JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Annan ajatusteni levätä

17.5.2018 6.59

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420180517065900

Heit­te­leh­din tie­to­tul­va­ve­den mu­ka­na, vain vä­lil­lä saan hau­kat­tua hap­pea. Kun aal­to­jen myl­ler­rys het­kek­si ta­soit­tuu, tu­lee pian uu­si ve­si­mas­sa, joka mei­naa tu­keh­dut­taa. Pää­la­el­la­ni on luuk­ku, joka on avat­tu, ja sii­tä sul­lo­taan täy­teen­kir­joi­tet­tu­ja pa­pe­ri­ark­ke­ja ja kirk­kai­ta ku­via suo­raan ai­voi­hi­ni.

Täl­lai­nen hen­keä hauk­ko­va olo mi­nul­la on usein.

Kun se­laan läpi yh­den leh­den (ja mi­ten mo­nia leh­tiä maa­il­mas­sa on­kaan!), vas­taan tu­lee val­ta­va mää­rä tär­kei­tä ot­si­koi­ta. Pe­rus­kou­lun uu­si ope­tus­suun­ni­tel­ma. Hal­li­tuk­sen toi­min­nan kään­teet. Ny­ky­ra­ken­ta­mi­sen laa­tu ja ra­ken­nus­ten si­säil­ma­on­gel­mat. Ruu­tu­ai­ka. Las­ten­suo­je­lun tila Suo­mes­sa. Me­rien muo­vi­lau­tat. Syy­ri­an lap­set. Maa­il­man so­ta­ti­lo­jen kes­kel­lä ka­dut peit­ty­vät ve­reen ja ruu­sui­hin, pom­mien nos­ta­ma pöly raa­pii las­ten sil­män­val­ku­ai­sia, ja näi­den ku­vien rin­nal­la Ins­tag­ram tul­vii val­ko­ta­sa­pai­no­kor­jail­tu­ja on­nel­li­suus­nä­ky­miä. Kai­kes­ta lu­ke­mas­ta­ni ja nä­ke­mäs­tä­ni voi­sin ol­la jo­ta­kin miel­tä, mut­ta nyt en jak­sa. Täs­sä on teil­le esi­merk­ki ih­mi­ses­tä, joka ei osaa ot­taa kan­taa sote-uu­dis­tuk­seen!

Olen kova mu­reh­ti­maan, ja ny­kyi­ses­sä uu­tis­tul­vas­sa se on ras­kas omi­nai­suus. Yleen­sä mu­reh­ti­mis­ta pi­de­tään­kin huo­no­na asi­a­na ja yri­te­tään tsem­pa­ta pir­tey­teen ja po­si­tii­vi­suu­teen. Kaik­ki meis­tä ei­vät ker­ta kaik­ki­aan ole höp­sö­jä has­sut­te­li­joi­ta; osa on syn­nyn­näi­ses­ti po­si­tii­vi­sem­min va­rau­tu­nut, osa ne­ga­tii­vi­sem­min. Syn­nyn­näi­siä omi­nai­suuk­sia ei aja­tus­ten voi­mal­la voi muut­taa, ai­na­kaan ko­vin no­pe­as­ti. Toki mu­reh­ti­mi­nen voi men­nä lii­al­li­suuk­siin niin, et­tä se vie ilol­ta ti­laa. Jos uu­ti­set ai­heut­ta­vat ah­dis­tus­ta, nii­den seu­raa­mis­ta on hyvä ra­ja­ta. Tai jos syn­kät aja­tuk­set pi­tä­vät ot­tees­saan, on hyvä ha­kea apua.

Pi­dän kyl­lä tie­dos­ta, tyk­kään ana­ly­soi­da ja poh­tia, mut­ta ra­jan­sa kai­kel­la. Luu­len, et­tä moni muu­kin kuor­mit­tuu sa­man­lai­sis­ta asi­ois­ta. Kos­kaan en­nen ai­vom­me ei­vät ole ol­leet tie­to­tul­van kans­sa niin yli­kuor­mi­te­tus­sa ti­las­sa kuin ny­kyi­sin. No­pe­as­ti kul­ke­va tie­to, some-maa­il­man jat­ku­va kuva- ja vies­ti­vir­ta ja vai­keus ra­ja­ta tie­to­työ­tä ovat stres­si­te­ki­jöi­tä, joi­den kans­sa ai­vom­me ei­vät ole ai­kai­sem­pi­na vuo­si­sa­toi­na jou­tu­neet elä­mään.

Kun tul­va-aal­to vii­mein heit­tää mi­nut ran­nal­le, sul­jen leh­det ja uu­tis­si­vus­tot. Kes­ki­tyn ai­van muu­hun. Aja­tus­ten myl­ler­ryk­seen tar­vit­sen toi­sen­lais­ta myl­ler­rys­tä ja kä­sil­lä te­ke­mis­tä. Teen ruo­kaa, lei­von tai neu­lon. Val­mis­tan hi­taas­ti sa­laat­tia: vii­ni­ry­pä­le hal­ki, toi­nen hal­ki, kol­mas hal­ki, nel­jäs hal­ki… Tuo­re­kurk­ku en­sin pit­kit­täin hal­ki, sit­ten poi­kit­tain, pit­kit­täin ja poi­kit­tain, pit­kit­täin ja poi­kit­tain… Kun pil­kon kurk­kua, en mie­ti poh­jois­ko­re­a­lai­sia van­ke­ja. Se kuu­los­taa it­sek­kääl­tä, mut­ta on eh­kä pai­kal­laan. En mi­ten­kään pys­ty aut­ta­maan van­ke­ja, mut­ta voin kui­ten­kin huo­leh­tia sii­tä, et­tä lap­se­ni saa­vat ajal­laan ruo­kaa. Se on nyt mi­nun teh­tä­vä­ni.

