JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Isä

7.11.2020 6.05

Juttua muokattu:

5.11. 12:13
2020110512131720201107060500

Hei­nä­pel­lon lai­dal­la isä kat­se­lee seit­se­mää poi­kaan­sa. He ovat vie­lä ko­vin kes­ken­kas­vui­sia, van­hin­kin vas­ta 13 vuo­den ikäi­nen. Hei­nät pi­täi­si saa­da sei­päil­le ja sit­ten myö­hem­min la­don suo­jaan. Kat­sel­les­saan poi­ki­aan isä tuu­mii rau­hal­li­seen tyy­liin­sä, et­tä jos­kus koit­taa ai­ka, et­tä hän toi­mii vain työn­joh­ta­ja­na ja po­jat hoi­ta­vat hei­nä­hom­mat kä­den kään­tees­sä.

Isän suun­ni­tel­ma oli­si voi­nut to­teu­tu­a­kin, mut­ta ei­hän pie­nen maa­lais­ta­lon tuo­tos­ta ol­lut ja­et­ta­vaa koko jäl­ki­kas­vul­le. Yk­si toi­sen­sa jäl­keen po­jat läh­ti­vät muu­al­le ja ty­töt avi­oi­tui­vat. Lo­pul­ta isän oli to­det­ta­va, et­tä työt ja vas­tuut jäi­vät kui­ten­kin hä­nel­le ja puo­li­sol­le. Lo­pul­ta nuo­rin po­jis­ta teki pää­tök­sen, et­tä hän jat­kaa ti­lan pi­toa, kun su­ku­pol­ven­vaih­dok­sen ai­ka tu­lee.

Käy­län ky­läl­lä mo­net nuo­ret ha­lu­si­vat va­el­taa us­kon tie­tä. Seu­rois­sa Ju­ma­lan sana pu­hut­te­li ja sy­dän iloit­si evan­ke­liu­min voi­mas­ta. Isä­ni oli yk­si heis­tä. Seu­rois­sa isän kat­se löy­si erään nuo­ren ty­tön sil­mät. Tuo tum­ma­hiuk­si­nen kau­no­kai­nen sai sy­dä­men vä­rei­le­mään. Tyt­tö osoit­ti vä­lil­lä kiin­nos­tuk­sen­sa, mut­ta toi­si­naan ei ol­len­kaan. Ti­lan­ne oli isäl­le häm­men­tä­vä ja hän ha­lu­si saa­da sel­vyy­den, mit­kä nei­to­kai­sen to­del­li­set tun­teet ovat.

Isä pur­ki huo­len­sa seu­ro­jen jäl­keen pai­kal­la ol­leel­le pu­hu­jal­le ja ky­syi neu­voa, mitä täs­sä pi­täi­si teh­dä. Ko­ke­nut van­ha setä neu­voi: Kir­joi­ta sem­moi­nen ero­kir­je, jos­sa ker­rot, et­tä tu­tus­tu­mis­ta ei kan­na­ta jat­kaa. Jätä kui­ten­kin pie­ni mah­dol­li­suus, et­tä si­nul­la voi­si vie­lä kiin­nos­taa. Näin isä myös toi­mi ja sen seu­rauk­se­na seu­rus­te­lu al­koi. Ju­han­nu­saat­to­na 1951 vie­tet­tiin sit­ten nuo­ren­pa­rin häät.

Isää kiin­nos­ti­vat us­ko­mi­sen asi­at ja hän pe­reh­tyi Raa­mat­tuun. Hän ha­lu­si kes­kus­tel­la us­kon asi­ois­ta Raa­ma­tun va­los­sa ys­tä­vien­sä kans­sa. Usein hän muis­tut­ti lä­hei­siä us­kon tär­key­des­tä ja pa­ran­nuk­sen­te­os­ta. Eräs isän lan­ko­mies ker­toi, et­tä ai­na kun he kä­vi­vät ky­läs­sä ja oli­vat läh­dös­sä ko­ti­mat­kal­le, isä muis­tut­ti pa­ran­nuk­ses­ta. Meil­le lap­sil­le isä omal­la esi­mer­kil­lään opet­ti seu­rois­sa käyn­nin tär­keyt­tä. Seu­roi­hin men­tiin mo­nil­la me­no­pe­leil­lä; jos­kus kä­vel­len, toi­si­naan mo­pon pe­rään lai­te­tun kel­kan kyy­dis­sä, trak­to­ril­la ja myö­hem­min au­tol­la.

Isä ha­lu­si osoit­taa myös käy­tän­nös­sä, kuin­ka pal­jon Pyhä Raa­mat­tu hä­nel­le mer­kit­si. Hän os­ti 12 Raa­mat­tua, jo­kai­sel­le lap­sel­le oman. Tuon Raa­ma­tun isä ja äi­ti an­toi­vat hää­lah­jak­si. Mi­nun ja Vuo­kon hää­lah­ja­na saa­maam­me Raa­mat­tuun isä on kir­joit­ta­nut muis­to­lau­seek­si: "Mut­ta se on suu­ri voit­to ol­la Ju­ma­li­nen ja tyy­tyä on­neen­sa" (1. Tim. 6:6).

Jo­en­suun su­vi­seu­ra­mat­ka 1964 oli mo­nel­la ta­val­la mer­kit­tä­vä. Tuol­la mat­kal­la avau­tui mah­dol­li­suus muut­taa uu­teen asuin­paik­kaan. Sil­loi­nen asu­mi­nen Käy­län ky­läl­lä vuok­ra-asun­nos­sa ei so­vel­tu­nut maa­ta­lou­den har­joit­ta­mi­seen, jo­ten joku rat­kai­su piti teh­dä. Ju­ma­lan joh­da­tuk­se­na nä­kyi se, et­tä sa­maan lin­ja-au­toon tuli Tuo­vi­lan ky­läl­tä eräs ta­lo­no­mis­ta­ja, jol­le osoi­tet­tiin is­tu­ma­paik­ka isän vie­res­tä. Kes­kus­te­lu kul­keu­tui elä­män­ti­lan­tei­siin ja niin sel­vi­si, et­tä heil­lä voi­si ol­la mah­dol­li­suus teh­dä ti­la­kaup­po­ja. Asia jä­tet­tiin su­vi­seu­ro­jen ajak­si hau­tu­maan. Myö­hem­min hei­nä­kuun ai­ka­na pää­sim­me muut­ta­maan Hei­no­lan­vaa­raan, Tuo­vi­lan ky­lään.

Isä oli maan­vil­je­li­jä. 60- ja 70-lu­vuil­la elet­tiin pien­ti­lal­li­sen elä­mää. Toi­meen­tu­lo oli tiuk­kaa. Isä toi­mi maan­vil­je­lyk­sen ohel­la eri­lai­sis­sa työ­teh­tä­vis­sä: pos­tin­kan­ta­ja­na, sa­ha­työ­mie­he­nä, hau­dan­kai­va­ja­na, sun­ti­o­na ja ra­ken­nu­sa­pu­mie­he­nä. Kä­vi­pä hän töis­sä myös ul­ko­mail­la, Pää­jär­vel­lä Neu­vos­to­lii­tos­sa. Maan­vil­je­li­jöi­tä myös kou­lu­tet­tiin ti­lan uu­dis­ta­mi­seen ja isä osal­lis­tui kurs­sil­le. Kurs­si an­toi in­nos­tus­ta ti­lan ke­hit­tä­mi­seen ja eri vai­hei­den jäl­keen maa­ti­lan toi­min­ta elin­voi­mais­tui. Su­ku­pol­ven­vaih­dok­ses­sa tila siir­tyi hy­väs­sä kun­nos­sa per­heen nuo­rim­mal­le po­jal­le ja hä­nen per­heel­leen.

Erää­nä sun­nun­tai­na olin kä­ve­lyl­lä Paa­vo­lan rai­til­la, kun vie­ree­ni ajoi si­ni­nen Pat­rol. Au­tos­sa is­tui kol­me mies­tä, jois­ta yk­si oli isä­ni. Vel­jet oli­vat tu­los­sa Reis­jär­ven opis­ton kurs­sil­ta ja py­säh­tyi­vät mat­kan var­rel­la kah­vi­tau­ol­le. Vel­jet te­ki­vät Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­tä täy­del­lä sy­dä­mel­lä. He pi­ti­vät tär­ke­ä­nä, et­tä val­ta­kun­nan työ me­nes­tyi­si. Nämä vel­jet ovat saa­neet jät­tää kyl­vö­vak­ka­sen­sa ja odot­ta­vat ylös­nou­se­muk­sen aa­mua.

Isän sy­dän­sai­rau­det ja nii­hin liit­ty­vät komp­li­kaa­ti­ot kes­ti­vät yli kym­me­nen vuot­ta. Ohi­tus­leik­kaus an­toi toi­voa elä­män jat­ku­mi­sel­le pi­tem­pään. Lo­pul­ta kui­ten­kin ai­no­ak­si vaih­to­eh­dok­si jäi sy­dä­men­siir­to. Isä pää­si sy­dä­men­siir­to­po­ti­laak­si Es­pan­jaan ja kaik­ki näyt­ti hy­väl­tä. Ju­ma­lan suun­ni­tel­mat oli­vat kui­ten­kin toi­set ja isän mat­ka päät­tyi 63-vuo­ti­aa­na.

Isän kuo­le­mas­ta on ku­lu­nut ai­kaa 27 vuot­ta. Muis­tois­sa­ni näen isän sei­so­mas­sa hei­nä­pel­lon lai­dal­la, pi­tä­mäs­sä py­hä­kou­lua, käyt­tä­mäs­sä pu­heen­vuo­roa seu­ra­kun­ta­päi­vil­lä, lu­ke­mas­sa jou­lu­e­van­ke­liu­mia jou­lu­aat­to­na, päi­vä­u­nil­la soh­val­la, nau­ra­mas­sa äi­din kans­sa, ku­mar­tu­nee­na kes­kus­te­luun ys­tä­vien kans­sa, sai­raa­la­vuo­teel­la hap­pi­viik­set kas­voil­la. Isä on pois­sa, mut­ta muis­tot elä­vät.

Isä

sait elää täy­den elä­män

vaik­ka mat­ka­si päät­tyi ko­vin var­hain.

Isä

sinä pu­huit meil­le us­kos­ta

kil­voi­tuk­sen mat­kas­ta, an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta.

Isä

sinä olet pe­ril­lä

täh­te­nä meil­le mat­ka­lai­sil­le.

VesaKumpula
Olen seitsemästä veljeksestä keskimmäinen. Vaimoni ja lapseni pitävät minua milloin minäkin. Joskus hauskana, välillä vakavana, yleensä mietiskelevänä ja pohdiskelevana. Tykkään pienistä asioista ja suurista kokonaisuuksista. Harrastan arvoituksellisuutta ja yllätyksellisyyttä. Lähes koko työurani olen toiminut yrittäjänä. Nyt olen eläkkeellä ja harrastan yritystoimintaa. Minut voi yllättää laittamalla kommenttia sähköpostiini vesa.kumpula@avartum.fi
16.5.2021

Jee­sus ru­koi­li ja sa­noi: "Sen kirk­kau­den, jon­ka sinä olet an­ta­nut mi­nul­le, olen minä an­ta­nut heil­le, jot­ta he oli­si­vat yh­tä, niin kuin me olem­me yh­tä." Joh. 17:22

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Toi­sen­lai­ses­sa va­los­sa

Mi­ka­e­lan per­hees­sä ei pal­jon pu­hu­ta asi­ois­ta. Teh­dään töi­tä, käy­dään kou­lua. Mut­ta jos­sain pin­nan al­la on sa­lai­suus, joka saa äi­din hy­räi­le­mään su­ru­mie­li­ses­ti ja Mi­ka­e­lan sil­mäi­le­mään tar­kem­min muu­ta­mia nuo­ria kou­lun käy­tä­vil­lä ja ruo­ka­las­sa.

Se­läs­sä au­rin­gon kat­se

An­ni­ka Koi­vu­kan­kaan ru­nois­sa heit­täy­dy­tään nuo­ren elä­män aal­lok­koon, sen iloi­hin ja ki­pui­hin, ko­et­te­le­muk­siin ja ar­jen su­loi­seen tur­vaan – kun on us­ko, jo­hon no­ja­ta ja rin­nal­la saat­ta­jia. Sy­viä tun­to­ja ke­ven­tää rai­kas huu­mo­ri: ”Kun­pa voi­sin aset­tua het­kek­si koi­ran turk­kiin. / Tun­tea sen läm­mön / kar­ku­mat­ko­jen tuok­sun / ja myl­lä­tyn kuk­ka­pen­kin ilon. Pai­jaa­via sor­mia riit­täi­si.”

Ome­na­pos­ki ja Nal­le Kar­hu­nen

Kah­dek­san­vuo­ti­as Nal­le Kar­hu­nen on kuu­si­vuo­ti­aan Nu­pun eli Ome­na­pos­ken vii­sas, kilt­ti ja hel­lä iso­ve­li. Jos­kus Nal­le käyt­täy­tyy kuin tal­viu­nil­taan he­rä­tet­ty hur­ja ja äk­ki­pi­kai­nen kar­hu. Sil­loin Nu­pun on pa­ras­ta läh­teä ulos tai lait­taa oman huo­neen ovi vi­sus­ti kiin­ni.

Ta­kai­sin Isän ko­tiin

Kir­joit­ta­jat eri puo­lil­ta maa­il­maa ker­to­vat sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut hei­dät val­ta­kun­taan­sa. Ker­to­muk­sia yh­dis­tää ko­ke­mus ko­tiin­pa­luus­ta, Raa­ma­tun mu­kai­sen us­kon löy­ty­mi­ses­tä ja us­ko­vais­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta.

Ke­tun­po­jat ja Ja­gu­ar-mies