JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Jännityskertomus: Rippikoulut vuonna 2020

9.6.2020 6.00

Juttua muokattu:

2.6. 16:37
2020060216374220200609060000

Tätä blo­gia olen kir­joit­ta­nut koko ke­vään, koko ka­ran­tee­ni­a­jan ja oi­ke­as­taan jo pal­jon sitä en­nen.

Ha­lu­an ter­veh­tiä pait­si rip­pi­kou­lu­lai­sia ja hei­dän van­hem­pi­aan, joil­la on ol­lut huo­li nuo­ren­sa rip­pi­kou­lus­ta, ja iso­van­hem­pia ja si­sa­ruk­sia, jot­ka ovat voi­neet muis­tel­la omaa lei­ri­ään, kuka roh­kais­ten, kuka hai­ke­a­na tai su­rul­li­se­na.

Ha­lu­an muis­taa kum­me­ja­kin, joil­le kum­mi­lap­sen ri­pil­le pää­sy on eräs ra­ja­pyyk­ki hei­dän saa­mas­saan luot­ta­mus­teh­tä­väs­sä.

Ihan eri­tyi­ses­ti ajat­te­len hen­ki­lö­kun­taa, jo­hon it­se olen mil­tei koko elä­mä­ni kuu­lu­nut: en­sin lei­ri­läi­se­nä, sit­ten lei­ri­läis­ten ka­ve­ri­na, iso­se­na, opet­ta­ja­na ja lo­pul­ta opet­ta­jan apu­lai­se­na ja tänä ke­sä­nä yli-ikäi­se­nä, osin ul­ko­puo­li­se­na.

Sit­ten tuli poik­keus­ti­la ja kaik­ki muut­tui. Se, mitä olin kir­joit­ta­nut, ei enää ol­lut­kaan ajan­koh­tais­ta.

Vii­mein huh­ti­kuun puo­li­vä­lis­sä ky­syin SRK:n per­he- ja di­a­ko­ni­a­työn asi­an­tun­ti­jal­ta Ma­ti­as Mu­ho­lal­ta, mitä yleen­sä­kään voi­si kir­joit­taa rip­pi­kou­lus­ta blo­gi­teks­tii­ni, joka il­mes­tyy vas­ta ke­sä­kuus­sa. Sain täl­lai­sen vas­tauk­sen: ”Teem­me jat­ku­vas­ti töi­tä, jot­ta tä­män ke­sän rip­pi­kou­lu­lais­ten ai­nut­laa­tui­nen ko­ke­mus oli­si myös näis­sä poik­keu­so­lo­suh­teis­sa mah­dol­li­sim­man hyvä. Odot­ta­van ai­ka on pit­kä niin ko­deis­sa kuin hen­ki­lö­kun­nan kes­kuu­des­sa. Em­me ole ha­lun­neet an­taa tie­toa pirs­ta­lei­na vaan mah­dol­li­sim­man kat­ta­vas­ti. Tai­vaan Isän tie­dos­sa yk­sin on, mi­ten se lop­pu­jen lo­puk­si me­nee. Ru­kous ja pyyn­tö on, et­tä lei­ri­läi­set, myös hen­ki­lö­kun­ta, sai­si­vat vah­vis­tua us­kos­sa kol­miyh­tei­seen Ju­ma­laan.”

Lo­pul­ta ra­joi­tuk­set lie­ve­ni­vät. Kuu­lin uu­sia päi­vä­mää­riä ja kä­sit­tei­tä. SRK:lla ra­ken­net­tiin sys­tee­miä, jol­la noin 2500 nuo­ren rip­pi­kou­lu voi­tai­siin to­teut­taa – ala­ti muut­tu­vien sää­dös­ten puit­teis­sa. Jot­kut te­ki­vät etä­työ­tä ko­dis­sa, jois­sa ”taus­ta­vai­kut­ta­jat” ovat saat­ta­neet lei­keis­sään kis­kais­ta isän joh­dot sei­näs­tä. Työn oli kui­ten­kin jat­kut­ta­va.

Tou­ko­kuus­sa Päi­vä­mie­hes­sä oli rie­mul­li­nen tie­to: rip­pi­kou­lut saa­daan pi­tää! Ra­joi­tuk­set huo­mi­oi­den, osin etä­nä, osin lä­hi­o­pe­tuk­se­na. Mo­net asi­at ovat toi­sin kuin alun pe­rin oli suun­ni­tel­tu. Eräs­kin rip­pi­kou­lu­lai­nen vies­ti hä­dis­sään iso­sel­leen, et­tä mi­ten hän voi­si suo­rit­taa di­a­ko­ni­a­teh­tä­vän, jos­sa pyy­det­tiin ot­ta­maan yh­teyt­tä jo­hon­kin ko­ti­sii­o­nin yk­si­näi­seen van­huk­seen. ”En minä tun­ne yh­tään ai­nut­ta van­hus­ta, jon­ka pu­he­lin­nu­me­ron voi­sin saa­da!” nuo­ri miet­ti. Tä­mä­kin jär­jes­tyi.

Moni oli lu­pau­tu­nut lei­ri­hen­ki­lö­kun­taan jo vii­me elo­kuus­sa, mut­ta sen jäl­keen oli tul­lut es­tei­tä. Vaik­ka­pa sik­si, et­tä yli seit­sen­kymp­pi­set, ku­ten minä, ei­vät voi osal­lis­tua lä­hi­o­pe­tuk­seen. Hei­dän ti­lal­leen oli han­kit­ta­va uu­si ih­mi­nen.

Tou­ko­kuun lo­pul­la tui­jo­tin tie­to­ko­net­ta – pys­tyin sen avul­la osal­lis­tu­maan rip­pi­kou­lun etä­o­pe­tuk­seen. Naa­pu­rin ala­kou­lu­lai­nen oli hä­ly­tet­ty neu­vo­maan, mis­tä mi­nun oli­si mil­loin­kin pai­net­ta­va ja mitä ym­mär­ret­tä­vä. Ruu­dul­la oli pari sa­taa pien­tä pal­loa. Jo­kai­sen nii­den ta­ka­na oli joku ih­mi­nen, joka en­si ke­sä­nä vas­taa jon­kun lei­rin jos­tain työ­muo­dos­ta. Siis jo­kai­sen pal­lon ta­ka­na oli elä­vä ih­mi­nen.

Tou­ko­kuus­sa oli ko­di­nil­ta, joka kuu­lui yh­te­nä osi­o­na rip­pi­kou­luun. (

Voit kuun­nel­la sen tääl­tä.) Sil­loin moni asia sel­vi­si.

”Di­gi­loik­ka” on mi­nul­la kui­ten­kin vie­lä te­ke­mät­tä, vaik­ka pie­niä di­gi­py­räh­dyk­siä on­kin ta­pah­tu­nut. Hel­pom­min loi­kin men­nei­syy­teen, jos­sa asi­at tun­tui­vat sel­ke­äm­mil­tä. Muis­tin ke­vät­tä 1963, jol­loin Hel­sin­gin van­han rau­ha­nyh­dis­tyk­sen har­mo­ni­par­ven nur­kas­ta sä­tei­li kii­tol­li­suut­ta ja on­nea: kak­si tu­le­vaa rip­pi­kou­lu­no­pet­ta­jaa oli juu­ri löy­tä­nyt toi­sen­sa.

Nyt hei­dän koh­dal­taan työ­sar­ka on ohi. Mut­ta hei­dän lap­sen­sa osal­lis­tui ko­din il­lan jär­jes­tä­mi­seen sa­mas­sa hen­ges­sä kuin van­hem­pan­sa. Su­ku­pol­vet vaih­tu­vat.

Niin, se ih­mi­sen elä­mä. Se on kuin käm­me­nen le­veys tai ei mi­tään. Siis ei mi­tään.

KirstiWallenius-Riihimäki
Olen eläkkeellä oleva uskonnon ja psykologian opettaja. Työurani loppupuolella menin naimisiin ja sain suuren perheen. Nyt lapset ovat siirtyneet keski-ikään. Heidän eri-ikäisten lastensa elämään sopeutumista seuraan siinä määrin kuin he sen sallivat. Itse aloittelen yhdeksättä vuosikymmentäni. Kaiken ikäni olen kirjoittanut päiväkirjaa ja osin sen kirvoittamana seuraan nyt uteliaana omaa vanhenemistani. Voit kirjoittaa minulle osoitteeseen kirsti.riihimaki@gmail.com
1.12.2024

– Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee! Hoosianna korkeuksissa! Mark. 11:9–10

Viikon kysymys