Vesa Kumpula
Reilut kaksi vuotta sitten kävelin ystäväni kanssa kohti bussipysäkkiä. Pientä nousua mennessämme huomaan ystäväni hengästyvän ja hiljensimme vauhtia. Kysyin, ottaako sydämestä ja sain vastauksen, että kyllä se tästä!
Myöhemmin ystäväni kävi tutkimuksissa, jossa todettiin, että sydämessä on jotain vikaa. Muutamien tutkimusten jälkeen tuli ilmoitus, että oli tehtävä ohitusleikkaus. Viimein tuli leikkauspäivä, ja odotin tietoa, milloin hän kotiutuu. Kysymyksessähän oli nykymittapuun mukaan melkein rutiinileikkaus.
Vain muutaman päivän kuluttua tulee tieto, että ystävämme on lähtenyt. Hän ei palannutkaan ajalliseen kotiinsa, hän saikin kutsun taivaan kotiin. Läheisten ja ystävien elämä pysähtyi. Hämmennys ja kaipaus valtasivat mielen.
Hän lähti – ystävä oli pois. Miksi näin kävi? Ei enää hänen ystävällistä katsettaan, valoisaa elämänasennettaan, lohduttavia sanoja, myötäelämistä. Ei enää hänen kysymystään: Mitä sinulle kuuluu?
MILLAINEN OLIT, YSTÄVÄNI?
Millainen olit, ystäväni?
Sinun seurassa oli mukava olla,
ei tarvinnut jännittää
ei tarvinnut pelätä,
että tulen nolatuksi.
Olit rehellinen ja
kerroit, mitä todella ajattelit.
Olit rinnalla kulkija,
armollinen ja anteeksiantava.
Sinulle uskalsi
paljastaa tunteet
ja uskoa
salaisuudet.
Kun ajattelen ystävyyttämme
sydänalassa
jotenkin värähtelee.
Olit ystäväni!
(Vesa Kumpula)
Nyt talven olemme olleet Kanarialla. Joitakin aikoja sitten sain puhelimeeni viestin, jossa ilmoitettiin, että eräs täällä talvehtiva ystävä on kuollut. Hänen matkansa päättyi Las Palmasin sairaalassa.
Muutama päivä ennen viestiä kävelin hänen kanssaan asunnollemme. Kysyin matkalla, onko hänen lonkkansa kipeä. Hän vastasi, että joka askeleella siihen sattuu. Keskustelussa asunnollamme eräs veli totesi Kanarialla olosta, että tämähän on kuin olisi paratiisissa. Ystävä totesi omaan vankkumattomaan tyyliinsä, että kyllä asia hänenkin mielestään on niin. Ei ehtinyt kulua tuosta keskustelusta kauaa, kun hän sai siirtyä täältä ajasta todelliseen paratiisiin – taivaan kotiin.
”Kyllä ne asiat järjestyy tavalla tai toisella”. Tuo ystävän sanonta kuvaa parhaiten hänen elämänasennettaan. Hän osasi kääntää asioista esille parhaan puolen. Hänen myhäilevä hymynsä on jäänyt lähtemättömästi mieleen.
Vuoristo ja meri kiehtoivat häntä. Kanarialla on vuosien varrella järjestetty paljon vuoristoretkiä. Milloin Inglesin lähimaastoon, milloin saaren keskiosiin. Ystävä oli poikkeuksetta matkoilla mukana. Kiivettäessä vuoristopolkuja hän kulki yleensä viimeisenä. Välillä hän pysähtyi, ihaili maisemia ja totesi: ”Voi tokkiinsa, että on kaunista.” Meri ja meren aallot kiehtoivat myös häntä. Vain muutama viikko ennen hänen pois menoaan hän sai ystäviensä kanssa käydä kalastusveneellä merellä. Hän nautti joka hetkestä.
VUORTEN KESKELLÄ
Katson karua, jylhää maisemaa
ympärillä kohoavat vuoret
alhaalla laaksossa vihertävät niityt
Luojan käden jälki.
Edessä ihmisten tekemä tie.
Siihen ihminen kykenee
siirtämään kiviä ja kallioita
tekemään siltoja ja patoja,
mutta tyhjästä ihminen
ei voi luoda mitään.
Kaiken tämän keskellä
pieni ihminen
voi vain ihmetellä
ihastella, nauttia
Luojan ihmeistä.
Tässä hetkessä
on muutakin,
toinen toisemme
ystävät,
jotka kulkevat yhtenä joukkona
elämän tiellä.
Tämän joukon keskellä
ystäväkin vaelsi ja
nautti luonnon ilmiöistä
avoimin silmin.
(Vesa Kumpula)
Ystävien äkilliset poismenot muistuttavat minua siitä, mikä elämässä on tärkeintä. Pitää olla valmiina lähtemään joka hetki. On tärkeää, että synnit ovat anteeksi.
Minä olen vielä matkalla. Toivoni on Jumalan armossa ja hänen voimassaan. Kun kuolema tulee lähelle, se koskettaa. Miksi-kysymykset valtaavat mielen, mutta on turvallista ajatella, että jokainen päivä on Kaikkivaltiaan tiedossa. Psalmissa 139 on tutut sanat: ”Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut”.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys