JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Päi­vä­kir­ja­mer­kin­tö­jä

30.10.2020 6.00

Juttua muokattu:

28.10. 09:27
2020102809270020201030060000

18.10.2020. Sun­nun­tai. Ko­to­na.

Ra­kas päi­vä­kir­ja,

vii­me yö­nä sa­toi en­si­lu­mi. Maa oli ke­vy­es­ti val­koi­nen, kun he­rä­sin. Sa­det­ta on jat­ku­nut koko päi­vän. Kuin­ka­han kau­an en­si­lu­mi py­syy su­las­sa maas­sa? On ol­lut läm­pi­miä päi­viä. Vie­lä ei­len teim­me pi­ha­töi­tä peh­me­än maan kim­pus­sa. Oli kii­re. Lu­men tulo oli tie­dos­sa. Ny­kyi­sin sää­muu­tok­set ei­vät pää­se yl­lät­tä­mään. Ny­ky­päi­vän il­ma­tie­de on ai­ka ih­meel­lis­tä.

Muis­tan lap­suu­den ilon en­si­lu­mes­ta. Muis­tan myös uu­den lu­men tu­loon liit­ty­neen huo­len ja ve­to­a­mi­sen isän tie­tä­myk­seen asi­ois­ta: ei­hän lumi sula vain pois? Suli se. Var­maan­kin lä­hes ai­na.

Kä­vim­me il­ta­päi­vän lu­mi­sa­tees­sa kä­ve­lyl­lä. Poh­joi­ses­ta tuu­li. Pak­kas­ta oli al­le as­teen. Va­lit­sim­me suo­jai­sen rei­tin, joka vei mei­dät vaa­ran yli. Lop­pu­mat­kan kä­ve­lim­me sa­maa reit­tiä ta­kai­sin. Ties­sä nä­kyi­vät mei­dän as­ke­leem­me lu­mes­sa. Mi­nun ken­gän­jäl­ke­ni oli­vat eri­lai­set. Kä­ve­len hiis­saa­mal­la. Jo­kai­sen as­ke­leen pe­räs­sä oli mel­kein ken­gän­mit­tai­nen hiis­saus­jäl­ki. Har­joit­te­lin kor­ke­am­paa as­kel­lus­ta ja kur­kis­te­lin taak­se­ni, mil­tä jäl­jet näyt­ti­vät. Ne näyt­ti­vät nyt nor­maa­leil­ta. Kä­ve­le­mi­nen tun­tui kyl­lä luon­not­to­mam­mal­ta. Ai­van kuin oli­sin hie­man mars­si­nut.

Tun­tui niin hy­väl­tä ul­koi­lun jäl­keen. Jou­lu­fii­lis al­koi huo­kuil­la. Koti al­koi näyt­tää tal­vi­ko­dil­ta, jou­lu­ko­dil­ta, rak­kaal­ta.

Ra­kas päi­vä­kir­ja,

mi­nun on pak­ko ker­toa si­nul­le muu­ta­kin. Ker­ron si­nul­le mi­nua jär­kyt­tä­nees­tä tun­ne­ko­ke­muk­ses­ta, jon­ka val­las­sa olin vii­me yö­nä. En ole ko­ke­nut ai­kai­sem­min mi­tään vas­taa­vaa niin voi­mak­kaas­ti.

Näin täy­sin kä­sit­tä­mät­tö­män voi­mak­kaan unen, jota en mei­nan­nut us­koa unek­si, kun he­rä­sin aa­mul­la. Uni oli tie­ten­kin unil­le tyy­pil­li­ses­ti se­ka­va ja epä­loo­gi­nen.

Unes­sa lap­se­ni kuo­li. Huk­kui. Nyt uni tun­tuu su­mui­sel­ta, en­kä enää voi kä­sit­tää var­mas­ti, mitä sii­nä ta­pah­tui. Suru oli mu­ser­ta­va, ja luu­len tun­te­nee­ni tun­tei­ta, joi­ta en pys­ty ker­to­maan ke­nel­le­kään. En väi­tä, et­tä tie­täi­sin nyt, mil­tä tun­tuu lap­sen me­net­tä­mi­nen, mut­ta tie­dän, et­tä olen ko­ke­nut jo­tain kau­he­aa ja voi­ma­kas­ta. En oli­si voi­nut us­koa, et­tä unet ovat niin vä­ke­viä tun­ne­ti­lo­ja.

Unen ta­pah­tu­mat muut­tui­vat si­ten, et­tä kuol­lut hen­ki­lö­kin muut­tui erik­si. En ha­lua kir­joit­taa sii­tä enem­pää. Koen vain vie­lä­kin kau­he­an olon. Muis­tan unen su­ru­ja, ih­mis­ten loh­dut­ta­via sa­no­ja. Suru oli kau­he­aa, niin kau­he­aa.

Elä­mä näyt­tää eri­lai­sel­ta vii­me yön jäl­keen.

Mik­si elän näin voi­mak­kaas­ti? Mik­si uni ei an­na su­lois­ta le­poa?

Oi, minä toi­von, et­tä uu­den lu­men myö­tä sai­sin kirk­kai­ta unia, su­loi­sia nä­ky­miä ja va­loi­sia vä­läh­dyk­siä jou­lus­ta, ku­via jou­lun en­ke­leis­tä.

Hanna-MariaJurmu
Olen 57-vuotias tervolalainen Hamma. Arvostan kotiseutuani, tätä vehmasta Kemijoen vartta ja kaunista Meri-Lappia. Asun nykyisin kahdestaan mieheni kanssa. Lapsemme ovat aikuisia, ja he asuvat eri puolilla Suomea. Ajatukseni kulkevat heidän luonaan. Olen 4-vuotiaan Kaarin ja 2-vuotiaan Sulon isoäiti. Musiikki tuo syvyyttä ja rikkautta elämääni. Se on sydämeni harrastus. Sydämeeni on hiipinyt myös Posio. Sähköpostiosoitteeni on hannamariajurmu@gmail.com
3.12.2020

Her­ra, sinä olet lau­pi­as, muis­ta mi­nua, osoi­ta iki­ai­kais­ta hy­vyyt­tä­si. Älä muis­ta nuo­ruu­te­ni syn­te­jä, älä pa­ho­ja te­ko­ja­ni! Sinä, joka olet us­kol­li­nen ja hyvä, älä unoh­da mi­nua! Ps. 25:6–7

Viikon kysymys