Olimme vuosia sitten eräissä kesäseuroissa. Tuntematon perheenäiti katseli meitä ja lastemme touhuja. Yht´äkkiä hän kysyi, tulemmeko opistoseuroihin. Kun vastasimme hänelle myönteisesti, hän esitti, että voisimme tulla heidän kotiinsa yöksi. Näin tuo asia sitten sovittiin.
Opistoseuroista ajoimme ohjeiden mukaan heidän kotiinsa, ja meille osoitettiin yöpaikaksi heidän makuuhuoneensa. Itse kotinsa meille tarjonnut pariskunta meni nukkumaan pihalle pystytettyyn telttaan. Näistä tapahtumista alkoi meidän perheidemme välinen ystävyys.
Vuosia myöhemmin ajelimme vanhalla asuntoautolla katsellen kaunista maalaismaisemaa. Menimme välillä myötämäkeä ja siteen jälleen ylämäkeä. Kuuntelin autoni kolinoita ja mietin, että tämän reissun jälkeen vaihdan autoni vähän uudempaan.
Saavuimme tuon ystäväperheen omakotitalon pihalle ja jäimme sovitusti pihapiiriin yön ajaksi. He tarjosivat kyllä yösijaa sisälläkin, mutta yöpyminen oli helpompaa autossamme. Aamulla menimme aamupalalle taloon ja jotenkin vaistosin, että joku vaivaa perheen äitiä. Keittiön pöydällä oli kaupasta tuotuja ylikypsyneinä hedelmiä ja omenankuorimalaite.
Jossain vaiheessa äiti alkoi hiljalleen kertoa murhettaan. Heidän umpijätekaivonsa oli täynnä ja jäteauton yrittäjä oli ilmoittanut, että he tulevat ennemminkin täyttämään kaivon kuin tyhjentämään sen. Syynä olivat aikaisemmat kaivontyhjennyslaskut, jotka olivat maksamatta.
Kuuntelimme vaimoni kanssa hiljaa äidin kertomusta. Hän totesi, ettei mistään ole löytynyt apua. Hän oli ollut yhteydessä seurakuntaan, eikä sieltäkään voitu auttaa. Työhön oli ollut mahdottomuus päästä. Ajatukseni menivät edellispäivän mietteisiini, kun pohdin autoni vaihtoa. Oliko minulle tärkeämpää saada uudempi asuntoauto vai auttaa hädässä olevaa perhettä? Oli valinnan paikka.
Jatkaessamme lomamatkaamme keskustelimme vaimoni kanssa, ettei koskaan tiedä, mihin tilanteeseen tulee, kun haluaa käydä tervehtimässä ystäviä. Ehkä aina ei edes tule esille, minkälaisessa ahdingossa joku elää.
Nytkin elämme aikaa, jolloin on tarpeen pysähtyä läheisten ja ystävien kohdalla. Moni perhe saattaa elää todellisten taloudellisten vaikeuksien keskellä. On myös paljon muitakin ahdistuksen aiheita. Voi olla sairautta, yksinäisyyttä, pelkoja ja uupumusta. Joku voi odottaa, että häneltä kysyttäisiin, mitä sinulle kuuluu.
Onneksi avuntarve on huomattu. Esimerkiksi rauhanyhdistyksissä on kehitetty diakoniatoimintaa, joka voi auttaa monella lailla, sekä taloudellisissa että muunlaisissa haasteissa. Myös sosiaalitoimen tehtävä on tukea ihmisiä elämään hyvää elämää.
Saimme olla Lopen Suviseuroissa. Kohtasimme monia ystäviä eri puolilta Suomea. Keskustellessamme erään nuoruudenaikaisen ystäväperheen kanssa vierellemme tuli vuosikymmeniä sitten naapurissa asunut nuori nainen perheensä kanssa. Hän kertoi, että tunnisti väentungoksessa meidät naurumme perusteella. Kohtasimme myös äidin, josta aiemmin kerroin. Hän oli yksin. Lapset ovat jo aikuistuneet ja asuivat nyt omillansa. Aivan kuin kuvanauhana kävi mielessäni yhteiset kokemuksemme. Luottamus Jumalaan paistoi hänen kasvoiltaan; tähän asti Herra on auttanut.
Suviseurojen tunnuslause, ”lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta”, tuli elettyä todeksi katsellessamme kentällä liikkuvia ihmisiä. Heidän kasvoillaan lepäsi ilo. Kaikesta aisti sen tunnelman, joka näkyi suviseuraväen olemuksessa. Pitkään odotetut kenttäseurat olivat jälleen totta. Tässä meidän oli hyvä olla.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys