti­ään omien miel­ty­mys­ten ja kiin­nos­tus­ten pe­räs­sä, ah­mia elä­mää, naut­tia kai­kes­ta iha­nas­ta mitä on ole­mas­sa! Vä­lil­lä se on pe­lot­ta­vaa, kun tun­tuu, et­tä vie­raan­num­me toi­sis­tam­me. Ih­mi­nen on kui­ten­kin ai­na osa isom­paa yh­tei­söä, vaik­ka yk­si­löl­li­syys ny­kyi­sin ko­ros­tuu. Mi­nun pää­ni si­säl­lä as­ka­roi­vat omat aja­tuk­se­ni, jol­la­kin muul­la jot­kut muut, ja ne ei­vät vält­tä­mät­tä koh­taa. Jos aja­tus­ka­sat vain kas­va­vat ja eriy­ty­vät, saa­tam­me kul­kea kau­ak­si­kin tois­tem­me to­del­li­suuk­sis­ta. Ajat­te­len, et­tä täy­del­li­ses­ti em­me voi tois­ten kup­lien asuk­kai­ta ym­mär­tää, kos­ka elä­män­ta­ri­nam­me ovat niin eri­lai­sia. Mut­ta se on­nis­tuu pa­rem­min, jos meis­sä on suo­peu­den pe­ri­aa­te, et­tä ys­tä­väl­li­ses­ti ja par­hain päin aja­tel­len lä­hes­tym­me toi­sia.

Kup­la­ni reu­nat al­ka­vat vah­vis­tua, jos jään yk­sin ko­ti­soh­val­le is­tu­maan. Mie­lel­lä­ni oli­sin laa­ja-alai­ses­ti ajat­te­le­va, mut­ta huo­maan kyl­lä, et­tä miet­tee­ni ra­jau­tu­vat usein hy­vin ka­peil­le rei­teil­le. Ai­na ei on­nek­si tar­vit­se läh­teä ko­vin­kaan kau­ak­si aja­tuk­sia avar­ta­maan. ”Pää­si­äi­se­nä tu­lee se ava­ruu­sa­se­ma alas”, mie­he­ni to­te­si taan­noin. En tien­nyt, mis­tä hän pu­hui. ”Sii­tä­hän on ol­lut uu­ti­sis­sa vaik­ka kuin­ka.” Niin­pä niin, seu­raam­me eri asi­oi­ta, kos­ka olem­me kiin­nos­tu­nei­ta niin eri­lai­sis­ta asi­ois­ta.

Ih­mis­ten kans­sa jut­te­le­mi­nen ke­hit­tää kes­kus­te­lu- ja pe­rus­te­lu­tai­to­ja. ”Jo mo­nen­lais­ten ih­mis­ten läs­nä­o­lo tai jon­kin asi­an kuu­le­mi­nen ul­koi­ses­ti eri­lai­sen ih­mi­sen suus­ta te­rä­vöit­tää ajat­te­lua. Kun ih­mi­set esi­mer­kik­si pe­rus­te­le­vat nä­ke­myk­si­ään, he val­mis­tau­tu­vat pa­rem­min, kun tie­tä­vät toi­sen osa­puo­len edus­ta­van eri po­liit­tis­ta suun­taa”, kir­joit­taa toi­mit­ta­ja An­na Tom­mo­la (HS 22.3.2018). Sama asia näyt­tää eri­lai­sel­ta, kun sitä kat­soo toi­ses­ta nä­kö­kul­mas­ta. Mikä nä­kö­kul­ma on oi­kea?

Het­kit­täin mi­nuun las­keu­tuu hel­lyys, jon­ka läpi kat­son kaik­kea. To­me­rin, tai­ta­vin ja täy­del­li­sin­kin ih­mi­nen va­pi­see jos­kus ul­ko­kuo­ren­sa al­la. Ja se kuo­ren te­ke­mi­nen – vaa­te­aat­teet, ah­ke­ruus, kii­rei­se­nä ole­mi­nen – voi lo­pul­ta ol­la sitä, et­tä sil­lä voi hal­li­ta epä­var­muut­ta, joka meil­lä kai­kil­la on elä­män­ta­ri­nam­me edes­sä. Elä­män, joka kai­kis­ta suun­ni­tel­mis­tam­me huo­li­mat­ta ete­nee toi­si­naan ai­van eri suun­taan kuin toi­vom­me, suu­rem­man kä­si­kir­joit­ta­jan oh­jauk­ses­sa. Lii­an pak­su­ra­jai­set kup­lat ja kuo­ret vie­roit­ta­vat mei­tä toi­sis­tam­me, mikä on su­rul­lis­ta. Sil­lä lo­pul­ta on niin, ku­ten Ani Kel­lo­mä­ki kir­joit­taa Kos­teus­vau­ri­oi­ta-kir­jas­saan: ”Mo­nes­ti pää­sem­me lä­him­mäs mui­ta haa­vo­jem­me kaut­ta. Jo­ten­kin hau­ras ja sa­mal­la kou­riin­tun­tu­va ih­mi­syys on myös jol­lain lail­la kau­nis­ta.”

MariaHyväri
Keinun sanojen virrassa. Luen ja kirjoitan paljon; työtäni opettajana olen tehnyt näiden asioiden parissa. Ihmiselämän kipu ja kauneus kiehtovat. Tunnelmat ja tapahtumat jäsentyvät minulle kirjoittamisen myötä. Nautin hiljaisesta elämästä. Värien kauneudesta, kesätuulessa kuivuvista pyykeistä, syksyn lehdistä asfaltilla. Rauhallisista kahvihetkistä, pohdiskelevista keskusteluista, lapsen katseesta ihmeiden äärellä. Minulle voi lähettää palautetta sähköpostiini maria.hyvari@gmail.com