Yk­si on­nel­li­nen le­po­het­ki tie­to­tul­vas­ta ovat Su­vi­seu­rat. Sil­loin olen ai­van tyy­ty­väi­se­nä lä­hes täy­del­li­ses­sä uu­tis­pi­men­nos­sa. Ai­ka ku­luu olen­nai­seen: tu­tun ää­ni­mai­se­man ja tär­ke­än sa­no­man kuun­te­le­mi­seen, har­vi­nais­laa­tuis­ten ih­mis­ten ta­paa­mi­seen, ruo­ka­poh­din­toi­hin (liha- vai lo­hi­keit­toa tä­nään), sää­ti­lan seu­raa­mi­seen. Siel­lä en jak­sa kes­kit­tyä lu­ke­maan leh­tiä, ja net­ti toi­mii yleen­sä niin hi­taas­ti, et­tei sitä viit­si odot­taa. Su­vi­seu­rat ovat täy­sin oma, iha­na ke­sä­to­del­li­suu­ten­sa. Maa­il­mal­la voi ta­pah­tua vaik­ka mitä suu­ria, mut­ta minä en tie­dä niis­tä mi­tään, ja se ei hait­taa.

On­nek­si nyt on ke­vät ja ul­koil­ma! Jout­se­net. Si­nen­si­ni­nen tai­vas. Kir­peä tuu­li, joka vain ke­väi­sin kul­kee täl­lä ta­val­la aa­vo­jen yli. Ja sit­ten: pie­net pul­le­at kuk­ka­vau­vo­jen nyr­kit, jot­ka nos­ta­vat it­se­ään mul­las­ta ylös­päin. Olen kä­vel­lyt kuk­ka­penk­ki­ni vie­rus­taa ja ter­veh­ti­nyt kuk­ka­ys­tä­vi­ä­ni pit­käs­tä ai­kaa. Pois ovat hal­la ja mar­ras­kuu, nyt al­kaa taas kas­vun ai­ka! Ovat­ko ke­vää­seen syn­ty­vät ih­mis­vau­vat­kin on­nel­li­sim­pia, vaa­le­an­vih­re­ään kas­vuun saa­pu­vat? Kaik­ki vau­vat syn­ty­vät kuin ke­vät – pik­ku­nyr­kit elä­mäl­le avau­tu­en.

Ke­vät ke­vään jäl­keen haa­vei­len van­has­ta puu­tar­has­ta, jos­sa oli­si kes­tä­viä pe­ren­no­ja, sam­ma­loi­tu­nut­ta ruo­hoa, suu­ria ki­vi­laat­to­ja, pal­jon pen­sai­ta… Vie­lä sitä ei mi­nul­la ole, sil­lä van­han puu­tar­han te­ke­mi­ses­sä aut­taa vain ai­ka, jota ei ole riit­tä­väs­ti ku­lu­nut täs­sä mei­dän pi­hal­lam­me. Toi­set kaa­pi­vat sam­ma­loi­tu­nut­ta ruo­hoa pois, mut­ta mi­nus­ta se on iha­naa! Sii­nä on van­ho­jen kir­jo­jen tun­nel­maa, kuin oli­sin mu­ka­na met­sien val­kei­den var­jo­jen häi­läh­te­lys­sä tai kul­ki­sin mui­nai­seen lin­naan joh­ta­val­la po­lul­la. Ai­na uu­den ke­vään tul­les­sa teen jo­ta­kin pi­hal­la­ni: is­tu­tan uu­sia kuk­kia tai pen­sai­ta, siir­te­len vä­hän ki­viä, kul­jes­ke­len ja haa­vei­len.

Mi­nun ei tar­vit­se lu­kea yh­tään tut­ki­mus­ta tai ana­lyy­sia puu­tar­han­hoi­don hy­vää te­ke­vis­tä vai­ku­tuk­sis­ta. Tie­dän sen kai­ken heti, kun upo­tan sor­me­ni mul­taan ja an­nan aja­tus­te­ni vih­doin le­vä­tä.

MariaHyväri
Keinun sanojen virrassa. Luen ja kirjoitan paljon; työtäni opettajana olen tehnyt näiden asioiden parissa. Ihmiselämän kipu ja kauneus kiehtovat. Tunnelmat ja tapahtumat jäsentyvät minulle kirjoittamisen myötä. Nautin hiljaisesta elämästä. Värien kauneudesta, kesätuulessa kuivuvista pyykeistä, syksyn lehdistä asfaltilla. Rauhallisista kahvihetkistä, pohdiskelevista keskusteluista, lapsen katseesta ihmeiden äärellä. Minulle voi lähettää palautetta sähköpostiini maria.hyvari@gmail.com
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys